Millainen bloggaaja olen?

Ihana Camilla vinkkasi mulle, että hänen blogissaan on haaste johon toivoisi näkevän myös mun vastaukset  Tämä tuli kuin tilauksesta, koska tunnetusti rakastan toteuttaa erilaisia haasteita täällä blogin puolella ja kyseinen haaste herätti heti mun mielenkiinnon, nimittäin siinä puhutaan itse bloggaamisesta. Vaikka täällä kirjoittelen lukuisista aiheista niin itse blogi on aiheena harvinaisempi. Eli eiköhän tartuta haasteeseen kiinni! Ja mä voisin puolestani heittää haasteen Julialle, Janinalle, Inkalle sekä Miralle.

raitapaidat

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olin lueskellut muutamia suomalaisia blogeja sekä erään kaverini blogia ja mielessäni usein pohtinut, että osaisinkohan mäki kirjoittaa sellaista. Vuonna 2013 ei blogeja ollut kuin murto-osa nykyiseen verrattuna, joten sellainen jännittävä uteliaisuus heräsi tätä kohtaan. Olin tykännyt jo nuoresta saakka kuvata ”päivän asuja” ja sitä kaipasi jotain kivaa tekemistä vapaa-ajalle. Perustin ensin blogin eri nimellä, kirjoitin sitä muutaman viikon kavereille ja suljin sen. Sitten kuukausia myöhemmin päätin yrittää uudelleen ja niin alkoi Saijiksen tarina.

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?

Viisi vuotta! Siis eikö olekin hullua?? Tänä vuonna juhlistetaan jo kuusivuotissynttäreitä. Käsittämätöntä, miten pitkän matkan mun pienestä elämästä tämä blogi on kulkenut mukana. Silloin, kun perustin tämän blogin niin olin satavarma, että tuun kirjoittamaan tätä maksimissaan pari kuukautta. Noh, kuukaudet on vähän venynyt ;-)

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallisen aihe yms.

Blogini on miksaus muotia, kauneutta, sitä normaalia elämää ja arkea. Ripauksella hyvinvointiin, resepteihin ja liikuntaan liittyviä juttuja. Tykkään tehdä mahdollisimman monipuolista sisältöä ja oon tässä asiassa välillä vähän liiankin neuroottinen. En esimerkiksi halua julkaista kaksia asukuvia peräkkäin tai jos julkaisen niin niissä täytyy olla täysin eri aiheet. Haha, sisälläni asuu pieni perfektionisti.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?

Nyt tulee päivitettyä noin 4 kertaa viikossa, mutta haaveissa olisi nostaa määrää takaisin lähes päivittäiseen rytmiin nyt, kun alkuvuoden kiireet ja pahimmat raskausoireet ovat helpottumassa. Tietystikään mitään väkisin väännettyä en ikinä halua kirjoittaa, siitä ei ole kenellekään iloa. Mutta koen olevani inspiroituneempi silloin, kun mulla on tietyt rytmit. Niin blogin kuin ihan minkä tahansa muun elämän osa-alueen kannalta.

bikbok aurinkolasit

5. Kumman valitset kuvat vai teksti?

Kuvat – rakastan valokuvata, suunnitella kuvia ja editoida niitä. Lähes 99 % postauksistani syntyy niin, että ensin on kuvat ja sitten teksti.

6. Mistä saat inspiraation postauksiisi?

Kaikkialta! Omasta elämästä, muista blogeista, teiltä lukijoilta jne. Oikeasti idea postaukseen voi syntyä välillä ihan hassustakin asiasta. Mä pyrin kirjoittamaan kaikki ideat ja teidän toiveet itselleni puhelimeen ylös niin ne eivät pääse unohtumaan. Muistiinpanot pelastaa myös sellaisina hetkinä, kun pää tuntuu lyövän tyhjää.

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?

Tällä hetkellä mun rytmit on jakautunut niin, että aamuisin samalla kun hörpin aamukahviani niin vastailen sähköposteihin ja kommentteihin sekä suunnittelen postauksia. Päivisin tykkään eniten kuvata, koska auringonvalo on silloin parhaimmillaan Ja puolestansa iltaisin näpytellä postauksia.

8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?

Joka päivä tulee tehtyä jotain! Välillä pyrin pitämään sellaisia ”tehopäiviä”, että hoidan mahdollisimman paljon asioita kerralla.

IDKUVA

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?

