Syötävää kosmetiikkaa + arvonta

Kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa

Life Ambassador 2017-tehtäväni tiimoilta tulin kaupallisen kampanjan myötä päivittelemään teille tämän kuun teemapostauksen. Tällä kertaa höpötellään syötävästä kosmetiikasta! Kyllä, luit aivan oikein. Mitä ihmettä se sitten on? Huulipunia kurkusta alas? Ei vaan sisäistä kauneutta. Mä oon sitä mieltä, että kauneus lähtee aina sisältä päin ja meikit vain korostavat niitä parhaita puolia. Panostatko sä enemmän sisäiseen vai ulkoiseen kauneuteen? Toivottavasti mahdollisimman moni vastasi ensimmäisen. Mutta jos valinta osuu jälkimmäiseen niin ei hätää – tässä postauksessa tulee nyt vinkkejä asian muuttamiseen.

Kauneus lähtee sisältä päin. Ruokavaliosta, aineosista joita käytämme ruuanlaitossa, riittävästä vedenjuomisesta, hyvin nukutuista öistä, vitamiineista yms. Saatamme nähdä kauneuden eteen töitä juomalla joka aamu terveellisen vihersmoothien tai lounaalla syömällä terveellisen salaatin. Hyviä tapoja molemmat, mutta kaikkia aineosia ei saa ruokavalion kautta. Sellaisia ovat esimerkiksi kollageeni. Jos riittävät vitamiinit ja hivenaineet tulevat ruokavaliosta niin mistäs ne muut aineosat sitten voi hankkia? Life tarjoaa monipuolisen tarjonnan syötävän kosmetiikan suhteen. Heidän valikoimastaan löytyy syötävää kosmetiikkaa niin erilaisten kapseleiden, tablettien kuin jauheiden muodossa.

Mä kävin muutama viikko sitten kuukausittaisella vierailulla Vaasan Lifessa. Käytiin konsultin kanssa läpi omaa hyvinvointiani ja päivittäisiä valintoja, jotka vaikuttavat omaan sisäiseen kauneuteeni. Tutustuttiin tuotteisiin, jotka voisi toimia mun käytössä ja nyt pääsen esittelemään niitä teille! Psst, postauksen lopussa on tiedossa kiva arvonta ;-)

Ensimmäisenä pakko aloittaa mulle henkilökohtaisesti parhaimmasta ravintolisästä eli Omega 7-kaksoistyrnikapseleista. Oon jo pidemmän aikaa kärsinyt kuivista limakalvoista. Olo on ollut todella kuiva, oikeastansa päästä varpaisiin saakka. Pakko myöntää, että heti kun olin lähtenyt Lifen liikkeestä niin nappasin autossa jo ensimmäisen päivän annoksen. Ja nyt tätä on tullut syötyä jo muutama viikko, kuten levyistä saattaa huomata! Omega 7 on markkinoiden ensimmäinen ja samaan aikaan myös myydyin tyrniöljyvalmiste. Tyrnimarjojen öljypitoisuus on poikkeuksellinen. Tyrnimarjasta löytyy öljyä kaikkien marjojen tapaan siemenistä, mutta sen lisäksi myös hedelmälihasta. Meidän keho valmistaa tyrniöljyn beetakaroteeneista A-vitamiinia, joka edistää limakalvojen ja ihon hyvinvointia.

Sisäiseen kauneuteen liittyy myös hiusten hyvinvointi. Ja tässä asiassa mä oon ollut aina ”asialla”. Nimittäin oon teini-iästä saakka syönyt erilaisia biotiinivalmisteita.  Ja jo kauan ennen tätä yhteistyötä aloin syömään Evonian Hiusten Tehoravinnetta, josta annan lämpimän suosittelun nyt myös teille  Maku saattaa olla aluksi hieman paha, mutta hyvä vinkki on ottaa kapseli juuri sen aamusmoothien tai puuron kanssa. Evonia antaa kasvuvoimaa hiusjuurille ja edistää hiusten terveellistä kasvamista. Evonia sisältää hiusjuurten ja hiusten kasvulle tärkeät ravintoaineet oikeassa suhteessa.

Bactosanista kirjoittelin teille viime kuun teemapostauksessa, jos oot jostain syystä skipannut sen niin kirjoitus löytyy myös täältä. Mä aloitin oman Bactosan-kuurini viime kuulla ja eroa on huomattavissa jo selän epäpuhtauksissa. Erityisesti juoksulenkkien hikoilut aiheuttaa mulle selkään joskus jopa pahoja epäpuhtauksia, mutta Bactosan on kehitetty ihon sisäiseen hyvinvointiin. Se on ravitsemuksellinen apu auttamaan epäpuhtauksissa, finneissä tai jopa pahassa aknessa. Luonnollinen, mutta tehokas!

Jostain kummasta syystä en ole koskaan syönyt sinkkiä, mutta onneksi asia on nyt korjattu. Sinkki on täydellinen flunssan ehkäisyyn! Se auttaa vastustamaan infektioita edistämällä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Se myös edistää hiusten, ihon, kynsien ja luuston normaalia kuntoa. Lifelta löytyy myynnistä muun muassa Life Sinkki, joka on pienessä lasipakkauksessa. Näppärän kokonsa puolesta se kulkee tarvittaessa vaikka laukussa mukana!

puhdas beauty

Kuten postauksen alussa mainitsin niin kaikkea ei saa ravinnosta, kuten kollageenia. Lifelta löytyy laaja valikoima Puhdas + Beauty-sarjan tuotteita. Kollageeni on tukikudoksen yleisin proteiini. Tiesittekö, että noin 40 % ihmisen elimistön proteiinien kokonaismassasta on kollageenia? Kollageenit ovat myös tärkeitä solun ulkoisen aineen rakenneosia, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageenin tuotanto alkaa vähentymään 25-vuoden ikäisenä ja sen sanotaan loppuvan kokonaan 40-vuotiaana. Vaikka iän puolesta mulla ei ole mitään hengenhätää tämän asian kanssa niin oli mielenkiintoista päästä testaamaan, millaisessa muodossa se nautitaan, miltä se maistuu ja miten se mahdollisesti toimii.

Puhdas+ Beauty Kollageeni & Tyrnimarja on Suomessa valmistettu kollageenivalmiste, joka on siis jauheen muodossa. Tuotteen valmistuksessa on käytetty vain kalakollageenia, tyrnimarjajauhetta ja hedelmäsokeria. Tämän voi sekoittaa joko lasilliseen vettä niin kuin mä tein tai sitten smoothien, jugurtin tai mehun sekaan. Maku on melko mauton, ei yhtään niin imelä kuin voisi kuvitella. Tämä menee heittämällä alas!

