IN // OUT part 13

Saatatte jo arvata, että mikä postaus on tänään vuorossa… Kyllä vain, pitkästä aikaa listasin teille mun tämän hetkiset IN ja OUT-kohteet! Vaikka nämä on jo muodostuneet täällä blogissa tutuiksi niin muistuttelisin silti, että kyseessä on vaan ja ainoastaan mun mielipiteet. Jokaisella on oma makunsa ja sen vuoksi onkin hauskaa keskustella, nähdä ja huomata ne kaikki erot mieltymysten välillä Kuitenkin nyt asiaan:

17313738605_8a10361926_z


Ylipolvensaappaat

Mä vannoin tämän hitin nimeen jo parisen vuotta sitten. Hankin silloin ylipolvensaappaat, jotka ovat mustaa nahkaa. Oon jo hetken aikaa suunnitellut niiden myyntiin laittamista, nimittäin ne eivät jostain syystä sovi mun tyyliin enää. Voisin vaikka järjestää hetken päästä blogikirppiksen ja laittaa muitakin myyntiin meneviä juttuja huudettavaksi? Anyway tuollaiset mokkaiset on lähtenyt tilaukseen ja odotankin jo innolla, että pääsen esittelemään ne!

IDKUVA

Real Techniques-meikkisiveltimet

Näihin siveltimiin törmää usein sosiaalisessa mediassa ja ne onkin saavuttanut suuren suosion lyhyessä ajassa. Selailin hetki sitten erilaisia verkkokauppoja ja huomasin näiden saapuneen monien valikoimaan. Nyt mua odottaakin postissa paketti, josta paljastuu näitä pinkkejä versioita. Olisi mielenkiintoista kuulla, että onko teillä kokemuksia näistä kyseisistä siveltimistä?

Plummy makeup

kuva kuva

Luumun sävy meikissä

Viininpunainen/luumun sävyinen meikki iskee muhun nyt ja kovaa! Kynsissä varsinkin, mutta eihän näytä yhtään hullulta myöskään huulissa? Tuollainen mattahuulipuna korostaa entistä enemmän luumuista sävyä. Täydellinen juuri tällaiseen harmaaseen syksyyn.

17106320687_88ce261546_z

tuubikaulahuivi


Tuubikaulahuivit
Voi mä muistan, että näitä tuli aikoinaan hamstrattua yksi jos toinenkin. Nykyään en pidä yhtään tuubimaisesta muodosta vaan tunnen sen jopa hieman ahdistavaksi! Mun huivikokoelmasta löytyy enää ainoastaan normaaleja malleja ja ne on paljon käytännöllisempiä kuin tämä.

Guess

Guess

En tiedä, että mitä tämän kohdalla tapahtui. Kyseinen merkki oli ennen mun yksi suosikki, mutta nyt en voisi kuvitellakaan itselleni tuollaisia laukkuja. Korut vielä menee ja tykkään edelleen mun hopeisesta Guessin kellosta… Mutta en tiedä tökkiikö tässä merkissä se, että he yrittävät liikaa? Laukut täynnä mitä ihmeellisempiä yksityiskohtia, outoja malleja eikä mainoskuvatkaan ole enää kovin houkuttelevia.

Dark green kuva kuva

Tummanvihreä

En ole lämmennyt ollenkaan tälle tämän syksyn yhdelle suositulle värille. Kaupoissa on houkuttelevia neuleita, takkeja ja asusteita, mutta vaikka silmä tottuu tähän niin en silti osaisi kuvitella pukevani kyseistä väriä. 
Olitteko te tällä kertaa samaa vai kenties eri mieltä?


90 Responses to “IN // OUT part 13”

  1. Iina sanoo:

    Oon ihan samaa mieltä! Vahvasti etenkin ylipolvensaappaiden ja tuubihuivien kohdalla :) Haha tuubihuivit oli joskus niin kova juttu, että pidin niitä sisälläkin eikä muita huiveja tullut edes käytettyä, mut nyt ei tulisi enää mieleenkään laittaa kaulaan sellaista :D

  2. Aino A sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  3. Sara sanoo:

    Mä oon ihan samaa mieltä tosta Guessista PAITSI sain viime keväänä guessin laukun joka on niin epä guessmäinen kun voi olla! Se on iso musta jossa lukee vain hopealla pienillä kirjaimilla logo eikä muuta – ihan rakkautta. Ja myös yks kaulakoru, joka on sirossa ketjussa oleva pieni pallo, jonka 1/4 on täynnä "timantteja". <3 Mut tosiaan, nää molemmat on aika erilaisia kun esim noi kuvan tuotteet! :D

  4. Oioi, mokkaiset ylipolvensaappaat on munkin himotus listalla! Real techniques-sivellin löytyy tästä taloudesta, ja se on kyllä ihanan pehmeä ja hintansa väärti:) Tosta Guess:ista oon ihan samaa mieltä! Koru löytyy omista kokoelmista ja siitä tykkään hirmuisesti, mutta laukut ei nappaa yhtään.

