Inspiration Blog Awards

iba

instaxkamera

blog awards

Tänään vuorossa olisi pientä pikakelausta edelliseen viikonloppuun, nimittäin tulin jakamaan teille Inspiration Blog Awards gaalan tunnelmia  Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Tatu tuli gaalaan aveciksini. Aloitettiin iltaan valmistautuminen meidän hotellilla juoden skumppaa vesilaseista ja katsellen jääkiekkoa (miehet, haha). Kahdeksan jälkeen siirryttiin tapahtumapaikalle, Konepajan Brunolle. Paikka soveltui tähän tarkoitukseen mainiosti. Se oli samaan aikaa rento, mutta tyylikäs! Lisäpointsit myös upealle valaistukselle.

instrumentarium

anna skumppa

konepajan-bruno

Illan aikana tuli höpöteltyä monien ihanien tyyppien kanssa, maisteltua Fresitasta tehtyä drinkkiä, kilistettyä kivalle illalle, ihasteltua muutamia upeita mekkoja (kuten tätä Juulian omaa!) sekä naposteltua pientä syötävää. Käytiin myös kuvauttamassa itsemme niin yleiselle kuvaajalle kuin Vero Modan & Vilan pisteen kuvausseinälle, johon räpsyt otettiin Instax-kameralla.

juhlapukeutuminen

fresita

elias-gloud

Lisäksi tapahtumassa jaettiin Blog Awards-voittajat kolmesta eri kategoriasta. Vaikka palkintoa ei tällä kertaa tullut niin iso sydämellinen kiitos teille kaikille äänestäjille, jotka äänestitte mut 10 parhaan joukkoon  Illan kruunasi esiintyjät, kuten yläpuolen kuvassa näkyvä Elias Gould!

chill-out-viini

iba-gaala

IDKUVA

Kiitos teille kaikille, jotka teitte illasta onnistuneen 

Logokuvat: Ville Malja


6 Responses to “Inspiration Blog Awards”

  1. Jeannay sanoo:

    Eikä miten hyvältä näyttää!<3 Toi iltatapahtuma on kyllä aina tosi huippu :)

  2. NK sanoo:

    Heippa! Oisko sulla linkkiä sun uuteen tupsupipoon? En muka löydä mistään..

    • Saija Saija sanoo:

      Moikka :) Valitettavasti ei löytynyt enää… Se on ilmeisesti loppuunmyyty :/

  3. Petra sanoo:

    Saijis, saako udella: mistä toi sun upea mekkosi on? :)

Kommentoi