Viikot uuden iPhonen matkassa

Siitä alkaa olla kohta kuukauden päivät, kun vaihdoin omenan vitosesta kutoseen. Moni on toivonut kuulevansa mun fiiliksiä kyseisestä puhelimesta ja tarkoitus olisi tehdä vielä oma postaus mielipiteistä sekä ladatuista sovelluksista. Mutta täytyy kyllä mainita, että ehkä yksi isoin ero (josta en aluksi edes tiennyt) tässä puhelimessa edelliseen malliin on kameran laatu! Oikeasti se on jotain ihan eri luokkaa kuin edeltäjässä  Sen vuoksi puhelimella on tullut räpsittyä entistä enemmän kuvia ja ajattelin nyt purkaa uuden puhelimen kansiot teille!

Lisää mun kuvia sekä tekemisiä pystyy seurata suoraan Instagramissa nimimerkillä @saijis.

-002

1. Vanhaan puhelimeen tuli aina silloin tällöin tallennettua inspiroivia tekstejä ja sama tapa seurasi myös tähän uuteen! Näille teksteille tuli luotua vihdoin jopa oma kansio. 2. Viikko sitten pyörähdettiin pitkästä aikaa Keskisellä. Mukaan tarttui niitä VS:n body mistejä, Björn Borgia alusvaatteiden muodossa, kauan etsitty neule, tarpeellisia sukkia ja sun muuta pientä. 3. Testailin Cubuksella tuollaisia pyöreitä aurinkolaseja ja ensimmäinen reaktio oli a) Näytän ihan kärpäseltä ja sen jälkeen reaktio oli b) Nämä on oikeasti siistit! Vielä ainakin ne jäi kauppaan, mutta nyt kieltämättä vähän harmittaa… 4. Keskisellä täytyy myös aina pyörähtää syömässä ja mä otin tällä kertaa salaatin kylmäsavulohella – Nammm

Pt-001

5. Lisäsin sunnuntaina Instagramiin pientä sneak peekkia sen päivän lookista. Vitsit miten hyvältä noiden farkkujen ja leopardisten slip onien yhdistelmä voikaan näyttää! 6. Kuumaa kaakaota ja tuoretta mustikkapiirakkaa suloisen pienessä kahvilassa 7. Smoothiekulhoon liittyvän reseptin kuvailua! Onko teistä moni jo testannut ohjetta? Jos et tiedä mistä on kyse niin resepti löytyy täältä. 8. Hattupäivä! Oltiin matkalla kuvaamaan päivän asua, mutta jumituttiin ruuhkassa liikennevaloihin – Mikäs olisikaan parempaa ”viihdettä” kuin selfieiden otto. Pliis sanokaa, että teistäkin joku muu tekee tätä?

kuvat

9. Katsokaa mikä joka tytön unelma löytyi Keskiseltä eräästä nurkasta! Lattiasta kattoon Victoria’s Secetin eri tuoksuja. Kyseisen hyllyn edessä tuli vietettyä niin kauan, että lopulta kuului huutoja ”mennäänkö jo” :D Valinnanvaikeus oli vaan liian suuri…  10. Muutama räpsy ennen ulos juhlimaan lähtöä. Tämä kuva on otettu itse asiassa vielä vanhalla puhelimella ja mä itse huomaan ainakin tässä laadun olevan huonompaa kuin nykyisissä. 11. Eli tässä! Vaikka en ollut tämän ostoa tarkemmin suunnitellut niin myönnän, että tämä on paras hankinta pitkään aikaan. En löydä mitään huonoa sanottavaa 12. Sunnuntai on paras viettää leffassa ja Luokkakokous iski muhun ainakin vatsalihaksia myöden. Yksi parhaimmista suomalaisista leffoista, jonka oon koskaan katsonut.

t-003

13. Se paljon puhuttu sovituskoppikuva, haha :D Ilman teidän kommentteja olisin varmaan tyhmänä jättänyt nuo farkut kauppaan… Iso kiitos siis teille kaikille, jotka kerroitte omat mielipiteenne! 14. Lasilliset mansikkajuomaa ja hyvää musiikkia parhaan tytön kanssa. 15. Meidän keittiössä on viime viikkoina nähty kukkia jos mistäkin syystä! Tatun syntymäpäivien johdosta, siivouksen päätteeksi ”palkintona” sekä naistenpäivän kunniaksi. Rakastan tätä kevättä, kun kaupoissa on toinen toistaan kauniimpia kukkia tarjolla. 16. Tässä näkyy mun tämän päivän tekemiset! Hyvän ruuan merkeissä treffailua, pikaostoksia, kahvia ja kuulumisten vaihtamista.


