Kaksi rakasta: Michael ja kulta

Kimallusta ja tyttömäisyyttä lähestyvään ystävänpäivään liittyen…

Michael korsin kello

Nimittäin kultaista Michael Korsia! Instagramin (@saijis) seuraajat pääsivätkin jo päivällä kurkistamaan näihin uutukaisiin, jotka tilasin alkuviikosta Keskisen Kello-nimisestä verkkokaupasta. Sain lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi tuotteista hieman alennusta ja nämä saapuivatkin juuri sopivasti ennen sunnuntaita.

Michael Kors watch gold

Oon viimeisen vuoden aikana alkanut harkitsemaan jokaista ostostani entistä tarkemmin. Näin toimiessa heräteostokset ovat vähentyneet minimiin ja pystyn mahdollistamaan oikeasti haluttujen juttujen hankkimisen. Tämän vuoksi usein esittelen täällä blogin puolella haavelistalla olevia juttuja ja tiedän, että suurin osa teistä on kuullut tästä Michael Korsin kellosta jo kyllästymiseen asti, haha. Mutta nyt vihdoin se koristaa mun rannetta

Mk

Kulta on ollut jo vuosien ajan se ”mun juttu”. Se käy kuitenkin pidemmän päälle melko tylsäksi, joten tällaiset värikkäät kellotaulut ovat erittäin tervetulleita! Verkkokaupan naisten kellovalikoimassa oli vielä muutama malli, joihin iskin silmäni. Ehkä nyt on kuitenkin kellokokoelma hetkeksi päivitetty. Vai voiko naisella olla koskaan liikaa kelloja tai koruja? Tai ylipäätänsä mitään?

Michael kors kello vaaleanpunainen kellotaulu

Vaaleanpunainen tausta ei rajoita asuissa niin paljon kuin olin luullut. Tämä sopii oikeastansa kaikenlaisten värien kanssa yhteen, kuten valkoisen, mustan, harmaan jne. Kesällä tämä tulee olemaan kaunis yksityiskohta mekkoasuissa.

Michael Kors earrings

Naisten koruvalikoimasta löytyi myös Michael Korsin kultaiset nappikorvikset. Tykkään simppeleistä ja kauniista korvakoruista. Sellaisista, jotka eivät ole liian näyttävät – mutta silti ne on huomattavissa.

MK keskisenkello

Napit muistuttavat ehkä hieman pieniä ruuveja, joissa on keskellä MK:n logo. 
Sunnuntaina tosiaan juhlitaan ystävänpäivää, johon liittyen on jo kivoja suunnitelmia tiedossa. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin! Mitäs te meinaatte tehdä? Entä mitä pidätte näistä uutuuksista?

PS. Nuo teidän viime postauksen kommentit – oon sanaton. Ootte mielettömiä, xx
*Tuotteista saatu alennusta blogin kautta

47 Responses to “Kaksi rakasta: Michael ja kulta”

  1. Essi sanoo:

    Oi miten kaunis toi kello! Toi kullan ja vaaleenpunasen yhdistelmä on jotenkin ihan superihana, vaikken muuten pidäkään mitenkään erityisesti vaaleenpunasesta koruissa tai vaatteissa! Tosi ihana toi kello sekä korvikset! :)

    essi-bltn.blogspot.fi

  2. Saijis sanoo:

    Täysin samaa mieltä :) Ilo kuulla, että tykkäät kans näin paljon! Se on muuten jännä, että mä en myöskään koskaan käytä vaaleanpunaista vaatteissa tai koruissa. Tässä kellossa oli kuitenkin jotain erilaista ja kiinnostavaa :')

  3. Anonyymi sanoo:

    On ehkä hassua sanoa tällalailla, mutta jos mulle olisi saman värinen iho ja hiukset kun sulla, käyttäisin vain hopeita koruja ;)

  4. Saijis sanoo:

    Mä luin noin kuukausi sitten jonkun värianalyysistä kertovan artikkelin ja sen mukaan kultainen sopii paremmin. Hopea näyttää mun iholla ehkä vähän kylmältä, mutta jokainen käyttää sitä mistä tykkää eniten eli tämä on vähän makuasia :)

  5. Roosa sanoo:

    Voi miten söpö, just kyllä sun tyylinen! Tosi kiva, että noita värillisiä taustoja kellotauluissa on alkanut näkymään kokoajan enemmän ja enemmän :)

    http://rosalias-inspirations.blogspot.fi

  6. Helmi sanoo:

    Vau! Noi korvikset on just ihanan yksinkertaset :) Ja toi kello! Aluksi se näyttää ihan "normi" kellolta, mutta kun näkee tuon taustan, se ei olekkaan :D Ja toi vaaleenpunanen on ihanan vaalee, mutta se kuitenkin näkyy ja on helposti yhdisteltävissä!

