January favorites 16′

Heissan pupuset Mulla on pitkästä aikaa kokonaan vapaa viikonloppu! Ah, mä niin nautin. Eilen oltiin kavereiden kanssa keilaamassa, jonka jälkeen jatkettiin iltaa täällä meillä. Tänään puolestansa oon viettänyt viimeiset kuusi tuntia blogin kuvien kanssa. Mä nimittäin siirryin nyt raakakuviin ja latasin Lightroomin. Iso hyppäys tuntemattomaan, mutta onneksi eräs ihana auttaja neuvoi Whatsappin välityksellä :D
Vitsit, kun ihminen voikaan tulla pienistä jutuista iloiseksi. En millään nimittäin malttaisi poistua koneelta vaan haluaisin opetella lisää. Nyt kuitenkin täytyy lähteä ulos syömään ja käymään porukoilla eli Lightroomin kanssa jatketaan illalla. Mutta ennen näitä kaikkia on vuorossa teille viime kuukauden suosikit:

nunucodesign2

Suloisia pieniä juttuja Nunuco Desing Companysta. Mun mielestä on hienoa, että suomalaiset ovat luoneet tällaisen brändin! Paketin sisällä oli hieman erilainen kalenteri sekä kaksi erilaista kuorta iPhoneeni. Marmorikuosi toimii aina – vai ootteko samaa mieltä?


bralet bra3

Bralet-rintaliivejä tulee käytettyä 60%:a ajasta. Nämä ovat vaan niin huolettomia ja kauniita! Käytän näitä oikeastaan vaan neuleiden kanssa, mutta täytyy joskus kokeilla yhdistää muihinkin paitoihin. Nämä mustat ovat hieman läpinäkyvää pitsiä, mutta alaosa on paksua ja joustavaa kuminauhaa. Keskellä on vielä koristeena iso rusetti!

thebalm

Meikkikohta tässä postauksessa on pyhitetty kokonaan theBalmin luomiväripaleteille. Täydellisiä sävyjä ruskeille silmille! Nude’ Dudea käytän arkisin hentoisten vaaleanruskeiden luomivärien vuoksi. Nude’ Tude taas on enemmän juhlaan, koska se sisältää enemmän tummia ja kimaltavia sävyjä.

michael kors wristlet

Oon hyvin laiska kantamaan laukkua mukana, jos kyse on vain nopeasta vierailusta lähikaupassa tai auton tankkaamisesta. Näissä tilanteissa turvaudun Michael Korsin wristlettiin, jossa on siis nimensä mukaisesti kantolenkki ranteessa. Sisälle mahtuu tarvittavat pakolliset jutut, kuten kortit, käteiset ja avaimet.

Marble Macbook1

Oon saanut tästä marmorikuosisesta läppärin kuoresta kyselyitä niin täällä blogissa, Instagramissa kuin Snapchatissa. Ja koska tykkään tästä itsekin älyttömästi niin se on ansainnut paremman esittelyn. Eli tämä on Marblessed-nimisestä verkkokaupasta. Ja helposti liimattava tarra, jonka paikoilleen laittamiseen meni vain muutama sekunti.

Desktop2

Tammikuun odotetuimman kohokohdan paikan saa heittämällä meidän alkukuusta tapahtunut muuttoVaikka uusi asunto ei ole vielä täysin valmis niin kyllä tämä tuntuu kodilta, johon on joka päivä yhtä kiva palata.

Louis Vuitton agenda

Toinen paljon kyselyitä herättänyt hankinta on Louis Vuittonin agenda. Koko on tullut todettua juuri sopivaksi – ei siis yhtään liian pieni, vaikka aluksi niin pelkäsin. Kirjoitustilaa on riittävästi ja sitä jää tärkeiden merkintöjen lisäksi myös lukuisille muistiinpanoille sekä listoille. Monogram-kuosi oli myös paras vaihtoehto tähän. En tule varmaan koskaan kyllästymään.
Miltäs suosikit näyttää teidän silmään?