Sitten arvontaan eli sain arvottavaksi viisi (!!) kappaletta ihon hehkua ja hyvinvointia edistävää Life Body & Soul-tuotesettiä. Osallistua voit vastaamalla kommenttiboksiin tähän kysymykseen:

1. Miten sä pidät huolta sisäisestä kauneudestasi?

Juotko vettä, syötkö viikottain kalaa, liikutko paljon? Aikaa osallistua on tasan viikko eli skaba sulkeutuu 29.05 kello 22:00. Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät täältä.


191 Responses to “Syötävää kosmetiikkaa + arvonta”

  1. Eveliina sanoo:

    Terveellinen ravinto, paljon vettä, liikunta, uni ja tarvittavat vitamiinit :) ihanaa kesää!

  2. Marsipaanimonsteri sanoo:

    Yritän pitää huolta sisäisestä kauneudesta käymällä salilla 6 kertaa viikossa, juomalla vettä varsinkin aamuisin ja rentoutumalla stressaavan työn ohessa. Sisäinen kauneus on myös kiltteyttä joten pyrin olemaan ystävällinen muille ;)

    • Saija Saija sanoo:

      Totta, tuo kiltteys on todella hyvä pointti! Kyllä se oma mieliala ja käyttäytyminen vaikuttaa myös yllättävän paljon :)

  3. Paulina sanoo:

    Syön terveellisesti ja monipuolisesti, juon paljon vettä ja liikuntakin osaltaan parantaa esimerkiksi ihon kuntoa :)

  4. Meeri sanoo:

    Juon paljon vettä, liikun salilla ja lenkkeillen koiran kanssa, syön terveellisesti ja syön myös vitamiineja, pyrin nukkumaan 7-8 tuntia yössä, ja koitan olla stressaamatta turhista asioista :)

  5. Matsalikka sanoo:

    Juon paljon vettä ja pyrin pysymään liikkeessä. Enemmänkin liikuntaa kyllä voisin harrastaa. Tuo kollageenilisä kiinnostaa kovasti, koska itsellä on ajankohtainen. Puhdas+ purkkeja olen pyöritellyt jo kaupassa.

  6. Jenni sanoo:

    Ihana kilpailu! Itse hoidan sisäistä kauneutta juomalla paljon vettä, pyrin nukkumaan paljon, ulkoilen ja iloitsen elämän pienistä asioista :)

  7. Ella sanoo:

    Juon paljon vettä, liikun noin pari tuntia päivässä ja syön sinkkiä ja monivitamiinitabletteja. Hyvää kesää!:)

  8. Jonna sanoo:

    Sopivasti ja monipuolisesti liikuntaa, riittävästi unta ja tasainen unirytmi ja terveellinen mutta joustava ruokavalio :)

  9. Julia sanoo:

    Viimeisen vuoden aikana oon oikeesti alkanut pitää omasta hyvinvoinnistani erityisen paljon huolta. Nykyään kiinnitän huomiota vitamiinien saantiin sekä siihen mitä syön ja milloin. Veden juonti on myös tosi tärkeä juttu sekä säännöllinen liikunta. :)

  10. Johannan sanoo:

    Syön terveellisesti, otan tarvittavat ravintolisät, liikun monipuolisesti ja nukun tarpeeksi.

  11. heidisusanna sanoo:

    Yritän juoda paljon vettä ja nukkua riittävästi!

  12. Saana sanoo:

    Yritän juoda paljon vettä ja syödä terveellisesti! :)

  13. Tiia sanoo:

    Syön omega-3 kapseleita, D-, C- ja sinkkitabletteja. Yritän myös nukkua tarpeeksi!

  14. Helena sanoo:

    Olen vasta äskettäin tajunnut veden tärkeyden, joten nykyään juon paljon vettä sekä tietysti liikun paljon! :)

  15. insku sanoo:

    Juon paljon vettä, pyrin syömään aina terveellisesti ja harrastamaan liikuntaa monta kertaa viikossa. Lisäksi kätyössä on erilaisia vitamiineja :) kiva postaus! Tulee heti sellanen olo et pakko käydä ostaa kasa uusia vitamiini ja lisäravinne purnukoita :D

  16. Siri sanoo:

    Pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti, liikun, juon paljon vettä ja huolehdin siitä että nukun tarpeeksi. :)

  17. Mandylor sanoo:

    Vähän heikosti tulee pidettyä sisäisesti itsestä huolta. Vettä juon aika runsaasti ja kasviksia yritän syödä reippaasti. Koitan myös huolehtia, että nukun riittävästi, vaikka aina se ei ihan onnistu.

  18. Mk sanoo:

    Yritän muistaa juoda paljon vettä ja syödä sekä liikkua hyvin!

  19. Katri sanoo:

    Pyrin juomaan paljon vettä, syömään terveellisesti ja monipuolisesti, liikkumaan säännöllisesti ja nukkumaan riittävästi :)

  20. nellis sanoo:

    Kalaöljykapseleita syön, siitä nappaat terveelliset rasvat :) Mukaan kivaan arvontaan.

  21. Katja sanoo:

    Pääasiassa terveellisesti syömällä!

  22. emma sanoo:

    mulle vedenjuonti ja uni on varmaan tärkeimpiä tekijöitä omassa hyvinvoinnissani! varsinkin unen määrä ja laatu merkkaa mulle todella paljon näin lukion ohella, iso osa niin sisäistä ja ulkoista kauneutta sekä fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia. lisäksi terveellinen (ja värikäs!!) ruoka kuten kasvikset kaikissa muodoissa :D

  23. Sannukka sanoo:

    Terveellisillä elämäntavoilla,mutta ehkä eniten uskon positiiviseen asenteeseen! Iloisuus ja kiltteys loistaa kyllä ulkonäöstäkin. :)

  24. Miia sanoo:

    Pyrin nukkumaan riittävästi ja syömään terveellisesti. Syön myös esim. sinkkilisää, jonka uskon olevan hyväksi iholle :)

  25. sinimi sanoo:

    Ihana arvonta ja mahtavia tuotteita!
    Itse juon paljon vettä ja ulkoilen päivittäin. Kalaa syömme myös kotona noin kerran viikossa.

  26. Rose sanoo:

    Päivittäinen ulkoilu, runsas vedenjuonti, liikunta ja uni ovat minulle tapoja pitää huolta itsestäni. Ravintolisiä en ole oikein oppinut käyttämään, olisi mielenkiintoista kokeilla niiden vaikutusta hyvinvointiin!

  27. MarjaKoo sanoo:

    Juon vettä päivän mittaan, yritän liikkua ja nukkua tarpeeksi.

  28. Sari sanoo:

    Juon paljon vettä,liikun ja ulkoilen.Oletko koskaan kokeillut havupuu-uute juomaa?

    • Saija Saija sanoo:

      En ole kokeillut, mutta oon kyllä kuullut siitä paljon hyvää! Onko sulla kokemuksia siitä :)?

