Vauhdin hurmaa Lintsillä

Moi ja kivaa myöhäistä keskiviikkoiltaa ♥ Saavuttiin juuri Helsingin minireissulta kotiin Ikean kassien kanssa! Huh, tuntuu kuin ei olisi ollut ikuisuuteen kotona. Lomaa on tullut vietettyä pääosin muualla kuin omassa kodissa ja öitä on nukuttu niin hotellien kuin laivan sängyissä… Ihanan rentouttavaa, mutta kyllä oma koti on paras paikka, haha. Postausmateriaalia on ainakin kertynyt ihan kiitettävä määrä enkä edes tiedä mistä aloittaisin. Rodoksen uudesta kuvapäiväkirjasta, sen shoppailuista, IN ja OUT-postauksen seuraavasta osasta vai köysikiipeilystä? Ehkä kuitenkin aivan ensimmäisenä kerron meidän eilisestä päivästä, jolloin suunnattiin Lintsille!

IDKUVA

vesiputous

linnanmäki helsinki

kirnu

linnanmäki

kieppi linnanmäki

linnanmäki ranneke 2016

itse ilkimys2

Yksi joka kesän must-juttu on vierailu huvipuistossa! Aion jatkaa tätä perinnettä niin kauan, kun rohkeus laitteisiin menoon pysyy :D Ollaan yleensä käyty tutussa ja turvallisessa Powerparkissa, mutta tänä kesänä päätettiin lähteä testaamaan Linnanmäki. Mä oon ollut siellä viimeksi todellatodella pienenä, joten oli kiva päästä hurvittelemaan eri paikkaan. Testattiin lähes kaikki laitteet (paitsi tuo hullun näköinen Kieppi!) ja jos suosikki täytyy nimetä niin sanon ehdottomasti Raketin! Oottekos te käyneet tänä kesänä huvipuistoissa?


22 Responses to “Vauhdin hurmaa Lintsillä”

  1. K sanoo:

    Voi kun kivannäköstä!
    Oli pakko tulla kertomaan että voiettä kuinka mä odotankaan noita postauksia mistä mainitsit! Oikeesti yks päivän kohokohta aina kun huomaa että oot postannut:) niin ihania kuvia ja tykkään sun iloosesta kirjottelutyylistä yli kaiken.
    Kivaa kesänjatkoa sulle ! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Oli kyllä hauskaa päästä hurvittelemaan :) Eikä! Tämä piristi mun iltaa älyttömän paljon ja täytyy sanoa, että näin iloiset kommentit nostattavat motivaatiota entisestään. Ihana kuulla, että odotat jo noita postauksia – ne ovat tulossa aivan lähiaikoina :p Kiitos ja samoin myös sulle <3

  2. t sanoo:

    Kieppiä ei voi suositella kenellekkää jolla on rustokorvis:( Itse lähdin laitteesta korva veressä ja pää kipeänä… Muuten Lintsi on rakkaus, voi kun vielä pääsisi sinne tänä kesänä!
    Ihana asu!<3

    • Saija Saija sanoo:

      Apua :o Onneksi en sitten mennyt siihen, koska mulla on myös rustokoru :s Lintsi oli kyllä niin miellyttävä paikka, että siellä olisi voinut vaan kävellä ympäriinsä. Toivottavasti pääset vielä tänä kesänä :) Ja kiitti sulle paljon <3

  3. Ponifani sanoo:

    Ihania kuvia! Itsekin kävin Lintsillä toukokuun alussa, Raketti ja Vuoristorata on parhaat! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitoksia :> Oi vähän kiva! Lintsillä oli kyllä hauskaa ja Raketti oli vielä parempi kuin osasin odottaa :)

  4. Ella sanoo:

    Apua, lähtipäs nopsaa viesti vahingossa! Mutta siis, ihania kuvia taas kerran ja lintsireissu näyttää ihanalta myös!! Sun blogista välittyy kyllä aina huippu energisyys! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Ei se mitään :) Voi kiitos sulle Ella! Päivä lähtee niin hyvin käyntiin, kun saa aamulla ensimmäisenä lukea tällaista palautetta. Mahtavaa, että energisyys välittyy sinne ruudun toiselle puolelle :) xx

  5. Inga sanoo:

    Oi vitsi, mäki haluisin käydä vielä tänä kesänä huvipuistossa! Siellä on aina niin kivaa. Lintsillä olisi kyllä kiva käydä, kun en ole siellä pariin vuoteen käynyt.