  5. Anonyymi sanoo:

    Tykkään siitä, et kerrot selvästi vaan omat mieltymykses etkä tyrmää out-juttuja tyyliin "en pidä tummanvihreästä joten kukaan muukaan ei saisi pukeutua siihen" :) juttuja ois toki voinut olla enemmänkin. Kivaa loppuviikkoa sulle <3 -M

  6. Ihanaa, että säkin oot löytänyt RT:n siveltimet! Mulla on muutama postaus niistä blogissa ja tässä yks: http://janinaurora.blogspot.fi/2015/09/meikkisiveltimetpahkinankuoressa.html?m=1 kannattaa tsekata :>

    Haluisin itekin tilata tommosen mustat kengät, mutta tän hetkinen budjetti ei anna periksi…nyyh! Ehkä ensi kuussa :P

  7. Anonyymi sanoo:

    Oon samaa mieltä kaikessa oikeestaan sun kanssa :D guess on ällöttänyt jo pidemmän aikaan, vaikka n. Kolme vuotta sitten se oli niiiiin in! Samoten tuubihuivit..ei ei ei! Miehillä ne näyttää vielä ihan hyviltä mutta itselle ei enää ikinä :D ja luumun värinen huulipuna -todella trendikäs ja hyvännäköinen, tosin itselleni en ole vielä uskaltautunut ostamaan…hihi :D nää in ja out postaukset on parhautta ja oppii aina blogaajasta enemmän :')

  8. Veera sanoo:

    En nyt ehkä sanoisi että Guess yrittäisi liikaa, vaan merkin tyyli nyt on aina ollut värikäs ja rohkea kuvioiltaan. Oon itsekin kyllästynyt kyllä Guessiin eikä sen tuotteet houkuta enää samalla tavalla kuin ennen, mutta ehkä se sopiikin enemmän muutamaa vuotta nuoremmille kuin meille 20 vuoden ikäluokalle :D kovin ajattomia mallejahan ei Guessilta kuitenkaan löydy, mitä voisi käyttää useampia vuosia, verrattuna esim Louis Vuittoniin.

  9. Jasmin sanoo:

    Heh juuri tänään julkaisin postauksen, missä hehkutan noita Real Techniquesin siveltimiä!! Älyttömän hyviä ja tilaamalla saa niin paljon halvemmalla, kuin Suomesta ostamalla :)

  10. Ansku k sanoo:

    Tälläkä kertaa olen suurimmasta osasta eri mieltä mutta löytyy myös pari josta olen samaa mieltä:)

    Nää on niin kivoja postauksia♥

  11. Clivia A sanoo:

    Ylipolvensaappaat ja luumun sävyt, kyllä!<3 Mulla on tuollaiset mokkaiset saapikkaat ja olen täysin myyty. Veikkaan, että sä kanssa tulet rakastumaan niihin täysin! Noista siveltimistä ei ole kokemusta ja olisi kiva jos kertoisit niistä lisää myöhemmin! :)

    Hahah nauroin ääneen tuossa Guess kohdassa.. Silloin kun olin 18vuotias..( 9vuotta sitten) ne oli kova juttu! Sen jälkeen en ole voinut sietää kyseisen merkin laukkuja :D Kivoja kelloja ja joitain koruja silti Guessilta löytyy, mutta laukut on ehdoton nounou. Tuubikaulahuivit eivät myöskään iske ollenkaan. Mutta, tuosta tummanvihreästä mulla ei ole oikein mitää mielipidettä. Paitsi se, että uskoisin sen sopivan sulle. Jotenkin näen brunetin tukan ja tummanvihreän toimivan yhdessä :)

  12. Anonyymi sanoo:

    Muut samoja paitsi vihreä on ihana :-D en ole vielä kyseisessä värissä ostanut itse mitään, mutta näyttää muilla ainakin tosi hyvälle! Mistä tilasit mokkaiset saappaat?

  13. mulla on ihan sama juttu tuon metsänvihreän kanssa. näyttää hyvältä kaupoissa, mutta itse en näkisi vihreitä neuleita päälläni! ja tuo guess-juttu, en ole kyllä koskaan oikein pitänyt ko merkistä, vähiten ehkä niistä kaulakoruista… tällä kertaa taisivat mätsätä kaikki sun mielipiteet omieni kanssa! :-D

  14. Iina Jasmin sanoo:

    Mä oon kyllä samaa mieltä, mutta toi Guess tuli yllätyksenä! Musta tuotteet ovat suloisen tyttömäisiä. Toki on paljon tuotteita josta en tykkää Guessin mallistosta. :Dd ja nuo tummanvihreät, yök! :'D ❤

  15. Anonyymi sanoo:

    Oon samaa mieltä ton luumun värin kanssa, varsinkin näin joulua vasten, ihana! ♡ Mutta tummanvihreä on mun mielestä kanssa kiva väri, ehkä säkin saatat lämmetä sille vielä :)

    Joulusta puheenollen, tiiätkö mitään kivaa jouluelokuvaa, jonka vois kattoo joulufiiliksen kohottamiseksi? :) Muistelin sun kirjottaneen, et rakastat joulua niin kysynpäs sulta!

