Vuosikatsauksen vastaukset x 24

Ennen kuin siirrytään tämän vuoden uusiin juttuihin niin otetaan kerran askel taaksepäin ja kurkistetaan menneeseen vuoteen. Suunnittelin aluksi tekeväni kuukausi-kohtaisen katsauksen, mutta törmättyäni tällaisen ”vuosikyselyyn” niin ajatukset muuttuivat. Tämä on kivaa vaihtelua ja antaa ehkä teille enemmän kuin tekemisten kertaus!

vuosikatsaus

Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?

Kyllä ja ei. Parhaiten onnistuin hedelmien ja vihanneksien päivittäisessä syönnissä, mutta aikaisin nukkumaan menemisessä ehkä pikkusen epäonnistuin, heh.

Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Tuli! Sain kunnian tutustua moneen upeaan nuoreen naiseen, joiden kanssa on tullut vietettyä paljon aikaa ympäri vuoden 

Menetitkö ketään läheistäsi?

En onneksi!

Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?

Entistä parempaa rytmitystä arkeen. Tuntuu, että koko vuosi meni siihen että juoksin paikasta toiseen :D Vaikka oon yllättävän hyvin saanut pyörimään arjen kahden työn, ystävien näkemisen, koiran hoitamisen, Tatun ja perheen kanssa vietetyn ajan sekä oman rentoutumisen välillä niin silti tästä löytyy parannettavaa.

Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistumaan sun mielessä?

Ei mitään tiettyä yksittäistä päivämäärää tule mieleen. Mutta ensimmäisenä tulee mieleen Levin reissu ja viikon kaikki päivät siellä. Meillä oli niin hauskaa! Sekä tietenkin reissu Kyprokselle, synttärit ja muutamat kavereiden synttärit. Kesän lukuisat festarit + kaikki muut hauskat tekemiset jne. Näitä riittää!

Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?

En! Pyrin siihen, etten käytä energiaani miettimään mitä tai ketä vihaan. Jos joku aiheuttaa negatiivisia fiiliksiä niin sitten pyrin tekemään asialle jotain. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi vihaamiseen!

Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Varmaan raha-asioissa ”aikuiseksi kasvaminen”. Vaikka säästäminen on ollut tavoitteena joka vuosi niin tänä vuonna ensimmäistä kertaa voin sanoa ylittäneeni omat alkuperäiset suunnitelmat. Aloin loppuvuodesta myös kiinnostumaan rahastoihin sijoittamisesta ja sen oppimisesta tuleekin yksi tämän vuoden tavoite.

Sairastitko tai loukkaannuitko?

Sairastin flunssaa ennätysmäärän, mutta onneksi loukkaantumisilta säästyttiin. Mikä on kyllä ihme, koska oon välillä sellainenkin sählääjä :D

louis vuitton laukku blogi

Mikä oli paras ostoksesi?

Tämä oli yllättävän helppo! Uusi puhelin eli iPhone 7 Plus. Haaveilin siitä kauan, mutta myös pohdin onko sen ostaminen järkevää vai ei. Onneksi lopulta päätin ostaa sen, koska en ole vielä ikinä ollut näin tyytyväinen mihinkään puhelimeen.

Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Yleisesti joidenkin ihmisten negatiivisuus. Mitä vähemmän tätä niin sitä parempi!

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

Erityisesti monen läheisen. Vaikka mitään vakavaa ei vuoden aikana onneksi sattunutkaan niin tukiverkostoa ei voita mikään 

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Asumiseen (lainaan + vastikkeeseen), autoon (vakuutuksiin, veroihin ja polttoaineeseen) ja ruokaan, haha.

Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Ehkä parasta on fiilis, kun tajuaa ettei sitä jäänyt mistään paitsi. Ehkä tietysti aina toivoisi pystyvänsä aikataulujen puolesta reissaamaan enemmän. Ja vaikka isommalla kaveriporukalla.

Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Syöneeni ulkona :D Se on suuri pahe, johon menee aivan liikaa rahaa…

Miten vietit joulua?

Aamulla ensin heräiltiin aikaisin, sitten katseltiin Joulupukin Kuumaa Linjaa ja availtiin ensimmäiset paketit. Tai no periaattessa Nemo oli suurin lahjan saaja. Sen jälkeen syötiin mun keittämää riisipuuroa, käytiin päiväsaunassa ja lähdettiin pienen laittautumisen kautta Tatun isovanhemmille syömään. Sieltä mun kotikotiin herkuttelemaan lisää ja myöhemmin vielä Tatun äidille availemaan lahjoja.

Entä juhannusta?

Kyproksella!! Joka vuosi on tullut vietettyä hieman erilaista juhannusta ja jokainen juhannus on ollut yhtä hauska. Kyproksella oli ihana aloittaa aamu hotellin aamupalalla, siirtyä siitä altaalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Myöhemmin laittauduttiin, kierreltiin kaupunkia ja käytiin syömässä kivassa ravintolassa. Illalla vielä juotiin lasilliset viiniä hotellin altaalla auringonlaskun ja illan esitysten parissa. Saa nähdä, mitä sitä tänä vuonna keksisi.

vuosi kysely

Mikä oli paras lukemasi kirja?

KonMarin Iloa säkenöivä järjestys. Se inspiroi niin paljon kodin siivoamisessa ja järjestelemisessä. Tänä vuonna voisi lukea jonkun hyvinvointikirjan.

Mikä oli vuoden paras elokuva?

Ensimmäisenä tulee mieleen uusin Baywatch, jossa näyttelee muun muassa Zac Efron. Oikeasti tämä leffa yllätti positiivisesti! Super hauska ja jännittävä samaan aikaan.

…entä musiikillinen löytö?