63 Responses to “Viikot uuden iPhonen matkassa”

  1. sanni sanoo:

    Ihanat aurinkolasit;-) ja miten paljon tossa hyllyssä on vs:iä.. en kestä :-D

  2. Saijis sanoo:

    Älä muuta sano <3 Mua alkaa harmittaa niin paljon, kun en ostanut niitä :-( Niinpä! Vitsit tuo määrä oli kyllä kiva yllätys :D

  3. Anonyymi sanoo:

    Musta noi aurinkolasit on vähän hassut, en itte käyttäisi:-D Mutta tositosi kiva postaus, tykkäsin paljon<3

  4. Anonyymi sanoo:

    Entiiä unohditko vastata mun kommenttiin siinä Sporty Vibes -postauksessa (en jaksa tarkistaa menikö oikein toi haha), mut osaatko sanoo mistä ne sun Roshe Runit (tätäkään en jaksa tarkistaa laiska mä) on? :-) kiva postaus btw!

  5. Janni sanoo:

    Ihania kuvia, saat kyllä puhelimellakin niin onnistunetia räpsyjä aikaiseksi! ♥ Rakastan yli kaiken seurata inspiroivia instagramtilejä, ja blogin lisäksi sua on niin ilo seurata myös instagramin puolella, kun kuvat on niin kauniita ja upean värisiä myös siellä :) Ten points ♥ Ja noi pyöreät aurinkolasit, ihanat!

  6. Camilla sanoo:

    Tää on ihan mun lemppari blogi nykyään, aina niin kivoja kuvia! :)
    http://camilla-eveliina.blogspot.fi/

  7. Sirpale sanoo:

    Ei pitäisi näin illasta katsella kaikkia herkkukuvia! Arvaapa tekeekö mieli? :D

  8. Anonyymi sanoo:

    Siis missä tää Keskinen on ja mitä kaikkea siellä myydään? Onko se ostoskeskus vai niin kuin Kärkkäisen ja Tuurin tyylinen?
    Ollaan kesällä lähdössä reissuun pohjoiseen niin jos käytäis tuolla samalla! :-)

  9. Reetta sanoo:

    On kyllä todella hyvälaatuisia kuvia kännykäksi :)

  10. janni sanoo:

    Noi slip onit on kyllä niin ihanat:-) Oon ittellekkin koittanu metsästää samanlaisia, mutta kaikkialta on aina just mun koko loppunut… no ehkä ne vielä joskus löytyy!

    jannieve.blogspot.fi

  11. Anonyymi sanoo:

    Onko sulla myös etukamera kutosessa parempi? Itselläni se vaikuttaa jotenkin huonommalta kun vitosessa! Saattaa kyllä olla että etukamerassa on jokin vika :-(

  12. Anonyymi sanoo:

    Ootko töissä ikinä lauantaisin tai sunnuntaisin iltasin? Ootko harkinnu vaihtavasi työpaikkaa? :)

  13. Anonyymi sanoo:

    Moi ! Millä ohjelmalla muokkaat kollaasit ? Oon yrittäny laittaa kännykkäkuvia kollaaseihin mutta ku ne on niin pieniä kooltaan että jos yhtään isontaa niin mulla menee pikselimössöksi :/ Kivoja postauksia tällaset välillä ! :)

  14. Kannattaa ostaa nuo aurinkolasit, ne sopii sulle todella hyvin :)

  15. Anonyymi sanoo:

    Ihana postaus;) ja ihanat kuvat
    Tykkään tosi paljon tämmöisistä postauksista❤️❤️

    T. Meri

  16. Saijis sanoo:

    Onhan ne kieltämättä vähän ja sen vuoksi ne jäi kauppaan :-D Mutta ne olisi kyllä kivaa vaihtelua! Heii vitsit miten mukava nähdä sun pitävän tästä :) Kiitos <3!