  29. Riikka sanoo:

    Yritän muistaa juoda vettä, liikun, syön terveellisesti ja nukun tarpeeksi. Toisaalta esim. herkuttelu silloin tällöin voi olla hyväksi mielen hyvinvoinnille :)

  30. Mira sanoo:

    Kauneus tulee sisältäpäin, niinhän se menee. Riittävä uni, terveellinen ja monipuolinen ravinto, Liikunta josta nauttii, ulkoilu. Kaikki se että miten pitää huolta itsestään, näkyy ulospäin hyvinvointina ja onnellisuutena. Kun tekee sitä mitä rakastaa. En voi korostaa tarpeeksi sitä miten suuri merkitys elintavoilla on, mutta toki käytän itsekin vitamiineja ja varsinkin luonnon omia tehoaineita. Tässä arvontasetissä on paljon hyviä tuotteita joten ilomielin olen mukana arvonnassa!

    Mukavaa alkanutta viikkoa Saija ja kiitos ihanasta blogistasi <3

    Terkuin, Mira

  31. Roosa sanoo:

    Aloitan päivän aina lasillisella raikasta vettä jonne satunnaisesti puristan vähän sitruunaa. Töissä kuljetan juomapulloa ja pyrin sen tyhjentämään päivän aikana. Säästä riippuen kuljen pyörällä töissä ja pyrin käymään lenkillä useita kertoja viikossa. Se rentouttaa ja samalla saa jutella ystävän kanssa jos on yhdessä lähtenyt. Pyrin etsimään positiivisia asioita ja nauttimaan niistä. Huomannut että jos paljon stressaa tai etsii vain negatiivisia asioita niin sen huomaa nopeasti esimerkiksi kasvojen epäpuhtauksien lisääntymisessä. :) Ihanaa kesää sinulle! :)

  32. Christa sanoo:

    Yritän juoda tarpeeksi vettä, syön vitamiineja ja urheilen :)

  33. manna sanoo:

    Yritän elää terveellisesti, mutta eipä aina onnistu:)

  34. Jessica sanoo:

    Yritän liikkua mahdollisimman paljon, koirien ansiosta tämä on helppo toteuttaa. Yritän myös juoda tarpeeksi, mutta vedenjuonti on yllättävän haastavaa..:( Ruuan kanssa olen aina olla tarkka, haluan syödä monipuolisesti, puhtaasti ja terveellisesti, sallin kuitenkin myös herkkupäivät! :)

  35. Helena sanoo:

    Pyrin juomaan paljon vettä, syömään monipuolisesti kasviksia ja pitämään herkuttelun kohtuudessa. Lisäksi riittävästi unta :)
    Nuo tyrniöljykapselit vaikuttaa huipputuotteelta!

  36. Ellu sanoo:

    Riittävä uni, veden juonti ja auringossa liikkuminen! ☺

  37. Helena sanoo:

    Liikun paljon ja hyvässä seurassa, joten siinä myös mieli rentoutuu ja pysyy virkeänä! Urheiluvalmentajana olen käynyt koulutuksia ja toimin valmentajana joukkueelleni esimerkkinä kun opetan terveellisiä elämäntapoja, eli näin siis pysyy itselläkin tietotaso hyvänä ja taitoja on kerryytetty. Syön muutamia lisäravinteita ja käytän juurikin luontaistuotekaupoista hankittuja tuotteita kehosta huolehtimiseen muutenkin, kuten hiuksille ja päänahalle tärkeitä hoitoja, iholle syön myös tärkeitä aineita ja kokeilussa on myös kapselit, jotka tehostavat rusketusta ja suojaavat ihoa uva ja uvb säteiltä, mutta joista monet muut ovat jo kertoneet saaneensa apua aurinkoihottumaan, josta itse kärsin kesäisin ruskettumisen sijaan. Näistä kapseleista toivon ihoni saavan kevyttä päivettymistä, sillä en halua altistaa ihoani sen enempää auringonotolla tai solariumilla, ulkoilu ja liikkuminen kesällä riittää auringonsaanniksi.

  38. Sanni sanoo:

    Mulle tärkeetä on syödä pääsääntöisesti terveellisesti, nukkua riittävästi (!!) ja liikkua mm.lenkkeillen ja salilla käyden. Yritän juoda tarpeeksi vettä, ja aamuisin juon lämmintä vettä mihin puristan puolikkaan sitruunan! Mun ravintolisiin kuuluu tällä hetkellä biotiini, parit vitamiinit ja magnesium. :) Ihana arvonta!

  39. Sofia T sanoo:

    Pidän sisäisestä kauneudestani huolta juomalla paljon vettä, sekä pyrin syömään terveellisesti. Myös pidemmät kävelylenkit koiran kanssa piristävät niin mieltä kuin kehoa! :) Otan myös joka päivä aamulla vitamiinipillerin!

  40. Syksylintu sanoo:

    Juon vettä ja yritän nukkua riittävästi.

  41. Emmi sanoo:

    Tottakai peruspilareina toimivat terveellinen ravinto, runsas vedenjuonti sekä liikunta, mutta lisäksi käytän kuureina MSM-jauhetta, sinkkiä, magnesiumia, ja c-vitamiinia sekä lihasten kasvun edistämiseksi proteiinivalmisteita.

    Mun mielestä kuitenkin perusasioiden eli ravinnon, nesteytyksen sekä liikunnan tulee olla kunnossa, jota voidaan sitten lähteä täydentämään lisäravinteilla ja vitskuilla :-)

  42. Marine sanoo:

    Ihana ja mielenkiintoinen aihe. Pidän huolta sisäisetä kauneudesta juomalla runsaasti vettä, yritän syödä kalaa ainakin sen kerran viikossa. Syön myös sisäisesti sinkkiä, chlorellaa ja magnesiumia. Minulla on kaksi koiraa ja olen myös paljon ulkona raittiissa ilmassa. Liikutaan koirien haistelujen tahtiin joten se on ihan hyötyliikuntaa :).

  43. ... sanoo:

    Juotua tulee aika paljon ja välillä otan jonkinlaisen tyrniöljykapselikuurin, se kyllä toimii! Biotiini on myös jatkuvassa käytössä, erityisesti hiuksia vahvistamaan… :)

  44. Jenna sanoo:

    Yritän syödä melko monipuolisesti ja terveellisesti, juoda paljon vettä ja liikkua.

  45. Memmu sanoo:

    Liikunta, teveellinen ruokavalio ja veden juonti. Siinä kai ne avaimet sisäiseen hyvinvointiin.

  46. Mari sanoo:

    Juon vettä paljon ja liikun myös :) seuraavaks pakko laittaa ruokavalio kuntoon!

  47. Anna sanoo:

    Yritän syödä terveellisesti ja syön silloin tällöin sinkkiä ja biotiinia. :)

  48. Inka sanoo:

    Juon paljon vettä :)

  49. Nannaliini sanoo:

    Riittävästi unta. Siitä lähdetään. Myös vesi ja liikunta.