    Itsekkin tykkään raketista! Muistan, kun viimeksi kävin Lintsillä, ramppasimme siinä laitteessa koko ajan :D Jännitän vain aina sitä, milloin se oikein lähtee sinne ylös.

    Odotan innolla sun ostosten esittelyä!

    • Saija Saija sanoo:

      Joo! Kannatan ideaa – hurvittelu on vaan niin hauskaa :p Haha sama! Raketti oli kyllä ehdoton lemppari, juurikin sen jännityksen vuoksi. Ja vaikka meni korkealle niin sitä ehti nähdä vähän maisemia. Superia, että odotat jo ostospostausta. Niin myös mä, niiden toteuttaminen on aina yhtä kivaa :>

  6. Taina sanoo:

    mulla on 8vuotias poika, joten joka vuosi on tullut poikettua joko Särkänniemessä tai Lintsillä. Särkkis on jo viime viikolla koettu ja Lintsi vielä kiinnostaisi. Kyllä ne meidän kesään aina kuuluu. Aika sateista on ollut, mutta tällä viikolla on ilmoja pidellyt.

    • Saija Saija sanoo:

      Ihana kuulla, että teidän perinteisiin kuuluu kans huvipuistojen kiertely :) Ensi kesänä mäki haluan ehdottomasti käydä taas pitkästä aikaa Särkänniemessä. Toivottavasti pääsette vielä Lintsillekin, oli siellä kyllä niin hauskaa. Ja pidetään peukut pystyssä, että kelit pysyisivät nyt näin aurinkoisena :)

  7. Reetta sanoo:

    ihania kuvia!

    Ei nyt liity aiheeseen mutta tilasin Calvin Kleinin laukun ja toimitus Ups:n kautta mietiyttää:/
    Tai muistelen että puhuit joskus tilanneesi jotain ups:n kautta?
    Arvioitu toimitus olisi maanantaina ja mulla on silloin menoa niin ilmoittaako ups etukäteen, mihin aikoihin on tulossa? Entä jos ei ole kotona niin minne paketti menee?

    Anteeksi sekava viesti:D

    • Saija Saija sanoo:

      Mikä yhteensattuma :D Juuri, kun luin tätä kommenttia niin mulle tuli UPS:n ilmoitus! Oon kans tilannut laukun, joka tulee heidän kautta. Eli sieltä tulee tekstiviesti, jossa kerrotaan päivämäärä kun paketti saapuu ja kellonaika. Mun viestissä oli, että 9-16 välillä eli melko suuri aikaväli :D Mutta jos et ole kotona niin he yrittävät seuraavana päivänä uudestaan. Voit myös soittamalla tilata toimituksen muualle esim töihin tai antaa esim naapurille valtuuden vastaanottaa sun paketti :)

  8. Eve sanoo:

    Ihania kuvia!! Itse kävin lintsillä myös pari viikkoa sitten ja en edes muista vuotta milloin siellä ei olisi tullut kesällä käytyä, joskus parikin kertaa kesässä! ;-) Ihan kesän ehdoton must juttu! Lempilaitteeni ovat ehdottomasti Ukko ja Kingi! :-)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos paljon Eve:) Hei tosi kiva, että säkin oot käynyt Lintsillä. Voi sun täytyy ottaa nyt uudeksi tavaksi käydä vähintään kerran kesässä hurvittelemassa :p Ukko oli myös hyvä, mutta Kingissä ei käyty kun Tatu ei halunnut :s

  9. Nimetön sanoo:

    IN OUT ja ostospostaus kuulostais hyvältä! :)

  10. Aino sanoo:

    Mekin ollaan käyty tänä kesänä lintsillä ja myös Powerparkissa. Mä tykkään enemmän Powerparkista huippujen vuoristoratojen vuoksi! Varsinkin se uusin niistä oli tosi mieluinen :D

    • Saija Saija sanoo:

      Oi oon kateellinen! Kuulostaa niin hauskalta :) Powerparkin vuoristoradat (varsinkin puinen) on niin hauskoja :p

  11. ilona sanoo:

    heii ihania kuvia ♥ lintsi on kyl tosi jees paikka ja siellä on paljon laitteita mistä valita :) omat kestosuosikit taitaa olla kirnu & raketti!
    itse en oo vielä kerennyt huvipuistoon, mutta tarkotus ois vallottaa Särkänniemi ens viikolla ♥

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitti paljon ♥ Niinpä, sieltä kyllä löytyy paljon raketteja. Kirnu oli myös hyvä, mutta Raketti on ehkä ykkönen :p Oi Särkänniemi on myös viihtyisä paikka – toivottavasti pääset sinne ensi viikolla :)!

Kommentoi