  16. Essi sanoo:

    Mä tilasin jo jokin aika sitten ton pinkin kolmen siveltimen setin ihan vaan testatakseni noita Real Techniquesin tuotteita, ja voin sanoa, että on kyllä kaiken hehkuttamisen/kehumisen arvoiset siveltimet! Ihan superpehmeitä, levittää niin kauniisti meikkituotteet! Ja noita pestessä ei irtoo ainakaan mulla ollenkaan karvoja, vaikka tuo ongelma ollut muilla siveltimillä… Rakastuin sit niin kovin, että oli pakko tilata sen jälkeen vielä se puuteri- ja poskipunasivellin ja nyt pari päivää sitten hain postista sen silmämeikkisetin! :-D Ja vinkkinä (jos et oo vielä kuullut), että Iherbiltä saa todella halvalla noita! Säästää ainakin puolet suomen hintoihin verrattuna :-)

    essi-bltn.blogspot.fi

  17. Maj sanoo:

    Guessistä olen samaa mieltä. Jotenkin tuntuu siltä että siitä olisi tullut vähän sellainen halpa pikku pissis merkki, ainakin kun puhutaan laukuista…

  18. Anonyymi sanoo:

    Blogikirppis ois tosi kiva! :)

  19. Taina Liekari sanoo:

    itse kyllä rakastan Guessin juttuja, etenkin laukkuja. Ylipolven saappaat ovat hankintalistallani. Tuon sarjan siveltimistä haaveilen, hintavia, mutta kuullut pelkkää hyvää. Tuubihuivit ovat aina tuntuneet ahdistavilta, eli ei löydy itseltäni ollenkaan.

  20. Mulla on tuon Guessin kanssa käynyt vähän sama juttu kuin sulla. Enää ei tosiaankaan inspiroi työntää rahaa heidän laukkuihinsa tai vaatteisiin. Saattaahan syy olla siihen että Guess menettää hohtoansa myös se, että nyt on tullut Suomeenkin saataville niin paljon monia muitakin merkkejä?

  21. Saijis sanoo:

    Hei mahtavaa, että ollaan näin samaa mieltä :) Haha mä muistan kans, että itsekin käytin sisällä! Ne oli niin kovassa huudossa silloin, mutta ei enää… Mä ihmettelin suuresti, kun huomasin monen vaatekaupan myyvän niitä edelleen :o

  22. Saijis sanoo:

    Sanos muuta! Ennen he osasivat käyttää laukuissa yhtä tai kahta pientä yksityiskohtaa, mutta nyt niitä löytyy laukuista paljon enemmän kuin haluaisi :/

  23. Saijis sanoo:

    Wau :o Tuo laukku kuulostaa hyvältä! Ja on todellakin sitten poikkeus Guessin laukkujen suhteen. Kaverini on kans katsonut erästä Guessin mustaa laukkua, joka on tosi simppeli ja se on hieno :) Muuten Guessin laukut on täynnä kaikkea ylimääräistä. Oi kiva, että oot löytänyt sellaiset – kyllä näköjään kyseiseltä merkiltä pystyy tehdä edelleen hyviäkin löytöjä :)!

  24. Saijis sanoo:

    Ne on niin ihanat <3 Toivottavasti näyttää myös hyvältä mun jaloissa! Oon kuullut noista siveltimistä niin paljon hyvää ja tämä sun kommentti vielä vahvisti mielipidettä :) Uskon, että tulee olemaan ahkerassa käytössä. Guess on kyllä menettänyt "maineensa" täällä Suomessa yllättävän nopeasti. Laukuissa tapahtui niin suuria muutoksia, että toisaalta en ihmettele :/

  25. Saijis sanoo:

    Kiitos :) Mä haluan, että tekstistä käy selville mielipiteen olevan ainoastaan mun eikä se tarkoita, että kaikkien täytyy olla sitä mieltä. Mieltä lämmittävää kuulla, että oon onnistunut tuomaan tämän hyvin selville! Mä teen näitä kuukausittain, joten tykkään pitää rutiinina sen, että kohtia on kummassakin kolme :) Kiitos sulle paljon M ja ihanaa loppuviikkoa sinnekin <3

  26. Saijis sanoo:

    Joooh <3 Kiitos linkistä, mä käyn heti lukeamassa. Odotan innolla, että pääsen testailemaan niitä kunnolla :p Mustat ylipolvensaappaat on kyllä kauniit kengät ja menee niin kivasti varsinkin neulemekkojen kanssa. Voi ei… Mä pidän peukkuja, että saat sellaiset itsellesi ensi kuussa ;-)

  27. Saijis sanoo:

    Ootko? Olipas se kiva kuulla :') Niinpä, noin kolme vuotta sitten se oli mun lempimerkki niin koruissa kuin laukuissa. Miehillä muuten näyttää hyvältä tuubihuivit, mutta väreinä vaan perus musta tai harmaa. Ne on jotenkin ahdistavia eikä istu kovinkaan hyvin :/ Luumun värinen huulipuna meni juuri itselläkin ostoslistalle, mutta kynsilakka löytyy ja sitä täytyykin kokeilla joku päivä! Ihana nähdä sun pitävän – näistä on tullut niin suosittuja postauksia, että mielelläni toteuttelen jatkossakin :)

  28. Saijis sanoo:

    On se aina ollut näyttävä, mutta mun kolme vuotta vanhoissa laukuissa oli vain muutama yksityiskohta :s Nyt niitä saattaa olla pahimmissa tapauksissa jopa viisi. Guessin ikäluokkaa on niin hankala arvioida, mutta ehkä se ei enää ole meille suunnattu. LV:ltä löytyy huomattavasti ajattomampia malleja, joista ei löydy kuosin lisäksi muita yksityiskohtia :)

  29. Saijis sanoo:

    Arvaa mitä? Mä itse asiassa juuri luin sen :p Ja arvaa houkutteleeko sun postauksen jälkeen entistä enemmän niiden testailu. Kuulostaa sen verran hyviltä ja ennen kaikkea laadukkailta siveltimiltä. Kiitos vinkistä, mä taidan jatkaa netin selaamista lisää :)

  30. Saijis sanoo:

    Harmi kuulla, että sä olit Ansku eri mieltä :/ Mutta onneksi löytyi myös kohtia, joista oltiin! Kiitos kovasti, sun aktiivinen kommentointi on niin ihailtavaa… ♥