45 Responses to “January favorites 16′”

  1. Anonyymi sanoo:

    Oi vitsi, onpa kivoja suosikkeja tälläkin kertaa :) Varsinkin noi bralettet on aivan ihanat! <3 Mä oon miettinyt niiden ostoa, mut jotenkin oon empinyt kun oon ajatellut et ne ei jotenkin tue tarpeeksi… Pelkään et on sellainen olo, et rintsikat on unohtunut kotiin :D Mut ilmeisesti ne kuitenkin on ihan hyvät, kun tosi moni liputtaa niiden puolesta..?

  2. Taru Ojalehto sanoo:

    Hyvä että sulla on ollut kiva viikonlopun aloitus :) Itse makaan sohvalla kipeenä katsellen Netflixiä jo kolmatta päivää mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa paranemaan päin :) Tosi kivoja suosikkeja :) Erityisesti nuo marmorikuosiset jutut miellyttää silmää :)

  3. Anonyymi sanoo:

    Mistä nuo braletit? :)

  4. Anonyymi sanoo:

    Täydellinen toi koneen tarrojen kuosi!! Että voi tietokone näyttää kauniilta :D
    Ja mietin, että eikös ton 'inspiratioin' tagin pitäis olla 'inspiration'? :o

  5. Saijis sanoo:

    Mukava kuulla, että tykkäät näistä:) Ne on niin ihania… <3 On tosi hyvät!! Aluksi tuntuu juuri siltä kuin ei olisi rintsikoita ollenkaan. Hetken käytön jälkeen näihin kuitenkin tottuu ja jopa jää koukkuun. Niin mukavat päällä eli suosittelen sua joskus testaamaan :')

  6. Saijis sanoo:

    On kyllä ollut erittäin onnistunut :) Eikä! Flunssaa tuntuu nyt olevan niin paljon liikkeellä. Inhottavaa! Onneksi on viikonloppu niin saat rauhassa levätä ja katsoa Netflixiä. Ilo nähdä, että tykkäät näistä. Marmonikuosi on mun yksi riippuvuus tällä hetkellä :-D

  7. Saijis sanoo:

    Ne on tilattu H&M;:ltä joskus kuukausi sitten :>

  8. Saijis sanoo:

    Eikö! Kyllä kuosi tekee paljon <3 Hyvä, kun sanoit. Se on näköjään kirjoitettu väärin enkä ole huomannut. Täytyy korjata :-)

  9. ☆Saga☆ sanoo:

    Voi miten paljon kaikkia ylisöpöjä pikkujuttuja!! ^_^ Hurjasti inspiroi nää sun postaukset aina *_*

  10. Saijis sanoo:

    Hihi nuo on kyllä suloisia :) Voi mikä illan piristys! Mieletöntä kuulla tällaista, kiitos <3

  11. Helmi sanoo:

    Marmorikuosi vaan on niin ihana <3 Varsinkin tossa läppärissä. Noi the balmin luomiväripaletit on ihania, harmi vaan että ne on niin kalliita..:/Innolla odotan jo asuntopostausta

  12. Nelli sanoo:

    Kivoja postauksia sulta tullu taas lähiaikoina, nää suosikki postaukset edelleen yhtenä mun lemppareina ♥ pakko yhtyä tohon, että marmorikuosi vaan toimii! ja voi että teillä on ihana koti :)

  13. emmcecil sanoo:

    Tosi kivoja suosikkeja! Olisvat varmasti itselläkin suosiossa.. ;)
    Voinko tarpeeksi kehua näitä sinun kuviasi..? niin valoisia ja kauniita!
    Hyvää ystävän päivää huomiselle!

  14. Ansku k sanoo:

    Ihania suosikkeja ja sun kuvat on aina niin hienoja♥:)

  15. Anonyymi sanoo:

    Ai että noi bralettet ois kyllä nätit, mutta taitaa omalle rintavarustukselle olla liian vähän tukevat. :( Toisaalta ainahan sitä voi laittaa yhdet tilaukseen kokeiluun, jos vaikka sattuisi kuitenkin olemaan hyvät…. Mutta olipas kiva postaus (jälleen), oot kyllä ehottomasti paras bloggaaja! <3

  16. Jenna P sanoo:

    Nämä lempparit-postaukset ovat aina yhtä mielenkiintoisia! Blogiasi on mukava lukea kun postauksesi ovat huolella tehtyjä ja kuvat niissä ovat niin kauniita! On myös tosi kiva kun vastaat kaikkiin kommentteihin ajatuksella ja henkilökohtaisesti. :) Hauskaa ystävänpäivää!