  50. Mulla itselläni sisäinen kauneus lähtee positiivisesta asenteesta; siitä, että levittää ympärilleen rakkautta niin asioita, itse elämää kuin ihmisiäkin kohtaan. Sillä saa jo ihan mielettömän vaikutuksen omaankin hyvinvointiin.

    Muutoin yritän pitää huolta riittävästä unensaannista, veden juomisesta, terveellisestä ruokavaliosta, joka sisältää paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä liikunnasta. Myös herkuttelu silloin tällöin on ihan okei omasta mielestäni, kunhan sen teköö kohtuudella. Ravintolisiä tulee jonkin verran käytettyä mutta olisi mielenkiintoista kokeilla niitä lisääkin ja katsoa miten keho reagoi :)

    Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

    Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu

  51. Salla sanoo:

    Mulla vaikuttaa huomattavasti mun hyvinvointiin se että juon tarpeeksi vettä, sekä riittävä unen määrä.
    Lisäksi vielä liikunta ja hyvä monipuolinen ruokavalio.
    Omega3 -tabuja oon myös joskus syönyt, mutta tällä hetkellä en syö niitä ollenkaan.

  52. Päivi sanoo:

    Yritän nukkua tarpeeksi, olla myönteinen, liikkua riittävästi, syödä terveellisesti. Hymy ja ilo pitävät kauniina.

  53. Maiju sanoo:

    Yritän muistaa juoda paljon vettä ja liikkua myöskin säännöllisesti sekä tietenkin syödä terveellisesti!

  54. Lotta sanoo:

    Syön paljon kasviksia ja juon vettä säännöllisesti :)

  55. Neea sanoo:

    Juon joka päivä vettä,viikon aikana pyrin syömään vähintään kerran viikossa kalaa, syön myös avokadoa ja pähkinöitä. Käyn salilla noin 3-4x viikossa ja lenkillä koiran kanssa joka päivä:) eli liikuttua tulee aika paljon

  56. Ssonja sanoo:

    Juon vettä, liikun ja yritän nukkua tarpeeksi. Olisi mielenkiintoista päästä testaamaan ravintolisien vaikutusta!

  57. Sanni sanoo:

    Pyrin juomaan paljon vettä sekä syömään mahdollisimman puhtaasti ja terveellisesti. Lisäksi käytän säännöllisesti fitline tuotesarjan tuotteita sekä satunnaisesti muita ravintolisiä! :)

  58. Juulia J sanoo:

    Liikkumalla runsaasti, syömällä terveellisesti, sekä lähiaikoina olen opetellut juomaan vettä enemmän! :)

  59. Milja sanoo:

    Riittävä vedenjuonti, terveellinen ruokavalio, säännöllinen unirytmi ja päivittäinen liikunta. Lisäksi elämän pitäminen mahdollisimman stressittömänä – kropasta huomaa heti jos alkaa vähänkin stressaamaan.

  60. Janita sanoo:

    Pyrin syömään pääasiallisesti puhdasta kotiruokaa, ja päivittäiseen rutiiniin kuuluu myös monivitamiinivalmiste (:

  61. Jenna sanoo:

    Riittävä vedenjuonti, lisäravinteet sekä vitamiinit, riittävä uni niissä määrin, jota kolmivuorotyössä pystyy toteuttamaan. :)

  62. Aino H sanoo:

    Syön mielestäni aika puhdasta ja normaalia kotiruokaa ja veden juontia olen myös lisännyt. Lisäksi pyrin aina välillä rentoutumaan, ettei stressi pääse liikaa valtaamaan itseäni, sillä minusta rentoutuneena ihminen on myös sisäisesti kaunis. :)

  63. Teija sanoo:

    Riittävä lepo,liikunta ja terveellinen ruokavalio.

  64. Sanna sanoo:

    Viimeaikoina elämänrytmi mennyt sellasta vuoristorataa, että ihan nää perusjutut vedenjuonnista riittäviin yöuniin, on meinannu jäädä taka-alalle. Pikkuhiljaa alkanut taas saada liikuntaa, unta ja terveellistä ruokavaliota parempaan kondikseen. Eikä siinä varmaan pahaa tekis tämmönen lisä buusti!

  65. Pauliina O. sanoo:

    Aika huonosti tulee pidettyä sisäisestä kauneudesta huolta, varsinkin nyt kesätöiden alun jälkeen kaikki terveellisen elämän peruspilarit on romahtaneet lähes olemattomiin :-D Kovasti kaipaisin apuja siis tähän ja siks ois hienoa voittaa tuo setti! :-)

  66. Janica sanoo:

    Juon riittävästi, nukun kunnolliset yöunet ja muistan syödä terveellisesti

  67. Hainn sanoo:

    Juon riittävästi vettä, syön päivittäin sinkkiä ja kalanmaksaöljyä tablettina/kapselina ja hymyilen paljon, niin tuntuu olokin sisäisesti paremmalta :)

  68. Saija sanoo:

    Minä yritän nukkua riittävästi, syödä terveellisesti, juoda paljon vettä, urheilla, sekä nauttia hetkestä ja olla stressaamatta. Tehdä itselle mieluisia ja mukavia asioita. Käytössä toki muutama lisäravinne, vitamiini mm D-ja C- vitamiinit sekä sinkki. Pysyy tosiaan flunssatkin poissa. Uutena juttuja käytössä on superfoodit mustikasta inkivääriin. Kollageenia vois kokeilla seuraavaksi :)

  69. Jasmin sanoo:

    Uni ja monipuolinen ruokavalio, sillä pärjää jo pitkälle :)

  70. Hemppe sanoo:

    Juon tätä nykyää todella paljon vettä, ennen en oikein muistanut juoda mut nyt kun mulla on aina se vesipullo messissä niin muistaa töissäkin juoda tarpeeks. :D Lisäks tietty nukun riittävästi, liikun ja katson vähän mitä pistän suuhuni! Lisäks nappailen (etenkin talvisaikaan) vitamiineja. :)

  71. annica sanoo:

    Juon päivittäin runsaasti vettä, sekä pidän huolta riittävästä unesta. Noiden lisäksi syön juurikin lifeltä ostettuja evonian biotiini kapseleita:)

  72. Pääsääntöisesti pytin juomaan aina 2 l vettä ja syömään tietyn verran päivässä kaloreita ja pysyä pehmeän rasvan painottamisessa kovan sijaan ja tarkkailla saatuja ravintoja :)

    http://www.finnlandsnorsk.blogspot.com

  73. K sanoo:

    Voisi varmaan huolehtia paremmin :D no ainakin mä nukun hyvät yöunet jos ei muuta!

  74. Sallinen sanoo:

    Paljon vettä ja unta. Kollageenilisää olen syönyt nyt parin viikon ajan. Iho on huomattavasti kimmoisampi!

  75. Roosamiina sanoo:

    Juon vettä monta litraa päivässä, yritän syödä terveellisesti ja ravitsevasti ja käytän magnesium-, omega3-, d-vitamiini- ja monivitamiini ravinnelisää. Myöskin Msm ja juurikin tuo Evonian hiusten tehoravinne on käytössä!