  31. Saijis sanoo:

    Oi kyllä…<3 Niin ihania! Säkin oot ilmeisesti tykännyt omistasi ja mä uskon munkin rakastuvan niihin :) Juuri tuollaiset naiselliset ja klassiset kengät. Hyvä idea, mä laitan tämän ylös. Noista siveltimistä on moni kiinnostunut, joten sellainen postaus olisi varmasti hyödyllinen :)

    Eikä :D Niin oli! Sama täällä – sain ensimmäisen laukun synttärilahjaksi, kun täytin 18v. Enää en voisi kuvitella käyttäväni kuin koruja ja kelloja. Tuubikaulahuivit on niin tönkköjä kaulassa ja jotenkin ne ei sovi yhtään minkään takin kanssa yhteen… Mun täytyy varmaan testata tuota tummanvihreää jossain. Oon jotenkin aina kävellyt vaan sen ohi. Kiitos sulle tästä kommentista :)

  32. Saijis sanoo:

    Miksi mä en tykkää siitä? :D Se on jotenkin niin kaukana itselle läheistä väreistä, että johtuu varmaan siitä. Kiva, että sä oot ihastunut siihen! Tilasin saappaat Nellyltä :p

  33. Saijis sanoo:

    Veit sanat mun suusta! Mä kans katson kaupoissa sitä, kävelen ohi ja mietin, että ei varmaankaan sopisi mulle :D Tietysti täytyisi joskus testata, mutta tuntuu jotenkin ei niin omalta jutulta. Guess-merkki taitaa olla kuolemassa pikkuhiljaa ainakin täällä Suomessa :s Voi vähän kiva – vaikka kaikilla on omat mieltymykset ja makuasiat niin kyllä se aina ilahduttaa nähdä niiden menevän yhteen lukijoiden kanssa :p

  34. Saijis sanoo:

    Mukava kuulla sun olevan samaa mieltä (: Mäki pidin sitä ennen suloisena ja houkuttelevan merkkinä, mutta nykyään kierran kaukaa. Jotenkin laukkujen mallit ja kuosit ovat muuttuneet :s Tai sitten oon alkanut tykätä enemmän yksinkertaisista versioista. Se on kuitenkin niin makuasia :) Tummanvihreä toimii varmasti joillakin, mutta en tiedä mikä ihme siinä tökkii mua. Toki en ole koskaan kokeillut. Kiitos Iina sulle kommentista ♥

  35. Saijis sanoo:

    Sä sen sanoit =) Tuohan on aivan ihana varsinkin jouluksi <3 Sitä ei koskaan tiedä, täytyy joskus kokeilla vaateliikkeessä pukea vaikka joku tummanvihreä neule päälle.

    Joo rakastan joulua! Mä tykkään Skipataan joulu-nimisestä leffasta ja itse asiassa katson sen usein tähän aikaan vuodesta. Siinä ei ole aluksi joulun fiilistä, mutta he päättävätkin skippaus ajatuksista huolimatta lopulta viettää joulua ja matkan varrella tapahtuu kaikenlaista. Leffan hyvä mieli tarttuu katsojalle ja oli joulufiilis noussut tai ei niin tämän leffan myötä se ainakin nousee (:

  36. Saijis sanoo:

    Totta! Miten Guessin arvostus ja maine on jotenkin pyörähtänyt ympäri viimeisen vuoden tai kahden aikana näin pahasti :o Harvoin enää löytää omaa silmää miellyttäviä malleja :s

  37. Saijis sanoo:

    Hienoa, että innostuit! Sellainen lähtee sitten toteutukseen :-)

  38. Saijis sanoo:

    Voi musta on niin kiva nähdä, että löytyy näin paljon erilaisia mielipiteitä :) Kiitos, kun tulit kommentoimaan tämän. Ylipolvensaappaat on niin kauniit ja naiselliset – toivottavasti näyttävät myös jalassa hyvältä:) Mä voisin kirjoitella omia mielipiteitä noista siveltimistä teille hetken päästä. Ne on kyllä tosi ahdistavia ja harvoin löytää takkeja, joiden kanssa ne näyttää hyvältä :o

  39. Tiia sanoo:

    Nuo kuvien ylipolvensaappaat ovat ihan täydelliset! Olen itsekkin haaveillut jo pitkään tuommoisista, tai saappaista yleensä, mutta mun on tosi hankala löytää sopivan kapeita saappaita mun pikku jaloille… Oon kyllä ihan samoilla linjoilla noitten tuubihuivien suhteen! Tuli ostettua niitä vähän liikaakin jokunen vuosi sitten. Nyt ne on päätyneet kaapin pohjalle pölyttymään. Myös tuo Guess tökkii itsellä, varsinkin ne laukut! Omistan itse yhden Guessin kaulakorun ja siitä mä kyllä ihan tykkään. Se on niin perus simppeli.

    http://tiiajennyy.blogspot.fi/

  40. inka sanoo:

    Kaikessa muussa sun kanssa ehdottomasti samaa mieltä, paitsi itse rakastan tummanvihreetä vaatteissa, kun vihreä ylipäätänsä on mun suosikkiväri! :D♥

  41. Mella sanoo:

    Luumun sävy on niin must ja oon ihan rakastunu siihen huulimeikissä tänä syksynä niin kävin Make up storessa kotiuttaa yhden sävyn! <3 Katotaan vaan kun sulla pian on tuota vihreää päällä. ;)
    xoxo Mella

