Gift guide for her & him

Huippua itsenäisyyspäivää kaikille Oon herännyt tänään aamulla ensimmäisen kerran jo kuuden aikoihin. En tiedä johtuuko se jokapäiväisten herätysten ulkomuistista vai siitä, että oon odottanut tätä sunnuntaita jo hetken aikaa. Tänään nimittäin vietetään ilta katsoen Linnanjuhlia, leipoen pipareita + joulutorttuja sekä koristellen valkoinen joulukuusi. Ajattelin myös klikkailla ostoskoriin parit viimeiset lahjat ja tähän aiheeseen liittyy myös tämän päivän postaus.

Tiedän, että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy monia, joilla on vielä lahjat ostamatta/tekemättä. Ei hätää, mä pyrin nyt auttamaan teitä mahdollisimman paljon julkaisemalla erilaisia lahjavinkkejä ja nyt olisi vuorossa jo perinteeksi muodostuneet kollaasit naisille sekä miehille. Toivottavasti saatte näistä vinkeistä apua irti!

Gift ideas for her

Ystävälle, siskolle, tyttöystävälle, äidille jne…
– Pehmeitä juttuja; aamutossut, kylpytakki, pyyhe, viltti, lampaantalja ja pörrösukat.
– Kuoret läppäriin (=marmori ) ja puhelimeen. Lukemisesta ja kirjoittamisesta tykkäävälle joku hyvä kirja tai kaunis muistikirja.
– Sisustamisesta innostuneelle kotijuttuja; tuoksukynttilöitä, astioita, koriste-esineitä, läpinäkyvät meikkiboksit ja miksei myös jouluhulluille uusia koristeita.
– Kosmetiikkaa. Tämä toimii aina! Tuoksuista hyvänä esimerkkinä VS:n body mistien lahjapakkaus tai joku muu hajuvesi. Äiti, toivottavasti et lue tätä. Ostin hänelle mm. lahjaksi uuden pullon suosikkituoksua. Kynsilakkoja, meikkipusseja, meikkisiveltimiä, huulipunia ja huulirasvoista enemmän kiinnostuneille sopii hyvin EOSit ja Baby Lipsit.
– Lahjakortteja. Tässä voi myös hyödyntää vähän, että mistä lahjan saaja saattaisi tykätä. Lukeeko hän kirjoja, kerää astiasarjaa, shoppailee usein tietyissä liikkeissä tai haaveilee jostain. Esimerkiksi jos kaverisi haaveilee jostain arvokkaammasta hankinnasta niin mikset auttaisi häntä tavoitteessaan? Pienikin summainen lahjakortti on varmasti iloinen yllätys, kun hän on askeleen lähempänä tavoitettaan.
– Herkkuja; suklaata tai vaikkapa kauniisti pakattuja macarons-leivoksia. Eräs makea jouluresepti on tulossa lähiaikoina. Kannattaa pysyä siis kuulolla!
Gift ideas for him

Kaverille, poikaystävälle, veljelle, isälle jne… 
– Vaatteita; monet miehet vihaavat shoppailua ja käyvät vaatekaupoissa kerran vuodessa, joten apu on tässä kohtaa paikallaan. Urheilijalle uusia treenivaatteita ja mukavuudenhaluiselle vaikka aamutossut tai pehmeä college.
– Elektroniikkaa. Tämä on hieman arvokkaampaa, joten lahjan voi ostaa vaikka koko perheen kesken puoliksi. Partakone, tabletti, pelikonsoli, puhelin – uskon, että kaikista tykätään.
– Asusteet on usein mieluisia ja miehillä sellaisissa toimii hyvin lompakot, vyöt, puhelimen kuoret, pipot ja hanskat. Myös langattomat kuulokkeet löytyvät monien toivelistalta tänäkin vuonna. Muistakaa, että Daniel Wellingtonin kelloista saa -15%:a alennusta koodilla SaijisDW.
– Miehille löytyy näin joulun lähellä paljon erilaisia lahjapakkauksia kosmetiikkaan liittyen. Tai kenties uusi pullo suosikkituoksua? Tai toilettilaukku täynnä kaikkea pientä kivaa?
– Lahjakortit toimii tässäkin tapauksessa ja niitähän pystyy ostaa ihan minne vaan! Netflix, lehtitilaus, urheiluliike, vaateliike tai autoista kiinnostuville vaikka autoiluun liittyviin liikkeisiin.
Nyt kuvailemaan blogiin muutamia juttuja valmiiksi tulevalle viikolle ja sitten leipomaan. Mites te aiotte viettää tämän itsenäisyyspäivän? Entä onko teillä jo lahjat hankittuna?