  76. Henzuz sanoo:

    Hyvien rasvojen syönti, runsaasti vitamiineja ruokavaliosta, ulkoilu ja riittävä uni. Ite käytän lähinnä vaan D-vitamiinilisää ja kalaöljykapseleita.

  77. Hann sanoo:

    Huolehdin riittävästä vedenjuonnista joka päivä!

  78. Ida sanoo:

    Juon runsaasti vettä ja syön paljon kasviksia ja hedelmiä :) Käytän myös biotiini + sinkki -valmistetta, jonka olen kokenut hyväksi kynsille ja iholle.

  79. sikkuralla sanoo:

    Juon vettä ja yritän nukkua riittävästi.

  80. Salla-Maria sanoo:

    Veden juonti, monipuolinen ja terveellinen ruoka, riittävä uni, paljon liikuntaa jne. : )

  81. Aino sanoo:

    Reipas liikunta, hyvä ruokavalio ja riittävät yöunet. Olen tosin todella kova stressaamaan ja varsinkin ihoni vihaa sitä.

  82. Pauliina.K sanoo:

    Liikun riittävästi, syön terveellisesti ja monipuolisesti sekä juon paljon vettä ja nukun tarpeeksi :)

  83. Niina sanoo:

    Käyn salilla pari kertaa viikossa, juon vettä paljon, käytän vitamiineina multivitaa, biotiinia, kalanmaksaöljyä, sinkkiä ja D-vitamiinia. Pyrin nukkuun 8-10h mahdollisimman usein :) Koitan syödä monipuolisesti kotiruokaa ja opetella syömään enemmän kasviksia/hedelmiä.

  84. Annika sanoo:

    Nukun riittävästi, liikun säännöllisesti ja nautin terveellistä ruokaa.

  85. Jeannays sanoo:

    Nukun hyvin, juon runsaasti päivittäin, syön terveellistä kotiruokaa ja liikun varsinkin pyörällä viikottain! :) Ihana arvonta<3 Mukana ollaan!

  86. Xeveliina sanoo:

    Nukun aivan liian vähän, stressaan aivan liikaa ja tässä vaiheessa jo pitäisi hävetä, että huolehdin itsestäni niin huonosti! Mutta jotain positiivistakin, koska liikun päivittäin ja juon vettä riittävästi! :)

  87. Airiina sanoo:

    Syön kalaa kolmesti viikossa, nukun hyvin ja kuntoilen ulkona.

  88. Leila sanoo:

    Oon aloittanut nyt juomaan vettä, koska aiemmin saatoin olla koko päivän täysinkin juomatta.
    Olen lisännyt ruokavaliooni paljon kasviksia. Ja aina olen liikkunut. Tällä hetkellä liikun aika paljonkin.
    Noi tyrnikapselit on hyviä kyllä, mutta lopetin niiden käytön koska ne eivät mahtunut omaan budjettiini enää. Harmi, koska olivat kyllä hyviä.
    Sinkki ja vitaminiit on päivittäin käytössä!
    Puhdas-sarja menee seuraavaksi kokeiluun!

  89. Katriina sanoo:

    Juon päivittäin useamman litran vettä ja pyrin syömään paljon kasviksia. :) lisäksi aamu alkaa smoothiella!

  90. Tiia sanoo:

    Juon paljon vettä, syön hyvin ja nukun tarpeeksi :)

  91. Annika sanoo:

    Juuri tässä tein listaa tarvittavista vitamiineista ja hivenainelisistä, mitä pitäisi hankkia, tässähän ne kaikki eli kiitos! Pidän huolta hyvinvoinnistani nukkumalla riittävästi, harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti. Yritän välttää myös stressiä kaikin tavoin.

  92. Anniinaemilia sanoo:

    Pidän huolta sisäisestä kauneudestani oikeastaan jokaisella osa-alueella todella hyvin. Pyrin syömään säännöllisesti ja ravitsevasti, nukun hyvät yöunet, liikun paljon ja teen sellaisia asioita joista nautin. Nämä kaikki vaikuttavat todella paljon, mutta tietysti myös erilaisia vitamiineja tulee nautittua päivittäin sekä vettä kuluu litroittain. Ne ovat jo iso osa!

  93. JennaOu sanoo:

    Pyrin juomaan paljon vettä, lenkkeilemään päivittäin ja nauttimaan välipalaksi hedelmiä! :)

  94. Mustis sanoo:

    Koitan vähentää stressiä, Juon runsaasti vettä ja aina kun on varaa, käytän ravintolisiä.

  95. Vilma sanoo:

    Talvisin käyn salilla, kesäisin lenkillä. Lisäksi yritän juoda päivittäin ainakin jonkun verran vettä, mutta siinänolisi kyllä vielä hieman parantamisen varaa! :)

  96. Nanni sanoo:

    Pyrin juomaan paljon vettä ja syömään monipuolisesti ja terveellisesti. Lisäksi harrastan liikuntaa säännöllisesti ja yritän käydä ajoissa nukkumaan jotta unta tulee riittävästi :)

  97. Neea sanoo:

    Juon joka päivä vähintään 1l vettä ja yritän syödä mahdollisimman monipuolisesti ja syödä paljon vihanneksia ja hedelmiä!

  98. Maria sanoo:

    Yritän juoda mahdollisimman paljon vettä joka päivä, syödä terveellisesti ja liikkua tarpeeksi joka päivä. Ihanaa kesää sulle :)

  99. Elisa sanoo:

    Riittävä vedenjuonti ja uni. Lisäksi myöskin liikunta ja terveellinen ruokavalio.

  100. Kirsi sanoo:

    Liikun paljon, pyrin juomaan vettä tarpeeksi, tosin sitä voisi juoda vieläkin enemmän. Syön kasvispainotteisesti mutta sokerisia herkkuja tulee syötyä usein. Sinkkiä söin läpi talven ja nyt on tilalla monivitamiini- ja hivennäisainetabletti. Kärsin pitkään aknesta mutta e-pillereiden aloittamisen jälkeen finnejä ei ole enää tullut.

  101. Wilma sanoo:

    Riittävä veden juonti ja hyvät yöunet on tällähetkellä ne mistä oon saanu pidettyä kiinni. Ruokavaliosta ja liikunnasta ote lipsuu vähän turhankin helposti, mutta ehkä näin kesään päin mentäessä niihinkin saa uutta intoa ja muutosta.