Mitään uutta löytöä ei tullut tehtyä, mutta ehkä kaikista eniten tuli kuunneltua Alan Walkeria, joka päästiin myös näkemään livenä kesän festareilla.

Mistä ihan todella, todella innostuit?

Siitä sijoittamisen opettelusta. Tosin vasta loppuvuonna, mutta innostus on niin suurta että se voittaa kaikki muut :D

Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Täytin 23v! Itse oikeana synttäripäivänä söin aamupalaa sängyssä, mutta muuten vietin normaalin arkipäivän. Juhlittiin mun synttäreitä kuitenkin seuraavana viikonloppuna, jolloin ensin perjantaina oltiin Marjaanan kanssa Antti Tuiskun keikalla ja lauantaina lähdettiin Tatun kanssa yöksi hotelliin. Postaus viikonlopusta löytyy täältä!

Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Klassinen, pienellä twistillä. Jokaista trendijuttua en lähtenyt kokeilemaan vaan osasin entistä paremmin katsoa, mikä sopii omaan tyyliini ja mikä ei.

Mikä piti sinut järjissäsi?

Varmasti kaikki mieluisat jutut, kuten liikkuminen, ystävien treffailu, Tatun kanssa vietetty aika, siivoaminen (oikeasti niin terapeuttista :D) ja hauskanpito. Nauraminen on paras ilon nostattaja!

Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Lasketaanko tähän Netflixin sarjat? Niistä parhaimmat olivat The 100, Suits ja Under the Dome. Jälkimmäisin meni huonompaan suuntaan kausi kaudelta, mutta ykköselle iso peukku!


14 Responses to “Vuosikatsauksen vastaukset x 24”

  1. Tiina sanoo:

    Hei tää oli kiva <3 onko tulossa postausta joululahjoista?

  2. Nimetön sanoo:

    Onneksi et julkaissut kuukausi kuukaudelta kertausta, sillä tämä oli paljon parempi + vuosi on kuitenki sen verta lyhyt aika että ei kukaan oo unohtanut niitä pääaiheita joita blogissa on jo nähny :)

    • Saija Saija sanoo:

      Hei näin mäki ajattelin :) Se olisi ihan turhaa kertausta! Tämä oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja mukavampi toteuttaa, kun kysely laittoi miettimään toden teolla kulunutta vuotta :’)

  3. Ida sanoo:

    Oon kyllä ihan samaa mieltä tosta Under the domesta Katoin sitä telkkarista sillon ku tuli ja jossain vaiheessa tipuin ihan kärryiltä. Mut Suits oli kyllä yks omistakin suosikeista

    • Saija Saija sanoo:

      Jooo sama! Siis niin harmi, että se muuttui yhtäkkiä aivan kuin eri ohjelmaksi :( Se ensimmäinen kausi oli niin hyvä, että innolla odotin seuraavia… Kolmatta en kuitenkaan enää edes katsonut, kun meni niin oudoksi. Kiva kuulla, että sä kans pidät Suitsista – se on kyllä hyvä :>

  4. Iloinen sanoo:

    Tuo kohta jossa kerroit mihin rahaa kuluu eniten oli tietyllä tavalla aika yllättävä,koska blogissa näkyy juuri paljon kalliimpia tuotteita kuten laukkuja( sydän emoji) vaikka onkin niin perus juttuja ettei tule edes ajatelleeksi!:D ois kiva kuulla just lisää tosta sijoittamisesta ja yleensäkin säästämisestä, kun sulla näkyy kumminkin paljon materialistisia asioit! ihanaa vuotta sinne!<3

    • Saija Saija sanoo:

      Siis joo mä mietin kans noita laukkuja, että laitanko ne kolmanneksi ruuan tilalle :D Mutta aloin sitten laskemaan, että kyllä ruokaan on mennyt enemmän rahaa, kun syötiin (liikaa) ulkona ja yleensä ruokakaupassa ei laadusta tingitä. Mutta laukut tulisi hyvänä nelosena :-D Hei mahtavaa, että sua kiinnostaisi kuulla lisää noista asioista! Voisin kirjoitella niistä tänä vuonna enemmän sit, kun alan oppimaan sijoittamista :) Kiitos sulle ja ihanaa uutta vuotta sinnekin <3

  5. Katri sanoo:

    Hyvä postaus ja tosi kivasti sait ne pää asiat koottua tähän niiku joku tossa sanoikin :) mua harmittaa kun asuminen ja auto vie kaikesta niin ison siivun, mutta ehkä joskus vanhetessa palkka paranee :)

    http://www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos hirmu paljon Katri :) Ihana kuulla teidän olevan tuota mieltä! Joo se on kyllä totta, suurin osa menoista menee ”perus elämiseen” :/

  6. Ella sanoo:

    Oi, täähän oli muuten tosi kiva postaus! Taidan itsekin toteuttaa tälläisen omaan blogiini jos vain kerkeän :)

    • Saija Saija sanoo:

      Super iso kiitos sulle Ella :) Piristävää kuulla tällaista palautetta! Joo toteuta ihmeessä :p

  7. Emilia sanoo:

    Miten siivoaminen onkin niin terapeuttista! Siihen voi purkaa kaiken stressin ja ärsytyksen ja lopulta kämppä kiiltää :D Sun vuosi kuulostaa onnistuneen hyvin ja paljon mahtavia juttuja päässyt tekeen kuten tuo ulkomailla juhannus <3

    • Saija Saija sanoo:

      Sanos muuta :D Ihan paras tapa purkaa stressiä yms, kun palkintona on kaiken lisäksi vielä puhdas koti! Voi kiitos Emilia, oli kyllä kivasti onnistunut vuosi :)<3

Kommentoi