  17. Saijis sanoo:

    Oon käynyt vastailemassa siihen :) Mutta voin vastata vielä tähän uudestaan jos joku muu sattuu miettiä samaa asiaa! Eli sain ne joululahjaksi, mutta ne on kuulemma tilattu Zalandolta (: Sen lisäksi niitä myydään ainakin Nellyllä, Spartoolla sekä Junkyardilla! Oi kiitos kovasti :')

  18. Saijis sanoo:

    ♥ Voi ihana Janni! Se oli piristävästi kirjoitettu kommentti :) Ja niin ilahduttavaa kuulla sun pitävän mun blogin lisäksi myös Instagramista! Mä pyrin jakamaan sillä paljon inspiraatiota ja sen vuoksi olikin ihana yllätys kuulla sulta tämä :) Eikö! Vitsit mua harmittaa, kun ne jäi ostamatta…. ♥

  19. Saijis sanoo:

    Ooh vautsi! Oli kiva päivittää aamulla Blogger ja nähdä sun kommentti – Kiitos hurjan paljon :')

  20. Saijis sanoo:

    Äää eii :D Mun blogia ei selvästikään kannata avata jos on vähänkin nälkä! Tällä on vaarallisia vaikutuksia ;>

  21. Saijis sanoo:

    Siis joo Keskinen on sama asia kuin Tuuri-nimellä tunnettu paikka :) Sen virallinen nimi on Tuurin kyläkauppa Veljekset Keskinen. Me käytetään usein täällä päin pelkästänsä nimitystä Keskinen, mutta en tiedä miksi :-D

  22. Saijis sanoo:

    Eikö! Oon kyllä ollut niin tyytyväinen tuohon kameran laatuun :)

  23. Saijis sanoo:

    Mäki tykkään tosi paljon ja muutenkin tuollaiset kengät on ihan lempparit <3 Voi eikä :s Ootko katsonut Nellyltä? Mutta toivottavasti onnistut vielä löytämään omasi :)

  24. Saijis sanoo:

    On! Itse asiassa siinä mä sen suurimman eron huomasin heti :) Kuulostaapa oudolta… Sun omassa on varmaan joku vika, koska mulla on ainakin eri luokkaa vitosen kanssa :o

  25. Saijis sanoo:

    Oon oikeastaan joka lauantai töissä. Kahdessa kuukaudessa saattaa olla yksi tai kaksi lauantaita vapaana :) Sunnuntaisin en oo! Ja ei oo käynyt ollenkaan mielessä vaihtaa, oon tyytyväinen tähän. Mutta ehkä jos joskus tulee hyvä vaihtoehto vastaan niin sitten asiaa voi harkita uudelleen :)

  26. Saijis sanoo:

    Mä teen näitä kahdellakin eri sovelluksella. Joko Picasan kuvanmuokkausohjelmalla tai sitten PicMonkeyn-nettisivulla :) Voi eikä, tuo on kyllä inhottavaa. Ootko kokeillut tehdä näillä? Nimittäin mulla ei oo ainakaan laatu kärsinyt vaan enemmänkin parantunut :p Mukava kuulla, että pidät! Mä tykkään itsekin lukea sekä tehdä tällaisia aina välillä :)

  27. Saijis sanoo:

    Olipas mukava kuulla sun olevan tuota mieltä :) Vähän kyllä nyt harmittaa, kun jätin ostamatta… Mutta ehkä mä käyn ne vielä hakemassa, kiitti sulle Heidi :)!