  102. Noora sanoo:

    Yritän muistaa juoda tarpeeks vettä sekä ulkoilla ja nukkua riittävästi :)

  103. Taina sanoo:

    Lasi vettä ja puristettu sitruunan mehu aamuisin :) työmatkapyöräily, mahdollisimman hyvin nukutut yöunet ja vitamiinikuurit. Näistä palkinnoista oliskin hyvä jatkaa

  104. Kirsi sanoo:

    Koko elämäni kärsinyt atooppisesta ihottumasta ja halkeilevista huulista ja erittäin pahoista allergiareaktioista jotka muuttavat silmät ja huulet punaisiksi ja turvonneiksi. Lääkärit eivät ole koskaan löytäneet allergiatesteistä mitään. Nytkin kevät aiheuttaa risti allergiaa:( Pahojen iho-oireiden takia lääkärit määräsivät käyttämään reseptirasvoja jonka ansiosta ihottumat paranivat nopeasti mutta yhtä nopeasti ne tulivat takaisin ja pahempana.
    Viime kesänä hoitajat eivät suostuneet edes antamaan jäykkäkouristus rokotetta ilman että kävisin näyttämässä ihoani lääkärille. Eihän se lääkäri osannut määrätä mitää muuta kuin perus rasvaa ja olemassa olevaa resepti rasvaa. En halunnu lähteä taas läträämään reseptirasvoilla vaan halusin löytää luonnollisen keinon korjata ihoni kunto. Kokeilin ensin meinebasea psoriasis käsiini ja toimi kyllä! Muualle kehoon käytin puolestaan hopea vettä joka poisti tulehduksen. Kuitenkin käsien kuntoa helpotti myös mustasaippua joka on edelleenkin suosikkini! Sisäisesti kauneuteen taas toimi MsM-jauhe ja sen kanssa otettava molybdeeni joka poisti kyynertaive ihottuman. Lopetin tupakoinnin ja aloin päivittäisen hikiurheulun. Puuron kanssa otan baobab jauhetta ja syö joka päivä avokadon, pähkinöitä,hamppu ja Chia siemeniä, eikä muuten tullut tänä talvena halkeilevia käsiä eikä huulia! Paras huulivoide on kyllä hurrawin moonbalm ja käsillä on ollut käytössä kuolleen meren rasva ja nokkosrasva. Koska msm:n vaikutukset on vakuuttaneet kivennäisaineen saannista, kokeilussa on tällähetkellä suolaveden juonti, eli siinä käytetään käsittelemätöntä merisuolaa jonka pitäisi sisältää yli 90 eri mineraalia ja kivennäisaineita. Käsittelemätöntä suolaa saa esim. Life:sta. ”Olet mitä syöt” eli kyllä sisäiselle kauneudelle!

  105. Katya sanoo:

    Riittävästi vettä,vihreää ja vitamiineja!

  106. Sara sanoo:

    Oon täysin samaa mieltä, että kauneus lähtee sisältäpäin.
    Terveellisellä ruokavaliolla, hyvillä yöunilla, runsaasti vettä juomalla sekä liikkumalla monipuolisesti pidän huolta sisäisestä kauneudestani. Unohtamatta ravintolisiä!

    Monipuolinen postaus! Ehdottomasti mukana arvonnassa =)

  107. Maaju sanoo:

    Hyvät yöunet, ruoka-asioissa kaikkea kohtuudella ja paljon vettä. Meikittömiä päiviä :) kivaa kesän alkua!

  108. Silja sanoo:

    hyvät yöunet, 2l vettä päivässä, joogaan ja lenkkeilen päivittäin, pidän terveellistä ja puhdasta ruokavaliota yllä.

  109. Elise H. sanoo:

    Mukana arvonnassa! Vettä juon melko paljon, kalaa saisi syödä enemmänkin, liikuntaa pitäisi kyllä lisätä reippaasti.

  110. Tiina sanoo:

    Mukana arvonnassa! Riittävä uni, terveellinen ja monipuolinen ruoka, veden juonti, liikunta ja lisäksi mulla käytössä FitLinen tuotteet takaamassa päivän vitamiinejen saannista :)
    Mukavaa kesänalkua sulle! :)

  111. Elinap sanoo:

    Ihania tuotteita! Itse syön monipuolisesti ja tarpeeksi paljon, juon vettä ja yritän nukkua riittävästi.

  112. kata sanoo:

    juon paljon vettä, liikun kuunnellen omaa kroppaa, syön terveellisesti, sekä pyrin nukkumaan tarpeeksi.

  113. Henna sanoo:

    Pyrin nukkumaan joka yö riittävästi, juon paljon vettä, ja pyrin syömään terveellisesti :) lisäksi esim. vitamiineja otan suoraan purkista.

  114. Min sanoo:

    Pyrin nukkumaan tarpeeksi, sekä syödä mahdollisimman puhtaasti. Veden juonti ja liikunta auttavat myös paljon.

  115. Minttu-Maaria sanoo:

    Säännöllinen rytmi elämässä: uni, syöminen ja nukkuminen ovat ne jutut. Hyöty liikunta ja runsas veden juonti.

  116. Reetta sanoo:

    Yritän juoda vettä sekä nukkua hyvin ja käydä myös liikkumassa mahdollisuuksien mukaan :)

  117. Ida sanoo:

    Juon vettä, syön säännöllisesti ja urheilen. Käytän vitamiineja ja maitohappobakteereja :)

  118. Janette sanoo:

    Pyrin juomaan vettä tarpeeksi jasyömään monipuolista ravintoa. Perus vitamiineja tulee myös otettua purkista, mutta parantamisen varaa varmasti löytyisi.

  119. Jonna sanoo:

    Pyrin liikkumaan säänöllisesti, syön hyvin ja syön eri hivenaineita, kivennäisaineita ja eri vitamiineja.

  120. Riikka sanoo:

    Pyrin syömään terveellisesti sekä liikkumaan paljon. Lisäksi syön vitamiineja ja biotiinia! :)

  121. anna s. sanoo:

    Nukun, syön, juon, liikun :)

  122. Anni sanoo:

    Syön terveellisesti, juon paljon vettä ja syön vitamiineja :)

  123. Sirkku sanoo:

    Yritän kokoajan juoda vettä lisää, olen ollut huono juomaan vettä. Myös liikuna lisääntyy kun kesä koittaa ja on mukava tehdä lenkkejä. Lisäksi kyllä syön hivenaineita ja vitamiinejä päivittäin.

  124. Oona sanoo:

    Pyrin liikkumaan ja syömään kehoa kuunnellen, silloin tällöin herkuttelukin pitää sisäisen kauneuden loistossaan!:-)

  125. Marianna sanoo:

    Juon paljon vettä, nukun tarpeeksi, syön sinkkiä ravintolisänä ja pyrin urheilemaan riittävästi :)

  126. Saija sanoo:

    Juon runsaasti vettä, syön terveellisesti, lenkkeilen ja nukun riittävästi! Siltikään esimerkiksi iho ei tahdo pysyä hyvässä kunnossa, joten tulisi tarpeeseen! :)

  127. Nea sanoo:

    Mä oon tosi huono huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani ja tämmönen paketti ois varmasti oiva apu siihen. Mä syön kuitenkin päivittäin D-vitamiinia ja joskus sinkkiä sekä yritän syödä kalaa vähintää kerran viikossa. Sen lisäksi tietenkin huolehdin terveellisistä elämäntavoista eli riittävästä ravinnosta, levosta ja urheilusta.