  7. Saijis sanoo:

    Eikö olekin :) Niin suloinen! Oon täysin samaa mieltä sun kanssa Roosa. Tällaiset värilliset kellotaulut tuo piristävää vaihtelua "normaaleihin" :>

  8. Saijis sanoo:

    Tuollaiset yksinkertaiset on kyllä paljon kauniimmat kuin sellaiset liian näyttävät. Niinpä! Tuo on juuri sopivan vaalea ja tulee eri valossa eri tavalla esille (:

  9. Ansku k sanoo:

    Vau! Tuo kello ja nuo korvikset on niin ihanat♥

  10. Saijis sanoo:

    Voi kuinka mukava nähdä, että oot samaa mieltä! Nyt on kellokokoelma lähes täydellinen ;-) ♥

  11. Toi kello on UPEA! ♥ ♥ ♥ Saattaisin myös haluta… :)

  12. Saijis sanoo:

    Veit sanat mun suusta. Tämä on kyllä upea kello! Noni ei muuta kuin äkkiä hankkimaan ennen kesää :p ♥

  13. Elina sanoo:

    Upea kello ♥ Toi vaaleanpunainen tausta on niin söpö kyllä!
    Ja tuohon kysymykseesi kun pohdit voiko olla liikaa kelloja, niin ei varmaan! Mulla on kanssa MK:n kello sellaisilla koristekivillä reunustettuna, mutta koko ajan haaveissa siintää vielä toinen vähän erityylinen kello… Korvakorut on myös ihanat!

    xx
    Her stylish life

  14. Saijis sanoo:

    Sitä tänä on ♥ Ihana kuulla, että vaaleanpunainen kellotaulu on myös sun mieleen :) Huh hyvä, että joku muukin haaveilee kelloista. Ei niitä kyllä varmaan voi olla liikaa, koska joka päivä voi käyttää erilaista. Ja erityyppiset kellot menee eri tilaisuuksiin :')

  15. Janica sanoo:

    Ihania hankintoja! Varsinkin tuo kello on todella suloinen :-) Oon myös itsekkin alkanut harkitsemaan paljon enemmän mun ostoksia ja pitäisi myös käydä läpi pieni vaatekaapin inventaario, kun mulla sattuu olemaan noita vaatteita aivan julmaton määrä.. :'-D

  16. Taru Ojalehto sanoo:

    Wau mikä kello ♡ Mä sain
    rippilahjaksi Focus merkkisen rannekellon jonka väri lähentelee ruusukultaa. Kellotaulun reunat on koristeltu "timanteilla' ja samoin kellotaulussa numerojen paikalla on koristetimantit. Tykkään siitä tosi paljon ja se sopii monen asun kanssa :)
    Tuossa kellossa tuo vaaleanpunainen kellotaulu tekee siitä kivasti tyttömäisen raikkaan :) Nuo korvakorut on kans tosi kivat ;)

  17. Saijis sanoo:

    Kiitos paljon :) Tuo kello on kyllä upea! Sitä täytyy vaan lyhentää vielä ennen kunnon käyttöönottoa. En vaan malttaisi odottaa, hah. Hei, mutta sehän on hyvä. Ja kannatan ideaa, vaikka vaatekaapin inventaario ei ole mistään helpoimmasta päästä :-D

  18. Sofia sanoo:

    Voi ei miten kaunis kello! Olen vähän haaveillut samasta hopeana ja nämä kauniit kuvat ei nyt yhtään helpota asiaa! :D

  19. Anne H sanoo:

    Todella ihana kello!!! ♥ Sopii täydellisesti tyttömäisenä lisänä korujen kanssa. :) Itse olen harkinnut juuri tuontyyppisten korvisten ostamista kultaisena myöskin. Löysinkin jo Marc Jacobsilta varteenotettavat korvikset, jotka omistan jo hopeisena ja tämä postaus lisäsi ehdottomasti haluani ostaa ne :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  20. Hemppe sanoo:

    Ihana kello ! ♥ Oon ite kuolannu samanlaista, ois kyllä syntärit tossa nurkan takana… ;D Ystävänpäivää vietän rakkaan poikaystäväni kanssa, hän tuli puolen vuoden vaihdostaan Japanista viimein niin hyvillä mielin vietetään ihana ystävänpäivä kaksistaan. ♥

  21. Milla sanoo:

    Ei hitsi, aivan ihana kello!! :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi/

  22. Anonyymi sanoo:

    olis tosi kiva, jos tekisit esittelypostauksen sun kelloista :D haha, vähä outo toive mutta kun sulla niitä tuntuu olevan ja itekkin olen kellofriikki niin olis tosi ihana postaus!

