Muistettavat elämänohjeet

Heissan! Snapchattia seurailevat jo tietävätkin, että lähdettiin tänään aamulla kohti Helsinkiä. Päivä on pitänyt sisällään vaikka mitä blogiin liittyvästä koulutuksesta shoppailuun ja Ikeassa seikkailuun. Nyt ollaan tien päällä menossa kohti kotia ja mulla on täällä jälleen autotoimisto pystyssä. Eli työt kulkevat mukana lähes kaikkialle, minne meen. Tämä on aivan hauskaa,  ainakin erilaista vaihtelua kotona näpyttelylle. Innostuinkin tässä istuskellessa jakamaan omia sekä muistiinpahoihin kertyneitä elämänohjeitani:

saija ritamäki

valkoinen pieni laukku

Jokaisessa negatiivisessa asiassa on aina jotain positiivista – pyri löytämään se.

Hyväksyminen parantaa sen, mihinkä aika ei pysty.

Voit oppia kaikesta ja kaikilta.

Onni ei tule valmiina, se tulee omien tekojesi myötä – susta.

Jokainen loppu on aina alku jollekin uudelle.

punainen jumpsuit haalari

nike air max

Elämässä ei ole päämäärää, joka täytyy tavoittaa. Se on itsessään jo palkinto.

Huono tuuli tarttuu nopeammin kuin hyvä tuuli. Miksi siis jakaa huonoa tuulta eteenpäin?

Ainoat ihmiset, jotka eivät koskaan epäonnistu ovat niitä, jotka eivät koskaan yritä.

Se mitä ihmiset sanovat kertovat heistä, ei sinusta.

Koskaan ei voi tehdä väärin jos sisimmässään tuntee tekevänsä oikein.

nike air max asu

saijis

Anna muille ihmisille itsestäsi juuri sitä, mitä toivoisit heiltä saavasi. Hymykin palaa aina takaisin.

Elämä ei koostu niistä päivistä, jotka ovat menneet vaan niistä, jotka jäivät mieleen.

Epäonnistuminen on tienviitta, joka osoittaa sinut oikeaan suuntaan.

Luota vaistoosi. Intuitio ei koskaan valehtele.

Kirjoitat itse oman tarinasi. Älä anna muiden kirjoittaa sitä.

michael korsin korut

pyöreät raybanit

Cardigan House of Brandon (gift) | Playsuit Zara | Bag BikBok | Shoes Nike (adlink) | Bracelet Michael Kors | Sunnies Ray-Ban (adlink)

Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta! Jos haluatte nähdä toisen tämän tyyppisen postauksen niin vuosi sitten kirjoitettu elämänohje-kokoelma löytyy täältä.


24 Responses to “Muistettavat elämänohjeet”

  1. Ihana postaus ja ihania ajatuksia! Plus toi haalari on ihan super, pitää varmaan oikeesti hommaa itelle kans… :D

    • Saija Saija sanoo:

      Vaude, kiitti Marianne :) Eikös olekin! Voi ehdottomasti, tuut varmasti rakastumaan tällaiseen heti – on nämä niin huolettomia :-D

  2. Karoliina sanoo:

    Nyt oli kyllä ihania elämänohjeita ja ihana asu !! *_*

    • Saija Saija sanoo:

      Hih, ihana sinä :) Kiitos! Mahtava juttu, että asu on sun mieleen. Tällaisista kommenteista nousee itselle niin hyvä fiilis <3

  3. Emma sanoo:

    Saija kiitos paljon tästä!❤ Sain eilen kuulla kevään yo-tulokset ja jouduin taas pettymään, ja olenkin miettinyt koko eilisen mielessäni, miksi en vaan koskaan onnistu näissä kokeissa vaikka niinkuin toivoisin vaikka yritän niin kovasti aina. Ainoa aine, josta sain toivomani arvosana oli matikka, eli ilmeisesti ne huonommin menneet kokeet kertovat, että olen hakeutumassa ihan oikealle alalla, kun pyrin teknilliseen yliopistoon opiskelemaan arkkitehtuuria tai matematiikan opettajaksi. Kiitos vielä kerran sulle, tämä piristi paljon❤❤

    • Saija Saija sanoo:

      Eikä <3 Mieltä ilahduttavaa kuulla, että tämä postaus piristi sua! Voi ei :( Uskon, että pettymys on kova... Varsinkin, kun tietää yrittäneen parhaansa. Mutta ei kannata jäädä pohtimaan sitä vaan kohti tulevaisuutta <3 Arvosanat selvästi kertovat sen, että sä oot pyrkimässä oikealle alalle. Mä en itse ollut koskaan hyvä matematiikassa ja sain niistä aina huonoimmat arvosanat. Hienoa, että sä menestyt siinä - saat olla ylpeä siitä :) Kiitos sulle Emma tästä ja paljon tsemppiä <3