Joo luen aina, kun vain aikaa on. Yleensä esimerkiksi just aamuisin aamupalaa syödessä tai sitten illalla samalla, kun hoidan oman blogin juttuja. Luen paljon samantyylisiä blogeja kuin omani, mutta klikkailen myös satunnaisesti auki postauksia myös monista hyvin erilaisista blogeista.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

Laadukkaat kuvat ovat sellaiset, joihin kiinnittän aivan ensimmäisenä huomiota. Plussaa myös kiinnostavista aihealueista, yksinkertaisesta ulkoasusta ja selkeästä tekstistä.

11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?

– Vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Mikään ei ole parempaa kuin jokapäiväinen höpöttely teidän kanssa kommenttiboksissa tai muissa somekanavissa. Se miten te jaksatte aina piristää kaikilla ihanilla kommenteilla, tekee tästä hommasta tuhat ja yksi kertaa kivempaa

– Itsensä toteuttaminen. Mulla ei nuorempana ollut mitään erityistä säännöllistä harrastusta (vaikka kaikkea tulikin kokeiltua) niin on ollut ilo löytää bloggaamisesta ”itsensä”. Voi sitä ilon tunnetta, kun joskus tajusin että tämä on sitä mitä haluan tehdä, missä kehittyä ja mistä nautin suunnattomasti.

– Uusiin ihmisiin tutustuminen. Blogin myötä sitä on vuosien aikana tullut tutustutta niin henkilökohtaisesti lukijoihin, muihin bloggaajiin kuin eri alojen ammattilaisiin. Oon saanut tämän myötä monta uutta kaveria, joista en voisi olla kiitollisempi.

12. Entä kolme huonointa?

– Blogi vaatii ajan hallinta. Sama kuin minkä Camilla mainitsi eli bloggaaminen vie aikaa. Työmäärä ei näy ulkoisesti postauksia lukeville. Ja sen vuoksi monien kavereiden suu on loksahtanut auki, kun oon kertonut tai jopa konkreettisesti näyttänyt, että mitä kaikkea sitä tämän ylläpitäminen vaatii. Välillä sitä saa pidettyä ajan hyvin hallinnassa ja välillä tulee pieniä mutkia matkaan, mutta tarkalla suunnittelulla pääsee pitkälle.

– Arvostelun kohteena oleminen. Käytännössä blogia tehdessä sitä on koko ajan esillä niin hyvällä kuin huonolla tapaa. Aina löytyy ihmisiä, joilla on huonoa sanottavaa. Mutta onneksi sitä on alusta saakka oppinut päästämään negatiivisuudet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :)

– Blogi on läsnä 24/7. Hommat tämän suhteen eivät ole ikinä valmiita vaan aina tulee uutta tehtävää to do-listalle. Tästä ei myöskään pääse noin vaan lomalle vaan uutta sisältöä tulee luoda koko ajan. Mulle blogi ja siihen liittyvät jutut ovat osa päivärytmiä, joten tämä on todella pieni huono puoli.

tupsukorvikset

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?

Kyllä olen. Mun mielestä kommentteihin vastaaminen on älyttömän kivaa ja anteliasta. Pidän vuorovaikutusta myös tosi tärkeänä, koska sitä kautta oppii tuntemaan millaisia lukijoita siellä ruudun toisella puolella on.

14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagram tai Facebook-sivua?

Kyllä löytyy Facebook-sivut, Instagram, Snapchat (jota tulee päivitettyä nykyään harvemmin, kun Instastory vei voiton) sekä liityin juuri uuteen Veroon. Sieltä mut löytää omalla nimellä!

15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?

Mielummin yksi kerrallaan. Oon aina ollut tosi huono luonnostelemaan postauksia etukäteen, mutta nyt pikkuhiljaa näyttää siltä että alan oppia sitäkin. Mutta opettelua se vielä vaatii, vielä näin viidenkin vuoden jälkeen. Hehe.

16. Bloggaatko avoimesti eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?

Kyllä täysin avoimesti. Kaikki tietävät tästä niin kavereista, perheenjäseniin ja sukulaisiin saakka. Heidän on myös helppo käydä täältä lukemassa uusimmat kuulumiset, jos ei olla hetkeen nähty!

mokka nilkkurit

17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?

Kyllä molempiin. Blogi on jo pidemmän aikaa ollut tulonlähde ja saan tätä kautta tuotteita testiin niin erilaisten kampanjoiden kuin pr-toimistojen kautta.

18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?