  28. Saijis sanoo:

    Suuret kiitokset sulle Meri :) Ilahduttavaa nähdä sun olevan niin aktiivinen kommentoija! Kiitos tästä ♥

  29. Anonyymi sanoo:

    Pirteitä kuvia:) vaikka et olisikaan ostanut Keskisiltä paljoa niin esittelisitko ne vaikka seuraavan postauksen lopussa tai tekisit pienen oman postauksen?:)

  30. Anonyymi sanoo:

    Pliis älä käytä liikenteessä puhelinta :( vaikka olisit vaan liikennevaloissa mut silti sun täytyy olla valppaana :(

  31. Anonyymi sanoo:

    Onko nää kaikki kuvat otettu tolla iPhonella? :O

  32. Anonyymi sanoo:

    "Näytän ihan kärpäseltä" ihana :D♥
    Taas tosi mielenkiintoinen postaus, ja oot sä vaan niin kaunis!!

  33. ooona sanoo:

    Sun postaukset on niin inspiroivia ja niistä tulee aina paremmalle tuulelle :) Kaikki kuvat on tosi upeita ja laadukkaita ! :)

  34. Mirror sanoo:

    Mä en tiiä mistä se johtuu, mutta tuntuu että melkein kaikki näistä kuvista oli tosi pimeän oloisia? Tosin en kyllä yhtään ihmettele, koko talvi on ollut hirveän pimeää(tosin onneksi nyt alkaa tulla valoisampaa <3) Mutta tykkäsin näistä kyllä tosi paljon, sun isntagram on ihan hirveen nätti, sellanen täydellinen mitä itsekin tavoittelen :D Lisäks vielä pakko sanoa, että toi mansikkajuoma on hirveen hyvän näköstä! Onko siinä alkoholia? :D

  35. Anonyymi sanoo:

    Eikä kirjoitin äsken Google-kuvahakuun "Saija ritamäki" ja kappas sieltä ilmestyi vanhoja kuvia susta! Siis se oli mahtavaa huomata miten paljon sun tyyli on muuttunu! Ennen mun mielestä sun tyyli oli ehkä vähän sellainen "rock" tyyppinen, kun taas nyt sun tyyli on paljon tyttömäisempi :-) okei toi rock ei oo oikee sana mut tarkitan sellasta "räväkämpää ja tummempaa" :-D siihen vaikutti myös se kun sulla oli tummat hiukset ja huulikoru. Mut nyt sun tyyli on paljon hempeempi ja enemmän ns "massa". (Ei millään pahalla) nyt sun tyyli on enemmän sellainen mistä mä tykkään ja mitä voisin pukea päälleni! Mut tota haluidin kysyy silta vielä paria juttua eli,
    1. Milloin aloit seurustelemaan Tatun kanssa ja milloin muutitte yhdessä asumaan?
    2. Kun tapasit Tatun niin bloggasitko jo silloin + milloin aloitit bloggaamisen?
    Ja sitten haluan vielä kysyä että osaatko yhtään sanoa mistä näkisin sen yhden postauksen missä esittelit sellaisen olkaimettoman vaaleanpunaisen paljettimekon? Haluaisin nimittäin nähdä sen paljon! Mut kiitos paljon jos mahd. vastaat nöihin! <3

  36. Anonyymi sanoo:

    kysymys. jos et bloggais niin käyttäsitkö silti niin paljon rahaa vaatteisiin yms hienouksiin mitä esittelet täällä:) tai että kuinka paljon ajattelet vaatetta ostaessa blogia ja postausta ja lopulta se vaate jää esittelyjen jälkeen kaapinperälle vai pukeutuisitko noin hyvin, vaikka et kirjottaiskaan blogia? :)

  37. Taru Ojalehto sanoo:

    Tosi kiva postaus taas :) Mä oon kade sulle ku osaat ottaa noin hyviä kuvia :D Noi on oikeesti aina niin hyvälaatuisia ja kinnostavan näköisiä … ne on aina otettu just oikeesta suunnastakin :D Ehkä mäkin opin joskus kuvaamaan :'D Suositteletko noita Victoria's Secret tuotteita ? :) Mietin että kannattisino kokeilla ku niitä on hehkutettu niin paljon ? :D

  38. Elena Voronko sanoo:

    A good blog.
    Visit my blog and subscribe to read the blog
    http://voronko11.blogspot.ru/

  39. Anonyymi sanoo:

    Hahah on tullu otettua selfieitä, tosin ei liikennevaloissa, vaan liikenneympyrässä skootterin selässä, kun tie oli poikki :Dd Mutta ihania kuvia taas!!