  42. Anonyymi sanoo:

    Hei! Kiva postaus, oon niiin samaa mieltä ton Guessin kanssa! Suurin osa tuotteista aivan mauttomia. Ylipolvensaappaat kuuluvay myöskin mun syksyyn :). Mutta sitten toi tumman vihreä, mun mielestä vähän turhan jyrkästi laitoit sen tohon OUT-listaan. Sulle just sopisi tummanvihreä, kun hiuksesi ovat oranssihtavat, loisi upeaa kontrastia, lisäksi sopii bruneteille loistavasti. Olen itse vasta nyt 17 vuotiaana ymmärtänyt, että on tärkeää että värit sopivat kantajalleen. Aina ei voi mennä muodin mukana, baby blue – ja pink olivat jokin aika sitten kova sana, mutta eivät valitettavasti sovi mun ja sun sävyisille ihmisille :(

  43. Anonyymi sanoo:

    joo, rt siveltimet on myös mun lemppareita! kestävät tosi hyvin käyttöä ja pesemistä, omani on uudenveroisessa kunnossa kolmen vuoden käytönkin jälkeen. mä oon aina vihannut guessin laukkuja jotenkin niin yliampuvia ja hirveitä.
    – Aliisa

  44. Roosa Koivula sanoo:

    Hyh mä en oo IKINÄ tykännyt Guessista enkä koskaan ymmärtänyt sen hypetystä! :D Nehän on esimerkiksi Jenkeissä täysin markettikamaa! Ja muhun ainakin iskee yksinkertaisuus, eli esimerkiksi Korsin laukut ja lompakot on <3

  45. sarapauliina sanoo:

    Hei mä oon ihan samaa mieltä tosta Out-listasta!! :D Tummanivhreästä en pidä yhtään, Guessin laukut ei iske ollenkaan ja tuubikaulahuivit on niin epäkäytännölliset, ostan kans vain nykysyin normi malleja! :) Ihanaa syksyn jatkoa sinulle! :)

  46. Anonyymi sanoo:

    Ei kai Guessia oo ainakaan viiteen vuoteen mitenkään "arvostettu" :)

  47. Anonyymi sanoo:

    Love actually (Rakkautta vain) on kans aivan ihana jouluelokuva! :)

  48. Pia sanoo:

    Oon samaa mieltä kaikista paitsi luumunvärisestä meikistä, jota en voisi itselleni kuvitella kun mulla on mustat hiukset. Tulisi jotenkin vähän goottimainen olo. :D Guessin laukut on musta ollut out jo viimeiset about 7 vuotta. :D

  49. Saijis sanoo:

    Superia kuulla, että säkin oot ollut niihin tyytyväinen :) Odotan, että pääsen kans testaamaan – odotukset on ainakin korkealla! Hyvä juttu, että ei irtoa ollenkaan karvoja. En nimittäin tykkää yhtään sellaisista siveltimistä, joista lähtee pestessä isoja karvatuppoja :/ Wau! Sulla on näitä sitten paljon :) Mulle on tulossa kans kolme kappaletta. En ole kuullutkaan tuollaisesta paikasta, suuri kiitos kommentistasi ja vinkistä. Meen heti tutustumaan kyseiseen sivustoon :-)

  50. Saijis sanoo:

    Voi meidän mielipiteet meni sitten hyvin yhteen :-) Muakin miellyttää sellainen vaalea vihreä, mutta tämä tumma ei… Harmi, koska tuo voisi olla muuten kiva lisä syksyn värien joukkoon piristykseksi <3

  51. Saijis sanoo:

    Se on kyllä niin kaunis ja syksyinen väri :) Täytyy kans käydä katsomassa, jos löytyisi itselle joku kiva huulipuna <3 Haha se voi hyvinkin olla pian mahdollista… Nojoo en usko, että ainakaan tänä vuonna lämpeän sille :-D

  52. Saijis sanoo:

    Kiitän :) Guessit ovat kyllä ylittäneet mauttoman rajan… Ne eivät edes näytä laadukkailta :s Mä en toki ole koskaan testannut tummanvihreän väristä vaatetta, kun se ei miellytä omaa silmää yhtään. Joillekin varmasti sopii, mutta itselle en vaan osaa kuvitella :/ Ei tietenkään kaikille sovi kaikki värit ja mullekin nyt eri värit taas, kun värjäsin tummaksi hiukset. Mutta vaikka joku väri sopisi niin en silti halua käyttää sen värisiä vaatteita, koska en tunne oloani rennoksi väreissä, jotka ei miellytä omaa silmää :/ Se on niin makuasia, mutta kyllä mä taidan tummanvihreää kuitenkin kokeilla joskus edes sovituskopissa. Kiitos kommentistasi :)

  53. Saijis sanoo:

    Oon kuullut ja lukenut niistä nyt sen verran paljon hyvää palautetta, että niiden täytyy olla hyviä (: Haen huomenna paketin ja sitten pääsen testaamaan! Ohoh, kolme vuotta on siveltimille tosi pitkä aika :o Guessin laukut on nykyään niin yliampuvia ja hieman mauttomia. Koko merkki tuntuu kuolevan Suomessa :/

  54. Saijis sanoo:

    Haha mä taas kuuluin tuohon suureen hypetys-porukkaan xD Toki kaikki laukut on myyty jne. mutta ne, jotka mulla oli eivät näyttäneet tuolta. Guessin laukkujen ulkonäkö on muuttunut huonompaan suuntaan. Oon kans kuullut, että merkki on ulkomailla sama kuin meillä esimerkiksi Seppälä. Totta, yksinkertaisuus on laukuissa ja asusteissa kauneinta <3!