Haha osa teistä on saattanut kuulla jo tämän tarinan :D Eli Saijis on erään tuntemattoman pojan keksimä lempinimi mun omasta nimestä. Vuosia, vuosia sitten oli suuri hitti olla netissä erilaisissa chateissa (joita tuskin on enää olemassa?) ja siellä eräs poika kutsui mua tällä nimellä. En tiedä kuka hän oli tai mistä keksi nimen, mutta se oli heti sellainen lempinimi mikä jäi mieleen. Tuskin olisin itse keksinyt sitä vielä tähänkään päivään mennessä.

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin, miten?

Aina on halu kehittyä lisää. Blogi ja muu some on sellaisia, joissa itse oppii aina uutta mutta aina myös tulee jotain uutta opittavaa. Esimerkiksi nyt tuo uusi sovellus Vero. En osaa yhtään käyttää sitä, mutta eiköhän harjoitus tee mestarin. Blogissa haluan aina kehittyä lisää niin kuvaajana kuin kameran edessä sekä tietysti aktiivisuuden kanssa. Oikeastansa blogin suhteen ei varmaan voi koskaan kehittyä liikaa.

20. Kolme vinkkiä aloittelevalle bloggaajalle?

A) Kaikki lähtee nimestä. Keksi sellainen nimi, joka kuvastaa samalla sua mutta joka jää myös lukijan mieleen. B) Mieti aihealueet, joista haluat kirjoittaa. Näitä on hyvä myös avata blogin ensimmäisessä postauksessa niin lukijat tietävät, mitä blogissasi on odotettavissa. C) Ota rennosti. Tästä hommasta ei kannata ottaa paineita vaan omalla tyylillä eteenpäin niin hyvä tulee!

takki koralli

Jacket H&M | Shirt* Romwe | Jeans* House of Brandon (sold out) | Bag Saint Laurent | Shoes H&M | Earrings Gina Tricot | Sunnies Bik Bok (*gift)


23 Responses to “Millainen bloggaaja olen?”

  1. Milla sanoo:

    Oon tykännyt sun blogista ihan sen alusta saakka ja tykästynyt aina vain enemmän sen ja sun kasvaessa ja kehittyessä. Musta on ihanaa, että sulla on vanhat postaukset näkyvillä, rakastan lukea niitä aika välillä ja palata nostalgisiin juttuihin <3 Nyt en malta odottaa, mitä vauva-arki ja uudet jutut tuo tänne tullessaan!

    • Saija Saija sanoo:

      Voi ei miten piristävä kommentti <3 Tästä nousi suuri hymy huulille! Mahtavaa, että oot kulkenut mukana niin pitkään ja että tykkäät lukea vanhoja postauksia. Joskus niitä tulee itsekin selailtua ja muisteltua kaikkia eri vuosia. Hihi vauva-arki tuo sitten taas uuden osa-alueen tännekin :) Kiitos sulle kommentistasi <3 xx

    • Sara sanoo:

      Täällä kanssa yksi lukija alkumetreiltä lähtien! Oon aina tykännyt sun blogissa siitä, että oot niin aito. Minä myös tykkään palata lukemaan vanhoja postauksia, kiva että annat niiden olla yhä näkyvillä <3 niin moni tuntuu poistavan vanhat tekstit. Ihanaa kevään odotusta sulle Saija! :)

      • Saija Saija sanoo:

        Vautsi!! Ihan mieletöntä, että oot kulkenut mukana alusta saakka <3 Ja miten kivasti sanottu, tästä tuli kunnon motivaation purkaus. Vaikka välillä vanhat postaukset saa hävettämään niin silti ne on jotenkin kiva muisto siitä, mistä kaikki on alkanut. Kiitos sulle kovasti tästä kommentista ja ihanaa kevään odotusta sinnekin :) xx

  2. Janina sanoo:

    Hei jee, ihana postausidea ja postaus! Tartun haasteeseen ;)<3

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitti paljon Janina <3 Mukava kuulla, että pidit tästä. Jes, mä jään innolla odottamaan sun postausta :p

  3. Nimetön sanoo:

    En ymmärrä miten sulle vielä mahtuu normivaatteet päälle..