31 Responses to “Gift guide for her & him”

  1. Anonyymi sanoo:

    Ihania juttuja! Onko sulla joulukalenteri? Voitko vaihtaa tän silleen että näyttää mobiilin normaalisti, nyt mobiili on samanlainen kuin internet versiokin:( hauskaa joulunodotusta ja itsenäisyyspäivää sinne!!

  2. Oi kiitos Saija näistä mainioista vinkeistä :) <3 Täytyy pistää korvan taakse!

  3. Elppi. sanoo:

    Siellähän näkyy osa mun toivelahjoistani, nimittäin VS meikkilaukku, Bonbon -tuoksu ja tohvelit! Tästä puuttuu vain ykköstoiveeni Daniel Wellington -kello! :) ♥

  4. Anonyymi sanoo:

    Osaat kyllä toteuttaa kaikki postaukset aina tosi kivasti, ja tämäkään ei ollut poikkeus :-) Sain myös kivoja lahjaideoita kavereille, joten kiitos siitä! :-)

  5. Saijis sanoo:

    Kiitos itsellesi kommentista :) Hyvä juttu, jos näistä on apua! Toivottavasti vinkit auttaa lahjojen ostamisessa <3

  6. Anonyymi sanoo:

    Ihana että teit tämmösen postauksen! Näistä sai niin paljon hyviä vinkkejä, koska lahjat on tosiaankin vielä ostamatta :/ Harmittaa, kun mulla ei vieläkään ole kunnon joulufiilistä (johtuu ehkä säästä), mutta eiköhän se kohta ala tulla kun kaikki blogit täyttyy jouluaiheisista postauksista, haha! Odotan jo innolla reseptivinkkiä, koska olis tosi kiva tehä myös jotain omin pikku kätösin jollekin kaverille!
    Itsenäisyyspäivään kuuluu vielä Linnanjuhlien katsomista (ja pukujen arvostelua :D) ja varmaan tulee syötyä pari palaa Pätkisjuustokakkua näin itsenäisyyspäivän kunniaksi!

  7. Anonyymi sanoo:

    Heii puhelimella katsoessa näkee vain puolet kuvasta :(

  8. Saijis sanoo:

    Nämä on kyllä kaikki sellaisia, että moni olisi varmasti iloinen avatessaan paketteja :) Mulla ei ole ollenkaan joulukalenteria tänä vuonna. Näyttääkö nyt paremmalta? Kuvat ei tässä postauksessa tullut mun muutoksen mukana, mutta onko ulkoasu muuten jees? :) Kiitos tuhannesti ja samoin sinne <3!

  9. Saijis sanoo:

    Niinkö! Voi tämähän meni sitten hyvin =) DW:n kello löytyy miesten puolelta, mutta sopisi myös naisten kollaasiin. Se on ihana toive ja mä pidän peukut pystyssä, että saat sen <3

  10. Saijis sanoo:

    Aw kylläpäs oli mukavasti sanottu :) Kiitoksia paljon! Jes, mahtavaa jos sait vinkit irti kaverisi lahjan suhteen :-)

  11. Anonyymi sanoo:

    Ihana postaus! ♥

  12. Tiia sanoo:

    Ihania ideoita! Itse olen jo suunnitellut kaikkien lahjat päässäni, mutta kaikki on vielä lähes ostamatta… Kohtahan tulee jo kiire! Joulu lähestyy hurjaa vauhtia <3

    http://tiiajennyy.blogspot.fi/

  13. Ansku k sanoo:

    Ei toimi mobiiliversio :(
    Aluksi kun tuli uus ulkoasu nii ei toiminut ja sitten taas toimi ja nyt ei myöskään toimi
    Hankala lukea nyt tätä, kun joutuu kauheasti zoomailemaan ja sen takia jäänyt tämän blogin lukeminen nyt lähiaikoina vähemmälle ja tää on vielä mun lempiblogi nii toivottavasti saat korjattua asian:)
    Kivoja lahjaideoita ♥:)

  14. Anonyymi sanoo:

    Tosi kivoja vinkkejä! Eivätkä maksa maltaita joten näitä pystyy itsekin hyödyntämään!:) Kiitos paljon näistä ja hyvää joulun odotusta sinulle<3
    T.Elisabet

  15. Anonyymi sanoo:

    Nää on tosi kivoja :) mä juuri ostin poikaystävälle kellon timanttisilta synttäri/joululahjaksi ja toivottavasti hän pitää siitä! :-D