  55. Saijis sanoo:

    Vähän kiva nähdä, että meidän OUT-osio meni näin yhteen =) Tummanvihreä on mulle niin vieras väri, että en osaa kuvitella pitäväni sitä. Tuubikaulahuivit on niin epäkäytännöllisiä ja hieman tönkköjä. Kiitoksia paljon ja hyvää syksyn jatkoa myös sulle!:)

  56. Saijis sanoo:

    Ymmärrän täysin :) Mustien hiuksien kanssa lopputulos voisi olla vähän liian synkkä… Onko? Haha eikä :D Mä oon nyt vasta viimeisen vuoden aikana alkanut katsomaan laukkujen ulkonäköä ja huomannut niiden olevan mauttomia :s

  57. Saijis sanoo:

    Joo ei kyllä tee yhtään mieli laittaa niihin rahaa :/ Ja ulkomailla merkkiä myydään puolet halvempana. Hei tuo on muuten totta! Varmasti on vaikuttanut se, että esimerkiksi Michael Korsia saa monesta eri verkkokaupasta ja muutenkin eri merkit on yleistynyt katukuvassa :)

  58. Wilhelmina sanoo:

    Samaa mieltä Guessista!! Mulla on hirveesti kyseisen merkin koruja ja niitä tulee käytettyä ehkä kerran puolessa vuodessa?.. :-D Mun mielestä etenkin noi laukut saa ulkonäön näyttämään "halvalta", jos ymmärrät mitä tarkotan.. Ei tuu sellanen naisellinen olo vaan pikemminkin juuri toi mitä sanoit, että ihan kun yrittäisi liikaa.

  59. Saijis sanoo:

    Äää niin on…<3 Rakastan! Voi ei :/ Hyvin istuvia saappaita on melkein yhtä hankala löytää kuin farkkuja. Moni tuntuu ostaneen ennen monia monia tuubihuiveja, mutta nykyään niitä tulee käytettyä harvemmin. Ne on muutenkin hieman tönkön näköisiä ja sopii vain harvojen takkien kans. Guess on kyllä menettänyt arvostustaan paljon ja harvoin löytyy miellyttäviä malleja. Kaikki on vähän yliampuvia :s

  60. Saijis sanoo:

    Älä muuta sano! Laukut eivät ole kyllä yhtään sen hinnan arvoisia kuin ne on :/ Kuten sanoit niin ensivaikutelma on selvästi halpamainen ja laukut on aivan liian täynnä kaikkea. Laatukaan ei ole mitään maailman parasta. Vielä parisen vuotta sitten laukut miellytti, mutta enää en käyttäisi… Yksinkertaisuus on kaunista :)

  61. Emilia sanoo:

    Mä haluaisin niin ylipolviensaappaat!!! Eli todellakin in! Mistä tilasit omasi? :)<3 ja noi siveltimet ehdottomasti myös in!! Mistä ite tilasit omasi?<3 (kauhea kysely!) ja out ehdottomasti noihin kaikkiin! Ennen tuubihuiveja täytyi hamstrata kauheat määrät, ja nyt vein läjän kirpparille :D jotka muuten on näköjään mennyt kaupaksi! Mulla on kaks guessin laukkua ihan perus musta ja ruskea :) niistä tykkään ja pääsääntöisesti kaikista merkin koruista, mutta tuollaset kuviolliset ja lisä härpäkkäät-nounounou!! Ja mä en oo kanskaan lämmenny tuolla vihreälle värille- viime vuonna tosin tykkäsin XD

  62. SIINA sanoo:

    Lähes kaikki mun meikkisiveltimistä on Real Techniquesin, ja täytyy kyllä sanoa että päivääkään en oo katunut niide ostoa!! Hinta-laatu-suhde on kyllä todellakin kohdallaan, en ihmettele vaikka siveltimet olisi puolet kalliimpia! Jokaisesta siveltimestä huomaa että niitä on tarkkaan mietitty ja jokainen on huolella valmistettu. Et tuu varmastikaan katumaan ostosta!

  63. Jenna sanoo:

    Noi ylipolvensaappat on kyllä niin ihanat <3 Itseasiassa sellaiset ovatkin ostoslistallani. :)

  64. Henna sanoo:

    Mistä sä tilasit mustat ylipolven saapikkaat? :) Itekin yrittänyt etsiä vastaavia mitä noissa kuvissa, mutta ei niin mistään :(

  65. Aada sanoo:

    Mä oisin muuten aikalailla kaikissa samaa mieltä mutta itse en tykkää ylipolven saappaista :-D johtunee siitä että ei oikeen sovi omaan tyyliin! Ja tuubihuivit menettelee, itsekkin omistan. Muuten en varmaan en enää omistaisi mutta en vielä ole raaskinut ostaa uutta kaulahuivia, pihi minä :-D

  66. oijoi nuo ylipolvensaappaat ois niin ihanat saada itsellekkin! ♥ osaatko muuten yhtään sanoa minkä merkkiset saappaat noissa kuvissa olevat ovat? :)
    oon täysin samaa mieltä kaikista muista paitsi tuosta tummanvihreästä! itse oon oikeen tykästynyt juuri tuollaseen vihreeseen, osittain vaan siksi koska se sopii hyvin yhteen mun punaisien hiuksien kanssa! ♥ harmi vaan, että tuota väriä on suht vaikea yhdistää, siksi mulla onkin vaan pari kyseisen väristä vaatekappaletta :D