  128. Karita sanoo:

    Lisäravinteet ja säännöllinen liikunta. Olis kyllä vielä parantamisen varaa :D

  129. Laura sanoo:

    Juon paljon vettä, yritän nukkua tarpeeksi ja syön yleensä terveellisesti. Syön myös monivitamiinia.

  130. Soile sanoo:

    Juon paljon raikasta vettä ja syön suht terveellisesti. Jotain vitamiinilisiä on käytössä ja omega-3. Tuota tyrniöljyä pitää kyllä itsekin testata! Kiitos vinkistä:)

  131. M sanoo:

    Unohdan huolehtia itsestä aina kiireen keskellä, vaikka se olisi vielä tärkeämpää… Juon paljon vettä, yritän pitää ruokailurytmin säännöllisenä, nukkua tarpeeksi ja syön d-vitamiinia ja biotiinia. :)

  132. Katariina sanoo:

    Juon riittävästi vettä sekä nukun tarpeeksi.

  133. M sanoo:

    Juon runsaasti vettä, syön terveellisesti ja monipuolisesti, napsin tarvittavat vitamiinit ja lisäravinteet, nukun riittävästi, liikun säännöllisesti, lepään riittävästi (mulla esim stressi näkyy kasvoissa näppyinä) ja noudatan terveellisiä elämäntapoja eli ei tupakkaa ja alkoholiakin vain kohtuudella ja silloin kun on aihetta juhlaan :)

  134. Viivi sanoo:

    Yritän juoda paljon vettä, nukkua riittävästi ja urheilla:)

  135. Jenni sanoo:

    Liikun ja juon vettä. Petraamista olisi ruokailun kanssa..Pitäisi varmaan tutustua lisää myös erilaisiin vitamiineihin.

  136. Annika.J sanoo:

    Juon paljon vettä, nukun riittävästi
    syön superfoodeja ja muutenkin terveellisesti
    liikuntaa sopivissa määrin :)

  137. Hilla sanoo:

    Juon vettä ja syön paljon kasviksia!

  138. Anna sanoo:

    juon paljon vettä ja yritän nukkua tarpeeksi!

  139. Josiida sanoo:

    Käytän hyviä rasvoja (kookosöljy, oliiviöljy, avocado) liikun säännöllisesti ja juon vettä.

  140. Katja sanoo:

    Nukun paljon & liikun raittiissa ulkoilmassa! <3 :)

  141. xod sanoo:

    Reilusti vettä, kunnon unet ja aamuvitskut :)

  142. Jenna sanoo:

    Veden juonti & joka aamuiset vitamiinit :)

  143. susanna k sanoo:

    Pyrin syömään terveellisesti, juomaan paljon vettä, liikkumaan ja pitämään huolta riittävästä levosta.

    Helppoja arkisia valintoja, jotka onnistuu lomaillessakin :)

    Ihanaa kesää! :)

  144. Amanda sanoo:

    Itselläni on myös käytössä sinkki ja biotiini lisäravinteet ihon ja hiusten hyvinvointiin. Pyrin myös käyttämään hyviä rasvoja ruoanlaitossa, mm. kookosöljyä ja avokadoöljyä. Yritän myös juoda vähintään sen puolitoista litraa vettä päivässä. Nämä kaikki auttavat hyvin kuivaa atooppista ihoani sisäisesti. Kuiduista huolehtii paahdettu pellavansiemen rouhe, jota pistän aina aamupuuron päälle huolehtimaan päivän omega-3 saannista. Talvella D-vitamiinin saannista huolehti lisäravinteet. Pieniä tekoja silloin tällöin sisäisen hyvinvoinnin edistämiseksi :) Kollageenivalmisteet olisi ainakin niin hyvä lisä sisäisen hyvinvoinnin edistämiseen pitkälläkin aika tähtäimellä.

  145. Naali sanoo:

    Pyrin syömään terveellisesti, olemaan aktiivinen, nukkumaan tarpeeksi ja juon paljon vettä.

  146. Veera sanoo:

    yritän syödä mahdollisimman terveellisesti ja liikun melkein päivittäin :) lisäksi syön sinkkitabletteja

  147. Emmiina sanoo:

    Juon paljon vettä ja syön hyviä rasvoja siementen, pähkinöiden ja avokadojen avulla. Sinkkiä käytän aina flunssan iskiessä, kun sillä on todettu tehoa taudin lyhentämisessä :–). Ja tietty kun sisäisestä kauneudesta puhutaan, niin itselle pitää puhua kivasti.

  148. Wilhelmina sanoo:

    Perus terveellinen ruokavalio ja runsas vedenjuonti! + D-vitamiini, karoteeni ja biotiini :)

  149. Sennu sanoo:

    Kiireen keskellä itsestä huolehtiminen tuppaa unohtumaan, mutta pitkistä yöunista en tingi!

  150. Essi sanoo:

    Pidän huolta siitä että juon paljon vettä, syön terveellisesti, liikun ja saan tarpeeksi unta. Nuo on ne sellaset peruspilarit, sen lisäksi esim lisäravinteet apuna :)

  151. Jennann sanoo:

    Riittävä uni, liikunta ja ravintorikas ruoka sekä hyvä mieli ja hyvä asenne elämään sekä kuinka kohtaa negatiiviset asiat

  152. LottA sanoo:

    Oon pääsääntöisesti pitänyt huolta sisäisestä kauneudesta vain noilla perus keinoilla, eli koitan juoda paljon vettä, liikkua paljon, nukkua tarpeeksi ja syödä terveellisesti. Joten olisi ihana nähdä miten nuo kapselit yms muut vaikuttaisi minuun!

  153. Jenni sanoo:

    Paljon liikuntaa, unta, vettä ja vitamiineja!

  154. tiiu sanoo:

    Liikun ja lepään sopivassa suhteessa. Pyrin myös olemaan paljon ulkoilmassa.

  155. Erika sanoo:

    Juon tosi paljon vettä ja pyrin säännöllisyyteen nukkumisen suhteen. Yritän unohtaa stressintunteen ja vaan relata, jottei huono olo vello sisällä, sillä se näkyy kyllä ulospäinkin.

  156. Emma sanoo:

    Pidän huolta hyvistä yöunista ja yritän myös syödä ja liikkua monipuolisesti! :)

  157. hilkka sanoo:

    Yritän ylläpitää terveellisä elämäntapoja, mutta välillä täytyy myös olla itselle armollinen :)

  158. Monipuolinen ruokavalio ja riittävä ulkoilu sekä Omega-3:t ja vitamiinit. Erityisesti ihosta kuitenkin näkyy nykyään stressi, kaksi lasta, liikaa sokeria ja liian vähän unta ja varsinaista liikuntaa, joten omaan hyvinvointiin pitäisi panostaa enemmänkin.