    • Saija Saija sanoo:

      Haha ei mahdukaan :D Nämä housut on ainoat, jotka menee päälle (koska ovat olleet hieman isot vyötäröltä) mutta näissäkään ylänappi ei mene kiinni. Muuten käytössä on jo mammafarkut :)

  4. Essi sanoo:

    Olipas kiva haaste! Itse ei näin parin kuukauden aktiivisen bloggaamisen jälkeen viitsi vielä täyttää tätä, mutta pitääkin ottaa korvan taakse ;-)

    • Saija Saija sanoo:

      Hei olipas mukava nähdä sun pitävän tästä haasteesta :) Ota ihmeessä tämä ylös! Haasteen voi toteuttaa myöhemminkin :p

  5. Mira Elisabet sanoo:

    Ihana postausidea ja tätä oli niin ihana lukea! <3 Ja jotenkin tosi symppis tarina sun blogin nimellä, oonkin funtsinut, että mistä tää Saijis on kotoisin ja nythän se selvisi! :D ja kiitos superpaljon haasteesta, tartun siihen enemmän kuin mielelläni <3

    Mira Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu

    • Saija Saija sanoo:

      Aww kiitos ihana <3 Piristävää saada näin hyvää palautetta :) Haha joo ei mikään normaali tarina, mutta omalla tavallansa hauska. Tämä random poika ei tiedäkään, miten hyvän lempinimen hän keksi :D Jee kiva juttu, jään odottelemaan sun versiota tästä <3 xx

  6. Henna sanoo:

    MITEN sä tarkenet tuolla takilla tuossa säässä :o Mulla nimittäin sama takki, ja sehän on ohuempi kuin joku neulekin :D Mäkin pakkasin sen ajat sitten jo talvisäilöön! Asu on kokonaisuudessaan tosi ihana, mutta mun mielestä se olis ollut ajankohtaisempi esim toukokuussa :D

    • Saija Saija sanoo:

      Helposti, mutta en joka päivä :D Tuolloin sattui olla varmaan koko kevään ennätyslämpimin päivä. Puhuttiinkin kuvia ottaessa, että miten kivaa on kun aurinko oikeasti jo lämmittää :) Mä kans pakkasin tämän takin ennen talvea varastoon, mutta kaivoin sen jo sieltä esille. Tykkään niin paljon keväästä, että mulle maaliskuu on jo eka kevätkuukausi :-D

  7. Tiia sanoo:

    Ihana asu! Ja ei kyllä huomaisi yhtään että olet raskaana, jos et olisi sitä vielä kertonut :D Mulla kävi töissä niin, että kun jäin äitiyslomalle 2kk ennen niin viimeisenä päivänä osa kysy miks lähden:’D eivät olleet kiinnittäneet mahaan huomiota..

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos Tiia <3 Haha joo kieltämättä näissä kuvissa ei sitä huomaisi yhtään, kireämmässä paidassa taas huomaa heti :D Voi eikä, haha mahtoi olla sitten shokki heille! Mä tiedän kans monia, joista ei ole raskautta huomannut yhtään ja kuulemma mun äidistäkään ei sitä huomannut :)

  8. J sanoo:

    Paljastathan minin sukupuolen, kunhan saatte tietää sen? tällä puolella ruutua myötäeletään vahvasti, reilut 1,5 viikkoa omaan rakenneultraan! ;)

    • Saija Saija sanoo:

      Joo paljastan :p Me saatiin eilen tietää se ja ajattelin sunnuntaina kertoa sen täällä! Oi ihanaa, että siellä on sama edessä – se on kyllä niin jännittävää nähdä pienen kasvu ja saada tietää, kumpiko hän on ;-)

  9. Miina sanoo:

    Tää postaus oli kyllä kiva ja ois hauska toteuttaa sama myös omassa blogissa! :) ja vitsit miten tuo oranssi sopiikin sulle ja nuo aurinkolasit on kans aivan ihanat! <3

    • Saija Saija sanoo:

      Voi vitsit, kiitos Miina piristävästä kommentista <3 Toteuta ihmeessä tämä sun blogissakin, mä ainakin mielelläni lukisin näitä haasteita muilta! Mä tykkään kans noista aurinkolaseista tosi paljon, ne oli niin hyvä ostos :')

  10. Cami sanoo:

    Olipas kiva lukea nämä näin kattavasti, kiva kun teit tän <3 Mä latasin kans Veron ja oon ihan pihalla sen kanssa :D Se vaikuttaa jotenkin niin hankalalta etten tiiä haluanko sittenkään kokeilla sitä!

  11. Nimetön sanoo:

    Voitko tehdä uuden postauksen siitä, miten muokkaat kuvasi? :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kyllä voisin, jos sellainen kiinnostaa! Mä kirjoitan tämän toiveen itselleni ylös :)

Kommentoi