  23. Anonyymi sanoo:

    Moikka! Mulla on pienonen ongelma että mitä kenkiä käyttäisin tummansinisen trenssin kanssa :D sulla on taas ollu tosi kivoja asuyhistelmiä ja muutenkin samanlainen maku ku mulla (menin heti ettimään tota kelloa eri nettikaupoista.. :D) niin mitkä kengät ite laittaisit? :-) takki on siis suunnilleen tällänen kun tässä: http://www.clamos.net/tuotteet/takit/vila/vimass-trenssi-tummansininen?sku=Blackirish

  24. Anonyymi sanoo:

    Millon se instagramin huulirasva-arvonta suoritetaan?

  25. ihana tuo kello ♥ mäkin haluan :')

  26. Kiia Innanmaa sanoo:

    On kyllä ihana toi kello, sun näköinen!! :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

  27. Tiia sanoo:

    Ihan mielettömän kaunis kello! Ah, pakko joskus ostaa itselle :) Korvakorut ovat myös tosi nätit! Olen aina ollut enemmän hopeiden korujen kannalla, mutta nyt kultakin on alkanut miellyttää mun silmää!

    http://tiiajennyy.blogspot.fi/

  28. Saijis sanoo:

    Eikös olekin ihana<3 Voi ruusukulta on kaunis väri! Ja erityisesti kelloissa se tulee kauniisti esille. Hyvä juttu, että oot saanut mieleisesi kellon :) Koristetimantit tuo kelloihin aina hieman luksusta. Vaaleanpunainen kellotaulu tekee paljon kellon ilmeelle. Tämä täytyy vielä ensin lyhentää ennen kuin saan sen kunnolla käyttöön. En vaan millään malttaisi odottaa, haha ;-)

  29. Saijis sanoo:

    Ou nou :-D Voin vaan kuvitella, että nämä kuvat eivät auta yhtään haaveilussa. En tiennytkään, että näitä on tehty hopeina. Vaaleanpunainen kellotaulu toimii varmasti hyvin myös sen kanssa :>

  30. Saijis sanoo:

    ♥ Niin on! Huippua, että säkin Anne tykkäät (: Tällaiset napit on kyllä kivan simppelit arkiseen käyttöön. Mulla taitaa olla juuri ne kuvailemasi korvikset. Ne ovat myös sellaiset ruuvimaiset? Ja ovat kultaiset Marc Jacobsin omat. Niitä on tullut käytettyä ahkeasti, joten voin suositella niitä koko sydämestä :)

  31. Saijis sanoo:

    Oon niin samaa mieltä ♥ Oi sitten ehdottomasti äkkiä vinkkiä synttärilahjasta menemään ;-) Mulla on kans synttärit ensi kuun lopussa, joten voisin hieman vihjailla muista haavekelloista… Nojoo ehkä tämä kokoelma on nyt hetkeksi aikaa ihan riittävä. Ihana kuulla, että pääsette viettämään ystävänpäivää kahdestaan! Ikimuistosta päivää teille ♥ :)

  32. Saijis sanoo:

    Tämä on kyllä yksi kauneimmista kelloista, jonka oon koskaan nähnyt! (:

  33. Saijis sanoo:

    Voisin kyllä joskus tehdä :-D Oon niin suuri kellofani, että huh huh. Voisin vähän rajoittaa! Tuntuu vaan, että vastaan tulee aina toinen toistaan kauniimpia kelloja. Mä laitan tämän idean ylös :-)

  34. Saijis sanoo:

    Mulla on kans tummansininen trenssi :) Muutamia asukuvia blogista löytyy, mutta lisää tulee varmaan keväämmällä. Mä oon käyttänyt melkein aina valkoisia kenkiä. Lenkkareita tai slip oneja. Mustat näyttää sinisen takin kanssa jotenkin tunkkaiselta, mutta valkoinen taas on raikas. Myös konjakinruskea väri toimii hyvin. Sitä löytyy usein esimerkiksi balleriinoista. Kiitos hirmuisesti ja toivottavasti tästä oli apua! PS. Voin suositella tätä kelloa lämpimästi :p xx

  35. Saijis sanoo:

    Skaba päättyy maanantaina 15.02 kello 21:00 ja voittaja arvotaan heti sen jälkeen:)