  4. Ansku k sanoo:

    Tää oli tosi kiva postaus!♡

    • Saija Saija sanoo:

      Oi vitsit miten ihana nähdä täällä heti näin piristäviä kommentteja =) Kiitän <3 xx

  5. Roosa sanoo:

    Niin kauniita sanoja tässä postauksessa. Voi kunpa nuo elämänohjeet pystyisi aina muistamaan ja vielä hyödyntämään niitä :) Ja tuo playsuit on ihan super <3 <3

    • Saija Saija sanoo:

      Sanos muuta :) Nämä on sellaisia elämänohjeita, jotka olisi kiva muistaa aina huononkin päivän sattuessa. Hei vähän kiva, että playsuit on sun mieleen. Se tulee olemaan varmasti tänä(kin) kesänä yksi käytetyimmistä vaatteista :p <3

  6. Janica sanoo:

    Voi miten ihanan positiivinen postaus + tosi hieno asu ! :-)

  7. Hmm sanoo:

    Täytyy sanoa et osa aika ympäripyöreitä :D esim. tää ”Koskaan ei voi tehdä väärin jos sisimmässään tuntee tekevänsä oikein”. jos joku pimpo tuntee sisimmässään et rikos on oikein ni kyllä sillon vaan tekee väärin! :D

    • Saija Saija sanoo:

      Harmi, että oot tuota mieltä :s Mä en taas usko, että kukaan rikollinen ajattelee tekevänsä oikein, kun se on lähtökohtaisesti väärin? Tämä ajatus on lähes mahdoton tähän, koska jokainen tietää sisimmässään rikoksen olevan väärin vaikka kuinka saattaisi ajatella sen olevan oikein :o

      • rikoksenuhri sanoo:

        hei.. pakko kommentoida hieman liittyen tohon (rikollinen kokee).. Useat jotka tekevät rikoksia, heillä on jonkinlaista psyykkistä sairautta täten he eivät välttämättä erota oikeaa ja väärää.. Joten silloin he voivat kokea tekevänsä oikein ja kuvittelevat olevansa syyttömiä.

        • Saija Saija sanoo:

          Niin totta varmasti tuokin :( Tuo kohta sopiikin sen vuoksi paremmin sellaisiin ns. tunteisiin esim, työpaikasta, opiskelupaikasta, rakkaudesta jne. Kiitos sulle tästä kommentista :)

  8. aa sanoo:

    Voitko tehä linkkaa blogisi postauksen?:)

    • Saija Saija sanoo:

      Voisin mä jossain välissä tässä kesällä :) Laitoin hetki sitten pystyyn linkistä Instagramisi-postauksen niin en sen vuoksi viitsi heti perään tehdä tätä. Mutta jossain vaiheessa kyllä (:

  9. Nita sanoo:

    Osui ja upposi elämänohjeet!

  10. ilona sanoo:

    heii ihana asu, toi punanen romper on aivan ihana! :-) oot kyllä niin ihana ja kaunis kun hymyilet noissa kuvissa ♥ tää oli tosi ihana ja piristävä postaus, ilta parani huomattavasti juuri ennen nukkumaanmenoa ja varmasti vielä herätessäkin hymyilyttää kun tulee mieleen nää hyvät elämänohjeet sulta !! kiitos hyvästä mielestä & ihanasta postauksesta ♥

    • Saija Saija sanoo:

      Aw kiitos Ilona ♥ Niin ihana nähdä, että oot tuota mieltä! Mä oon erittäin iloinen siitä, että tämä postaus piristi sua. Tällaiset kommentit piristävät mua niin paljon. Nämä on sellaisia elämänohjeita, jotka muistavat mielellänsä aina. Kiitos vielä sulle kommentistasi, ilo oli mun puolella ♥ :)

  11. Anniina sanoo:

    Voin kyllä allekirjoittaa noista jokaisen! :) Ihanan positiivinen ja inspiroiva postaus, joka saa kyllä ajattelemaan asioita ja omaa elämää + valintoja, joita itse tekee ♥ Lueskelin näitä väsyneenä bussissa matkalla töihin, ja kauhea stressi painaa päälle kun pitää isoja päätöksiä tehdä. Nää saivat mut kyllä luottamaan, siihen että kaikella on tarkoituksensa ja itseään pitää kuunnella :) Ehdottomasti lisää tämän tyyppisiä aina silloin tällöin ;)

    • Saija Saija sanoo:

      Jee!! Ihana kuulla tämä Anniina <3 Mahtava juttu. Se on aina hienoa, kun kuulee tai näkee postauksen auttavan konkreettisesti. Kannattaa aina kuunnella itseään, koska uskon jokaisen asian tapahtuvan tarkoituksella :) Tsemppiä sulle paljon ja mä uskon, että selviät. Ei kannata stressata, koska kaikki menee varmasti hyvin :) <3

Kommentoi