  67. Pinja sanoo:

    Toi luumunvärinen kynsilakka!!<3

  68. Aliisa Annika sanoo:

    Oon kyllä samaa mieltä kaikista näistä mitä oot listannut! Harmi kun itsellekin tuli hankittua muutama tuubihuivi ja nyt ei oo enää pitkään aikaan tullut käytettyä :D Mulla on Real Techniques core collection, johon sisältyy 4 erikokoista sivellintä. Oon tykännyt tosi paljon, kun ovat niin pehmeitä ja hyvälaatuisia! :) -Aliisa

    http://aliisannika.blogspot.fi/?m=1

  69. Tatti sanoo:

    Itsellä löytyy nahkaiset ylipolvensaappaat mitkä satuin löytään kirppikseltä :) ihanat! Luonnonlapsena luumuhuulilla itsellä tulis turhan meikattu olo, tykkään eniten huulilla suht luonnollisista huulista, korostan mielummin silmiä.

    Sainpa äidiltäni sammaleenvihreän villahatun, joka on muuten ihan samantyylinen mitä kaupat tursuaa tällähetkellä! Näyttää kun se olisi hankittu hennesiltä hiljattain, oikeasti sen vuosikymmeniä vanha :) näin se muoti vaan kiertää kehää. Guessista minäkään en ole oikein ikinä piitannut, turhan pramea omaan makuuni. Olen kyllä nähnyt guessilta simppeleitäkin laukkuja, mutta omalla kohdalla tökkii materiaalivalinnat. Usein kun ovat muovia ja silti maksavat suhteellisen paljon.

    Tuubihuivit hyvin kelpaavat itselleni, mielestäni ne ovat vaivattomia kun pyöräytät pari kertaa pään yli ja ei tarvi miettiä missä ne huivin helman hapsut oikein hulmuaa :D

  70. Saijis sanoo:

    Ne on niiiiin ihanat! Mä tilasin omani Nellyltä :) Haha oot niin huippu, kun Emilia oot aktiivinen lukija, kyselet ja kommentoit – nostan sulle hattua <3 Siveltimet Bangerheadilta :) Hei mäkin vein loppukesästä tuubihuiveja kirpparille ja ne meni. Sellaiset Guessin perus laukut on ihania ja vielä vuosi sitten heidän tyyliä ei ollut näin räikeät ja mauttomat mallit. Tulee ikävä niitä Guessin vanhoja malleja :/ Haha niin se mieli vaan muuttuu värien suhteen. Saa nähdä lämpeänkö mä sille ollenkaan. Kiitos kommentistasi jälleen, pus :) x

  71. Saijis sanoo:

    WAU! Hieno juttu:) Mä oon niin luottavaisin mielin siveltimien suhteen ja odotan innoissani, että pääsen testaamaan :) Ne on vähän arvokkaita, mutta mä haluan ainakin panostaa laatuun ja meikkisiveltimissä se kannattaa. Materiaali vaikuttaa paljon meikin lopputulokseen. Luulen kans, että en tuu katumaan. Voisin kirjoitella niistä sitten teille vähän mielipiteitä, kun oon testaillut :')

  72. Saijis sanoo:

    <3 En voisi olla enempää samaa mieltä! Ihanan klassiset ja ajattomat. Kuulostaa hyvältä, mäki laitoin ne hetki sitten tilaukseen :)

  73. Saijis sanoo:

    Tntuu, että niitä on hankala löytää mistään – ilmeisesti niin suositut :s Mä tilasin korottomat Nellyltä, mutta löytyy myös korollisia. Ja ne on kuin kuvassa eli materiaaliltaan mokkaa :)

  74. Saijis sanoo:

    Etkö :o Harmi kuulla! Mutta ymmärrän sua hyvin, jos ei sovi tyyliin niin ei niistä voi väkisinkään tykätä :) Sehän on vain hyvä ominaisuus, että on hieman pihi. Olisinpa mäki enemmän, voisit opettaa mua :D

  75. Saijis sanoo:

    Ne on aivan ihanat :) En osaa valitettavasti yhtään sanoa. Toiset kuvissa olevat on ilmeisesti korolliset ja toiset matalat kulmikkaalla kärjellä. Mutta kannattaa googlettaa, jos jostain löytyisi :) Nämä tuntuu olevan niin suosittuja, että joka paikasta loppu. Ooh! Ihan varmasti sopii <3 Voin jo silmissäni kuvitella tummanvihreän ja punaisten hiuksien yhdistelmän. Mulle taas väri olisi niin synkkä näin tummiin hiuksiin. Se on varmasti hankala väri yhdistellä, mutta musta ja valkoinen toimii aina :p

  76. Saijis sanoo:

    Perfect!! Niin kaunis ja syksyinen väri kynsiin :) <3

  77. Saijis sanoo:

    Jei, vähän kiva :) Kannattaa kokeilla myydä kirppiksellä, jos et enää käytä. Mun omat meni ainakin hyvin kaupaksi! Noista siveltimistä on tullut paljon hyvää palautetta ja uskonkin, että tuun tykkäämään niistä. Juuri tuo pehmeys ja laadukkuus viehättää niissä mua eniten :-)

  78. Saijis sanoo:

    En olekaan katsonut sitä! Tästä vinkistä oli meille molemmille hyötyä, kiitos :)

  79. Anonyymi sanoo:

    Tälläiset postaukset on todella kivoja ja kivoja luettavia. Mutta uskon että on monia jokka tykkää viel käyttää tuotteita jotka mielestäsi on out niin jotenki kun näitä lukee niin tuntuu että kun sua vastaan kävelis tuubihuivi kaulas niin voit kattoa halveksuvasti. Tottakai kaikilla on oma miele pide asioista. Mutta tämänki olisi voinu kirjottaa niin että sun mielestä ei niinku haukkua esim guess kohdalla.