  16. Anonyymi sanoo:

    Nyt alkaa mobiiliversiokin näyttämään aika hyvältä! :)

  17. Saijis sanoo:

    Hyvä juttu, että tästä oli apua :) Ei hätää! Kyllähän ne vielä ehtii, tässä on vielä viikkoja jäljellä. Sää vaikuttaa kyllä niin paljon tänä vuonna tähän joulufiilikseen… Pahoin pelkään, että ei saada lunta edes jouluaatoksi :/ Mä pyrin tekemään lisää jouluaiheisia postauksia ja mm. sen herkullisen reseptin niin saadaan toivottavasti nostettua sun joulufiilistä! Sun itsenäisyyspäivän suunnitelmat kuulostaa hyvältä ja varsinkin pätkisjuustokakku, nam :p

  18. Saijis sanoo:

    Ulkoasua muokkaillaan juuri, joten sen vuoksi kannattaa katsoa nämä kuvat ainakin nyt koneelta :)

  19. Saijis sanoo:

    Ihanasti sanottu, kiitos hirmuisesti ♥ :)

  20. Saijis sanoo:

    Kiitän :) Sitten tämä postaus tuli juuri oikeaan aikaan! Ei kannata ottaa stressiä, vielä ehtii hyvin :) Mutta pian päästään nauttimaan jouluaatosta…<3

  21. Saijis sanoo:

    Mikä puhelin sulla on? :o Ilmeisesti iPhoneissa tämä ulkoasu näyttää hyvältä, kun saan ristiriitaisia kommentteja tämän toimivuudesta. Asiaa on viety eteenpäin ja jos ei sitä saada parin päivän sisällä korjattua niin sitten täytyy ottaa mobiilille joku muu malli näkyville :) Voitko kommentoida tai laittaa mulle spostia, että miltä se näyttää hetken päästä niin tiedän vähän? Mulle se näkyy nimittäin iPhonella täysin normaalina. Kiitos Ansku tästä ja huippua, että ideat olivat hyviä ♥:)

  22. Saijis sanoo:

    Thank youuu :) Joo nämä eivät ole mitään arvokkaita! Toivotaan, että mahdollisimman moni pystyy hyödyntämään kyseiset vinkit. Kiitos hurjasti Elisabet sulle ja hyvät joulunodotukset myös sinne suuntaan =) <3

  23. Saijis sanoo:

    Hei kiitos sulle Ano :) Oih hän on varmasti mielissään! Kello on kyllä usein toimiva lahja ja uskon, että sun poikaystävä tulee pitämään siitä :>

  24. Saijis sanoo:

    Niinkö? Heii mikä puhelin sulla on? Tuntuu, että tämä versio toimii vain tietyissä puhelimissa niin sen vuoksi kysyn :)

  25. Anonyymi sanoo:

    Ihan vain mielenkiinnosta kysyn että minkälaisissa väleissä nykyään olet Tatun kanssa kun enään sitä ei ole vilahtanut postauksissa, vaikka tiedän että se ei tarkoita ettet enään viettäisi hänen kanssa aikaa? =) Ja kun lahjapostaus oli niin meinaatko muistaa häntä jollain lahjalla jouluna vaikkette enään olekaan yhdessä? Ihana postaus ja rauhallista joulunodotusta Saija!♥

  26. Saijis sanoo:

    Hyvissä väleissä ollaan :) Kyllä hän voi täällä joskus vilahdella niin kuin esimerkiksi muut kaverini, jos sellainen aihe tulee vastaan, että kirjoitan postauksen. Muuten en näe tarpeelliseksi puhua hänestä tai kenestäkään muusta kaveristani täällä, jos eivät liity postausaiheeseen :) En usko, että tuun ostamaan lahjaa, paitsi jos joku hyvä idea sattuu tulla mieleen niin sitten. Kiitos paljon ja rauhalliset joulunodotukset myös sinne <3

  27. Susanna sanoo:

    Ihana postaus, tämä auttoi itseäni ja varmasti monia muitakin lahjojen hankinnassa. Kiitos! <3

  28. Anonyymi sanoo:

    Nyt on tosi hyvä ♥

  29. Saijis sanoo:

    Hei kiitti sulle Susanna! Hienoa, jos musta oli edes vähän apua :) <3

  30. Saijis sanoo:

    Jee!! Hyvä juttu, koska mä jo stressasin saadaanko se toimimaan :D ♥

  31. Johanna sanoo:

    Mulla on jotenkin tänä vuonna ollut tosi vaikeeta keksiä lahjoja läheisille ihmisille, tästä onneks löysin hieman inspiraatiota :-)

Kommentoi