  159. Lumikki sanoo:

    Pidän huolta että juon päivän aikana riittävästi vettä. Vesipullo kulkee mukanani käytännössä koko ajan. Lisäksi kiinnitän huomioita ruuan terveellisyyteen ja monipuolisuuteen ja koitan syödä kalaa pari kertaa viikossa. Liikunta on kolmas sisäisen terveyteni kulmakivi ja koitan harrastaa hikiliikuntaa vähintään pari kertaa viikossa. Vielä kun saisin unimäärät ja rytmin järkevämmäksi niin sisäisen kauneuden ”hoitopakettini” olisi kunnossa.

  160. Emilia sanoo:

    Pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti ja urheilen. :)

  161. Aelisa sanoo:

    Juon päivittäin paljon vettä sekä harrastan aktiivisesti liikuntaa. Myös ruokavalio on tärkeä osa sisäistä kauneutta :)

  162. Saana sanoo:

    Urheilen ja pyrin syömään säännöllisesti ja juomaan paljon vettä!

  163. Ansku sanoo:

    Jos lipsun veden juomisen ja reilusti kasviksia sisältävästä ruokavaliosta, sen huomaa olosta heti. Myös liikunta tuo hyvää oloa!

  164. ansu88 sanoo:

    Syön vitamiineja ja ulkoilen, yritän myös muistaa juoda vettä.

  165. Anna sanoo:

    Yritän pitää mielen hyvänä ja virkeänä esim liikunnan ja sos. suhteiden avulla – kyllä varmasti vaikuttaa myös sisäisesti kun stressitaso pysyy alhaalla :) lisäksi tietysti runsas veden juonti ja yleensä paljon kasviksia sisältävä ruokavalio. Noista puhdas+-sarjan tuotteista monetkin kiinnostaisivat.

  166. Marjut sanoo:

    Juomalla paljon vettä, liikkumalla säännöllisesti ja syömällä mahd. tervellisesti!

  167. Emmi sanoo:

    Arjessa koitan syödä terveellisesti, juoda runsaasti vettä ja urheilla. Mutta viimeaikoina olen huomannut myös kuinka tärkeää on välillä lopettaa stressaaminen ja rentoutua. Skipata sali ja syödä vaikka pala suklaata. Liika suorittaminen väsyttää ja näkyy myös esim. ihon ja hiusten kunnossa.

  168. Senja sanoo:

    Keho onneksi usein ilmoittaa, mitä ruokia tekee mieli, ja usein ne ovatkin terveellisiä mutta maukkaita vaihtoehtoja. Veden juonti tosin välillä tahtoo unohtua, joten juon paljon itse esimerkiksi sitruunalla, kurkulla ja basilikalla maustamaani vettä, sillä se vaikuttaa ihoon myönteisesti ja puhdistaa erityisesti sisältä!

  169. pälvi sanoo:

    Itseasiassa mun kovalla just noi kolme mitä mainitsit eli kala, runsas vedenjuonti ja liikkuminen :)

  170. Essi sanoo:

    Juon monta litraa vettä päivässä, koitan liikkua riittävästi, nukkua tarpeeksi ja syödä muutenkin perusterveellisesti. :)

  171. Manta0 sanoo:

    Runsaasti vettä, liikuntaa, sekä tilanteen mukaan ravinteita purkista :)

  172. sarita sanoo:

    Syön eri vitamiineja, kalaa yritän syödä pari kertaakin viikossa ja koiraa tule kyllä ulkoilutettua pari kertaa päivässä vähintään.

  173. Nelli sanoo:

    Pyrin juomaan paljon vettä, liikkumaan säännöllisesti, nukkumaan hyvin ja syömään terveellisesti :)

  174. piitu sanoo:

    Syömällä terveellisesti

  175. Maija sanoo:

    Vettä juomalla ja vitamiineja syömällä, myös hedelmiä ja vihanneksia popsimalla :)

  176. Iida sanoo:

    Super kiva kilpailu! Pyrin syömään mahdollisimman puhtaasti ja monipyolisesti, juon paljon vettä ja käytän muutamia ravintolisiä

  177. M sanoo:

    Tärkeimpänä mulla on vedenjuonti ja kasvispainotteinen ruokavalio. Mitä värikkäämpää sen parempi:) muuten en juuri syömisistäni stressaa, tärkeintä on kuunnella omaa kroppaa ja sallia satunnaiset herkuttelutkin. Ja tietysti myös riittävä liikunta ja uni ovat tärkeitä!

  178. Elli sanoo:

    Juomalla paljon vettä, nukkumalla tarpeeksi pitkiä yöunia, treenaamalla salilla sekä ulkoilemalla :)

  179. Soila sanoo:

    Säännöllinen liikunta, veden juonti ja puhdistavien ruokien, kuten sellerin, chlorellan ja inkiväärin nauttiminen.

    Ihanaa kesää sinulle! :)

  180. Tipi sanoo:

    Juon paljon vettä, minkä lisäksi pyrin välttämään liikaa sokeria ja valkoisia jauhoja. Ennen söin ahkerasti superfoodeja, mutta ne on sittemmin vähän jääneet. Sinkin alotin taas pari kuukautta sitten.

  181. Oona sanoo:

    Pidän huolta itestäni syömällä monipuolisesti jotta keho saa tarvittavat hivenaineet ja kuidut. :) Liikun ja lepään, keholle siis ärsykettä ja palautumista sopivassa suhteessa!

  182. Sannamarianna sanoo:

    Nukun riittävästi, en tupakoi, teen kivoja asioita, vietän aikaa rakkaiden kanssa, juon paljon vettä, ulkoilen ja otan lisäravinteita purkista. :)

  183. Milla sanoo:

    Runsas vedenjuonti, säännöllinen päivärytmi, terveellinen ruokavalio ja riittävät yöunet. Oma hyvinvointi lähtee teoista, mutta myös asenteesta;)

  184. outi sanoo:

    juon paljon vettä, liikun säännöllisesti ja muistan nukkua riittävän pitkät yöunet.

  185. Eeva K sanoo:

    Mä liikun paljon päivittäin ja lisäksi pyrin tietysti juomaan paljon vettä ja syömään monipuolisesti sekä nukkumaan riittävästi! Syön myös varsinkin talvisin vitamiineja purkista:)

  186. minja sanoo:

    Ihan mahtava arvonta! Bactosan menee itsellä tämän postauksen myötä testiin. Aknesta olen kärsinyt jo muutamia vuosia ja epätoivon vimmalla koittanut jos jonkinlaisia tököttejä ja kuureja. Päivittäin syön omegaa,sinkkiä sekä maitohappobakteereja. Veden juonti, lenkkeily sekä kasvisten lisääminen ruokavalioon ovatkin jonkun verran auttaneet mutteivat kuitenkaan ihmeitä iholle tehneet. :-o

Kommentoi