  80. Anonyymi sanoo:

    Tälläiset postaukset on todella kivoja ja kivoja luettavia. Mutta uskon että on monia jokka tykkää viel käyttää tuotteita jotka mielestäsi on out niin jotenki kun näitä lukee niin tuntuu että kun sua vastaan kävelis tuubihuivi kaulas niin voit kattoa halveksuvasti. Tottakai kaikilla on oma miele pide asioista. Mutta tämänki olisi voinu kirjottaa niin että sun mielestä ei niinku haukkua esim guess kohdalla.

  81. Saijis sanoo:

    Mikä löytö! Vau :) Kirppikseltä tekee joskus tosi hyviä löytöjä. Se on muuten hassua, että muoti kiertää. Kaupoissa myytäviä juttuja pystyy bongailla äidin vaatekaapista :D Guess on laatuunsa ja materiaaleihin nähden aivan liian arvokas. Ulkomailla se on kuin meille Seppälä, mutta Suomessa hinnat pyörii yli 100€:n luokissa :s Kiva nähdä, että sä pidät tuubihuiveista. Muutenkin on aina mielenkiintoista törmätä erilaisiin mielipiteisiin ja näkökulmiin. Kiitos sulle kommentista (:

  82. Saijis sanoo:

    Kiitos :) Mä en katso vastaantulevien ihmisten vaatteita oikeastansa koskaan (paitsi jos vastaan tulee joku vaate, josta haaveilen tai se näyttää kivalta) mutta en ikinä halveksu tai kiinnitä huomiota siihen, että mitä ihmiset on pukenut päällensä. Mun äidillä on tuubihuivi ja hän sitä käyttää – asia on mulle ok. Koska MÄ en niistä tykkää niin se ei vaikuta mun elämään mitenkään, jos joku muu käyttää :o Luitko postauksen alun? Mä joudun joka kerta muistuttelemaan, että kyseessä on vain ja ainoastaan mun mielipiteet. Näitä postauksia ei kannata ottaa vakavasti, kyseessä on vaan muoti-ilmiöt. Kuten täällä kommenttiboksissakin on tullut selville, että jotkut tykkää ja jotkut ei. Postausten tarkoituksena ei ole kieltää keneltäkään OUT-osion juttujen käyttämisen vaan tuoda esille ihmisten näkökulmia ja keskustella niistä täällä kommenteissa :)

  83. Saijis sanoo:

    Sun kommentti tuli ilmeisesti kaksi kertaa, joten vastailin tuohon ylempään :)^

  84. Anonyymi sanoo:

    Hihii, tummanvihreä on ihana :-D Sitä ei kyllä liikaa edes myydä :-( Ja polven yli menevät saappaat ois kivat ja ylipäänsä uudet talvikengät… :-)

  85. Anonyymi sanoo:

    Miltä sivustolta löysit ton RT pinkin sivellinsetin?:)

  86. Voi apua, nuo Guessin laukut!! Ei millään pahalla jos jotkut niistä pitää, mutta tuo ns. ''bling-bling'' ei iske muhun ollenkaan. Nimenomaan LIIKAA kaikkea. Itse kun tykkään tyylikkäistä ja yksinkertaisista jutuista. Ylipolvensaappaat ovat kyllä ehdoton MUST, pakko hankkia sellaset!
    Tykkään näistä in/out -postauksistasi kovasti :) Kiitos näistä!

  87. Saijis sanoo:

    Mä en tiedä, kun itse en (ainakaan vielä) tykkää siitä :s Kiva kuitenkin, että se miellyttää sua! Niinpä, tuollaiset kengät pukee oikein mielellään talvella jalkaan :p

  88. Saijis sanoo:

    Mulle tulee yksittäisiä, mutta siis Bangerheadilta :')

  89. Saijis sanoo:

    Mä kans suosin laukuissa yksinkertaisuutta :) Ajattomuus ja klassisuus on parasta! Guessin laukut on mennyt vuosien myötä huonompaan suuntaan :s Ylipolvensaappaat on tämän syksyn must have-juttu <3 Voi kiitos itsellesi kivasta kommentista. Toteuttelen näitä varmasti jatkossakin :)

  90. Anonyymi sanoo:

    Nyt on pakko kommentoida vähän vanhempaankin postaukseen. Itse rakastin ylipolvensaappaita aivan mahdottomasti vuosia, mutta pohkeeni olivat niin valtavat, etten yksinkertaisesti saanut mitään kenkiä mahtumaan pohkeen yli. Sitten jouduin erinäisistä syistä "sairaslomalle" liikunnasta täysin vuoden ajaksi ja pohkeeni pienenivät juuri ja juuri sen verran, että YHDET ylipolvensaappaat sain jalkaani. Nyt saisin palata taas liikuntaan oman voinnin mukaan ja pelkään kuollakseni että pohkeeni kasvavat taas niin, etten enää saa saappaita mahtumaan jalkaani :D

Kommentoi