  17. Heidi Alina sanoo:

    Pitää alkaa itse metsästää tuota LV agendaa. Sitä ei näytä löytyvän Suomesta mistään!

    heidislittleplanner.blogspot.fi

  18. Saijis sanoo:

    Hei vähän kiva, että säkin pidät :) On se kyllä niin kaunis kuosi <3 Nuo thebalmin luomiväripaletit on niin hyviä ja pigmenttisiä, mutta miinuksena on tosiaan kallis hinta :s Oi jes, mukava nähdä sun jo odottavan sitä! xx

  19. Saijis sanoo:

    Kiitos Nelli ♥ Hyvä juttu, jos postaukset ovat olleet mieluisia. Oon pyrkinyt toteuttamaan erilaisia ideoita vuorotellen. Marmorikuosi on kyllä niin toimiva ja piristävä! Ihanasti sanottu, kiitos vielä :)

  20. Saijis sanoo:

    Ilo kuulla, että näistä postauksista ja kuvista on tykätty :) Mä toivon, että kuvanlaatu paranee entisestään, kun otin käyttöön raakakuvat. Voi kiitos ja samoin myös sinne hyvää ystävänpäivää (:

  21. Saijis sanoo:

    Tämäpäs oli erittäin mukava kuulla! Suuret kiitokset =)♥

  22. Saijis sanoo:

    Kannattaa testata :) Mulla on kans rintavarustus melko suuri, joten mietin kauan näiden tilaamista. Kuitenkin päätin testata ja koukkuun oon jäänyt. Nämä ei ole mitkään tukevimmat, mutta sopii hyvin rennoimmille päiville! Nämä tulee myös kauniimmin esille neuleen alta :) Aw ihana loppuhuipennus – kiiiitos <3 xx

  23. Saijis sanoo:

    Mikä ihana palaute! Vautsi, tässä ei voi kuin hymyillä :) Mahtava juttu, että kuvat sekä postaukset ovat näin mieluisia. Mä panostan blogiin aina 100%:sesti, joten tämän kuulemisen myötä tulee hyvä mieli. Kiitos ja hyvää ystävänpäivää sullekin :>

  24. Saijis sanoo:

    Kannatan ideaa! Eikö löydy? Onpas jännä juttu… Toivotaan kuitenkin, että niitä tulee lisää ja saat omasi :)

  25. Essi sanoo:

    Ihania juttuja ja tosi kauniita kuvia! :-) Nämä lemppari-postaukset on ihan ehdottomasti yhtiä mun lempipostauksia, näitä on aina niin kiva lukea ja nähdä mistä toinen on erityisesti pitänyt. Noi bralet-rintsikat on tosi kovasti munkin mieleen, niin rennot ja ihanat päällä! Ei inhottavia kaaritukia ja kaikenlisäksi kivan näkösetkin! :-)

    essi-bltn.blogspot.fi

  26. Essi sanoo:

    Hei onko toi sun LV agenda MM vai PM? Oon ite miettiny kovasti niiden kahden välillä ja molemmissa tuntuu olevan hyvät ja huonot puolensa :D

  27. Anonyymi sanoo:

    Kenen kanssa muutit, kun puhuit meidän muutosta?

  28. Anonyymi sanoo:

    Kivoja suosikkeja olet tälle kuulle löytäny:)
    T. Meri

  29. Mistä olet tuon Michael Korsin wristlett:in löytänyt?

  30. Anonyymi sanoo:

    Noi meikkipaletit, varsinkin toi nude tude näyttää aika ihanalta. Kuulostaa hyvältä noi päiväkäyttöön tarkoitetut vaaleanruskeat sävyt! :) mulla on jo merkin mary lou manizer highlighteri ja on kyllä tosi hyvä et vois harkita tonkin paletin ostamista!
    -Aliisa

  31. inka sanoo:

    Hyvää ystävänpäivää sinne! Teidän koti näyttää kyllä todella ihanalta ja vitsit mä haluan tollasen kalenterin!