  40. Saijis sanoo:

    Kiitoksia :) Jooo voin esitellä ne! Laitoin uusimpaan postaukseen yhden kuvan ostoksesta, mutta voisin esitellä ne vielä kaikki paremmin seuraavassa ostospostauksessa (:

  41. Saijis sanoo:

    Ei en käytä jos itse ajan! Olin tuolloin auton kyydissä apukuskin paikalla, joten mun ei tarvinnut olla valppaana liikenteessä vaan sain vaan istua :)

  42. Saijis sanoo:

    Numeroita 11 ja 14 lukuunottamatta kaikki muut on otettu iPhonella :))

  43. Saijis sanoo:

    Haha se oli mun ensimmäinen reaktio :D Aww voi ei kiitos! Se oli jotenkin ihanan piristävästi kirjoitettu kommentti ♥

  44. Saijis sanoo:

    Et tiedäkään miten iloiseksi tuun kommenteista, joissa kerrotaan mun blogin jakavan inspiraatiota :') Kiitos kiitos kovasti tästä, onnistuit piristämään mun päivää <3!

  45. Saijis sanoo:

    Mitä ihmettä :o Ei mulla ainakaan ne näytä mitenkään pimeiltä… Tai joissakin on tummempi tausta kuin normaalisti, mutta muuten kuvat on samanlaisia tai jopa parempia kuin edelliset :) Aww kiitos! Niin mieltä piristävää saada tällaista palautetta! Ja pakko sanoa, että ihana nähdä sun kirjoittelevan tänne aktiivisesti kommentteja <3 Joo siinä oli mansikan makuista Fresitaa, jossa on hieman alkoholia mukana :)

  46. Saijis sanoo:

    Thank you so much! Yes, I visit :)!

  47. Saijis sanoo:

    Eiii xD Sieltä tulee vanhoja kunnon klassikoita näkyviin :D Osa on täällä blogissa edelleen nähtävillä! Joo oot oikeassa :) Mun tyyli oli omasta mielestä suoraan sanottuna järkyttävä… Okei nuorena täytyy kokeilla rajojaan, mutta en ikinä suostuisi palata vanhaan :D Kokeilemalla sitä löytyi se "oma juttu" tyylissä ja nyt oon tähän niin tyytyväinen, että en vaihtaisi ikinä pois <3 Haluan kehittyä tässä entistä enemmän ja luulen, että tämä on sellainen jossa viihdyn loppuikäni :) Huulikoru ja tummat hiukset vaikutti asiaan kyllä tosi paljon, onneksi luovuin kummastakin :) Ihana kuulla sunkin pitävän tästä nykyisestä enemmän! Enkä ota mitenkään pahalla vaan päinvastoin oon otettu sun sanoista :)

    Joo eli

    1. Aloitettiin seurustelemaan vähän alle neljä vuotta sitten ja oltiin oltu yhdessä joku 9 kuukautta, kun muutettiin yhteen. Muutettiin heti melkein, kun täytettiin 18-vuotta.
    2. En blogannut vielä silloin vaan aloitin siitä vähän alle vuoden päästä bloggaamaan. Eli asuttiin silloin jo yhdessä :)

    Se postaus on vissiin poistunut, kun en itsekään löytänyt sitä mistään :/ Tosi outoa:o Mutta googlettamalla saattaa löytyä vielä siitä kuvia, kun netistä ei mikään poistu ikinä :) Kiitos sulle tästä kommentista ja jos tulee vielä jotain niin kysy ihmeessä <3

  48. Saijis sanoo:

    Kyllä mä uskon, että rahaa kuluisi enemmän :) Tai jos ei blogeja lukisi niin sitten tulisi ehkä ostettua vähemmän, kun ei tuu mitään "pakko saada"-efektiä. Mutta muoti ja pukeutuminen on aina kiinnostanut mua, joten pukeutuisin varmasti samalla tavalla myös vaikka en kirjoittaisi blogia (:

  49. Saijis sanoo:

    Kiitti hirmuisesti Taru :) Ää höpö höpö, ihan turhaa oot kateellinen! Mutta ihana saada sulta näin iloista ja omalla tavallansa tsemppaavaa palautetta niistä <3 Jos vinkin voin antaa niin kannattaa vaan kuvata ahkerasti niin kyllä se siitä pikkuhiljaa :) Taidot kehittyy ja kuvaaminen alkaa tulla luonnostansa. Joo suosittelen ehdottomasti! Kaikki tuoksuu herkulliselta ja mikä parasta niin VS:n tuotteissa kestää tuoksu kauan aikaa iholla. Nämä on kaiken hehkutuksen arvoisia ;-D

  50. Saijis sanoo:

    Mitääh :DD Oho! Tuo voitti mun oman mennen tullen, haha :-D Kiitos kiitos hurjasti sulle :')

  51. Anonyymi sanoo:

    Äää kiitos paljon!❤️ Mutta osaisitko sanoa millä hakusanalla voisin googlettaa? :) kun en oikein itse löytänyt :/ mutta niin olisi myös kiva nähdä joskus blogissasi enemmän kuvia Tatusta tai teistä yhdessä? :-)

  52. Saijis sanoo:

    Ei mitään ♥ Kokeile vaikka jotain vaaleanpunainen paljettimekko Saijis tai jotain tähän suuntaan :) Myöh HerSecret sanan lisääminen voi auttaa! Kiva idea, katsotaan jos alkaisin kuvaamaan meitä enemmän tänne :-)

  53. Anonyymi sanoo:

    Juu käyn kokeilemassa! :-) ja se olis kyl tosi kiva!! :-))

  54. Anonyymi sanoo:

    En valitettavasti löytönyt ha'uilla mitään :( mutta ei se haittaa :-)) kiitokset kumminkin paljon sulle avuista ❤️

  55. Saijis sanoo:

    Voi eikä :/ Minneköhän se on kadonnut :o Mutta hyvä juttu, jos musta oli edes vähän apua ❤

  56. Nelli sanoo:

    hahah et oo ainut joka ottaa selfieitä tylsyyttään autossa ja missä milloinkin :-D & hei ihania kuvia, huomaa kyllä hyvän laadun näissä :)

  57. Jenna sanoo:

    Hoksasin kun yksi anonyymi oli kommentoinu löydettyäsi sinun vanhat kuvat jossa on tummat hiukset ja huulikoru. Mun oli ihan pakko itsekin googlettaa ja voin sanoa, että oot menny tyylissä niin paljon eteenpäin. Näytät niin hyvältä ja en voisi kuvitella sua enää tummahiuksiseksi. :)

  58. Mullakin on aina leffassa muumilimua, se on parasta! :D

  59. Julia sanoo:

    Moi! Tykkään TOSI paljon näistä kollaasi postauksista, mutta mulle ainakin olisi selkeämpi jos numerot menis aina 1234,1234 kuvan alla, nyt pitää palata aina laskemaan että missäs kuvassa mentiinkään :D

  60. Saijis sanoo:

    Jee :D Onneksi joku muukin tekee tätä! Haha siinä vaan käy aika niin pitkäksi, että on "pakko" keksiä jotain mielenkiintoista :-D Kiitos hurjan paljon ihana Nelli! Kiva, että huomasit heti eron :)

  61. Saijis sanoo:

    Eiii!! Haha nyt hävettää :'D Onhan se vanha tyyli aika "rock" ja todella järkyttävä… Nuorempana tuli kokeiltua rajoja pukeutumisessa, mutta sitä kautta lopulta löysin tämän nykyisen "linjan". Kiitos hurjasti Jenna! En mäkään, nämä nykyiset on paljon paremmat (:

  62. Saijis sanoo:

    Niin on!! Harvoin muuten tulee juotua, mutta aina leffaan mennessä on pakko saa muumilimsaa :'D

  63. Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että sä tykkäät näistä paljon :) Hei ei yhtään huono idea! Tuo helpottaisi varmasti monia muitakin. Kiitos tästä palautteesta, alan ensi kerralla kirjoittaa noin :')

Kommentoi