  36. Saijis sanoo:

    Hihi ihana nähdä, että ootte kans tykännyt näin paljon =) On tämä niin upea ♥

  37. Saijis sanoo:

    Mun mielestä on niin ilo huomata, että te jo tunnistatte mun tyylin :) Tästä on haaveiltu kauan ja vihdoin se löytyi <3

  38. Saijis sanoo:

    Suosittelen x 10! Niin naisellinen, mutta hillitty. Vaaleanpunainen on juuri sopivan vaalea, ei liian näyttävä. Kiva, että sä oot myös alkanut innostumaan kullasta. Olin kans ensin sitä vastaan, mutta joskus pari vuotta sitten mielipide muuttui ja nyt hopea on jäänyt käytännössä kokonaan pois :)

  39. Anonyymi sanoo:

    Kiitos paljon, oli apua! :-) ja apua en muistanut yhtään, pitääkin alkaa selailemaan vanhempia postauksia!

  40. ☆Saga☆ sanoo:

    Michael Kors ja vaaleanpunainen ja kulta on kyl kaikki ihan parhautta! Mä oon himoinnu noita MKn rannekelloja, harmi etten osaa vaan rannekelloja käyttää. Aina tulee ostettua muuta :D Jos oot menos Helsinkiin nyt, ni kandee käydä! Musta, vaaleanpunainen ja kulta on siellä nyt kevätmalliston teemavärit ja voi että sielt tuli tehtyä taas hankintoja, tosi sun näköisiäkin juttuja oli myynnis :)

  41. Anonyymi sanoo:

    Itse en ole mikään MK- tuotteiden suurin ystävä mutta täytyy kyllä myöntää, että tuo kello on aika kiva. Ehkä vaaleanpunainen kellotaulu ja kultainen ranneke teki tehtävänsä ja tykästyin.
    Noista MK:n korviksista tuli puolestaan mieleen se sun joku IN/OUT-postaus, jossa olit luetellut tekstikorvikset OUT- puolelle. Mun mielestäni nuo MK:n korvakorut voisi luokitella tekstikorviksiksi, joten tuntuu hassulta nähdä sulla nuo. Pää-asia on kuitenkin se että itse tykkäät!
    ps. Miksi sun banneri on niin kovin pieni, se isonpi versio näytti kivemmalta. :)

  42. Anonyymi sanoo:

    Paljonko kello ja korvikset maksoi? Itse tekisi mieli hankkia myös samanlaiset, mutta en pysty kovin paljoa maksamaan, sillä olen vain köyhä opiskelija ja budjetti on tiukilla. kiitos vielä jos viitsit vaivautua vastaamaan! :)

  43. imlacking sanoo:

    Mä haaveilin joskus muutama vuosi sitten rannekkellosta, mutta jäi ostamatta. Erityisesti tuli katseltua DNKY:n ja Michael Korsin. Oon pitänyt rannekkelloa viimeksi varmaan joskus peruskoulussa eli ysärillä.

  44. Saijis sanoo:

    Siinä on kyllä toimiva kombo :) Voi ei, harmi ettet sä osaa niitä käyttää… Kyllä oon varmaankin menossa talvilomalla käymään Helsingissä jälleen kerran. En ole Michael Korsilla vielä vieraillut, mutta sait houkutuksen kasvamaan. Täytyy kyllä käydä, kiitos tuhannesti vinkistä :')

  45. Saijis sanoo:

    Mukava nähdä sun kuitenkin pitävän tästä kellosta, vaikka et muuten Michael Korsista välitä :) Vaaleanpunaisen ja kullan yhdistelmä on kyllä lyömätön. Ei en tarkoita tuollaisia tekstikorviksia. Kyllä tekstiä saa niissä olla, mutta tarkoitan sellaisia kuin postauksen kuvissa. Eli isoja pelkkiä tekstejä, kuten iso LOVE. Sellaisista en innostu. Bannerini on saman kokoinen kuin aina ennenkin. Jos katsot tätä puhelimella niin puhelimesi voi pienentää sitä ruutuun sopivaksi :)

  46. Saijis sanoo:

    Totta kai vastaan :) Kello oli 275€ ja korvikset 69€. Ymmärrän hyvin, nämä ovat aika arvokkaita :/ Opiskelijana budjetti on aina tiukilla… Mutta toivottavasti saat nämä myös itsellesi – on nämä niin ihania <3

  47. Saijis sanoo:

    Eikä :s Kannattaa katsellla verkkokauppaa, jos sieltä löytyisi joku malli. Michael Korsin omat on kyllä kauniita. Ja kun kellon kerran laittaa käteen niin kyllä siihen pikkuhiljaa sitten tottuu :)

Kommentoi