  32. Venla sanoo:

    Ihana tuo koneen tarra. :)

    Pakko älähtää, toi Cosmon lehti on varmaan vaan asetteluna tms. tossa mutta toi sen yksi otsikko "Aihe josta ei puhuta – miksi syömme yhä enemmän masennnuslääkkeitä?" Siis kuinka dillejä Cosmon toimittajat on, tostahan puhutaan kokoajan ja tehdään tutkimuksia, vai eikö naistenlehtien lukijat muka voi lukea myös sanomalehtiä? (Juuri eilen taisi Aamulehdessä olla tuosta juttua.) Anteeksi aiheeseen kuulumaton paasaus. :DD

  33. Anonyymi sanoo:

    Hei tuleeko tossa macbook tarrassa myös tarra alapuolelle vai jääkö se suojaamatta? Himottais joku tarra mutta mun läppäri ehkä tarvis suojaa myös alapuolelle :/

  34. Saijis sanoo:

    Mulla on koko PM :) Ja oon sen todennut hyväksi! Ei mitään huonoa sanottavaa, vaikka saattaa näyttää ulkopuolisen silmin pieneltä. Hetken käytön jälkeen kuitenkin tuntuu jo luontevan kokoiselta :')

  35. Saijis sanoo:

    Poikaystäväni kanssa oon muuttanut :)

  36. Saijis sanoo:

    Ilahduttavaa kuulla, että suosikit olivat mieluisia. Kiitos kovasti Meri:)

  37. Saijis sanoo:

    Oon ostanut sen käytettyän Torin kautta. Ilmeisesti näitä ei myydä oikein missään :/ Kannattaa kuitenkin selailla eri myyntisivustoja, jos löytyisi :)

  38. Saijis sanoo:

    Se on Onlyn ja tilattu joskus syksyllä Nellyltä! Niitä taitaa olla siellä vielä jäljellä :')

  39. Saijis sanoo:

    Voi vitsit kiitos Essi :-) Mä tuun niin hyvälle tuulelle, kun kuulen teidän tykkäävän mun toteuttamista postauksista. Bralet-rintsikat on kyllä loistava keksintö – kuten sanoit niin ei kaaritukia, jotka painaa joka kohtaan. Ja plussaa kauniista ulkonäöstä ;>

  40. Saijis sanoo:

    Oi se on ihana :) Vaaleanruskeat sävyt on mun mielestä kaikista parhaimmat päivittäiseen käyttöön. Ne ei ole liian näyttävät, mutta silmistä kuitenkin löytyy "sitä jotain". Se highlighter on myös huippu ja koska tykkäät siitä niin tulisit varmasti pitämään myös luomiväreistä :p

  41. Saijis sanoo:

    Kiitos paljon meidän molempien puolesta! Tuota kalenteria voin suositella lämpimästi – niin käytännöllinen :-)

  42. Saijis sanoo:

    Se on kyllä kiva ja suojaa konetta :) Joo asetteluna se vaan on enkä kiinnittänyt yhtään noihin otsikoihin huomiota. Haha ei se mitään :-D Se on varmaankin yksi taktiikka saada ihmiset kiinnostumaan lehdestä. Otsikosta on tehty ns. houkutteleva. Toki kyseessä on vanha lehti, että en edes muista luinko tekstiä. Mutta onhan tuo vähän tyhmästi sanottu :s

  43. Saijis sanoo:

    Ei tule valitettavasti :/ Läppäri olisi kyllä hyvä suojata myös alapuolelta… Kannattaa kokeilla googlettaa, jos löytyisi joku alatarralla varustettu kuori :)

  44. Saijis sanoo:

    Oon sun kanssa täysin samaa mieltä tuosta tarrasta :) Kiitos kovasti Ano <3 xx

  45. Anonyymi sanoo:

    Ei liity postaukseen,mutta mistä oot katsonut make it or break it sarjaa? Mietin ku netflixissä alkaa tekstit mennä väärässä tahdissa kakkos kauden jossakin jaksossa. :s

Kommentoi