Early Christmas feeling

IMG_5616IMG_3634ö
Heii ja terveisiä vastaleivottujen piparien ja joulutorttujen tuoksun keskeltä En voi uskoa, että huomenna on kauan odotettu joulukuu – Aika on nimittäin mennyt älyttömän nopeasti eikä aattoonkaan oo enää kuin 24 päivää! Kuinka monella teistä on jo joulufiilis? Täältä suunnalta nousee ainakin kaksi kättä. Ja koska joulua juhlitaan vaan kerran vuodessa niin oon aloittanut kaikki fiilistelyt ajoissa; Kaikki lahjat on yhtä (!) lukuunottamatta ostettu, koristeet kaivettu esille ja käytiin myös tällä viikolla ostamassa meille jouluksi kaunis valkoinen kuusi sekä siihen kasa koristeita.

IMG_5650dIMG_5639IMG_5602Eilen myös juhlittiin Iriksen kanssa ensimmäisiä epävirallisia ”pikkujouluja”. Rauhassa laittautumista, lasilliset viiniä, tyttöjen juttuja sekä pilkkuun asti tanssimista läheisen baarin tanssilattialla – Täydelliset ainekset onnistuneeseen iltaan Ja olihan meillä tosi hauskaa! Tänään on vuorostansa tullut ladattua akkuja, koska edessä on kiireinen viikko.

IMG_5767

IDKUVAIMG_5860 IMG_5818ol

Seuraavaksi mä suuntaan takaisin keittiönpuolelle koristelemaan loput piparit. Näin joulun alla keittiö muuttuu aina mun toiseksi suosikki paikaksi ja siellä tulee vähintään kerran viikossa leivottua jotain jouluista Ensi viikolla voisin kokeilla sitä glögikakkua!

Ai niin ja muistakaa, että blogikirppiksellä pystyy huutaa kohteita 03.12 kello 22:00 asti. Kirppikselle pääsee suoraan tästä.


Lifestyle renovation

Holaa ja terveellistä lauantai aamua Oon herännyt tänään jo seiskan jälkeen ja hoitanut kaikki pakolliset aamujutut niin, että jäljellä on enää paras kohta eli aamupala! Tässä samalla, kun vedän naamaan kaurapuuroa niin sain idean tulla kertomaan teille vähän mun elämäntavoista. Moni on toivonut multa liikuntaan sekä ruokavalioon liittyviä postauksia ja koska mä tein kaksi viikkoa sitten ”puolivahingossa” pienen elämäntaparemontin niin ajattelin, että tämä aihe voisi olla nyt ajankohtainen.
Tarkalleen ottaen maanantaina tulee täyteen kaksi viikkoa siitä, kun yhtäkkiä sain ajatuksen muuttaa hieman elämäntapoja terveellisempään suuntaan. Päätin kerralla jättää kaikki herkut pois, lisätä viikottaiseen liikuntaan vähintään kaksi uutta lenkkiä, panostaa nukkumiseen sekä yleiseen hyvinvointiin. Ei mikään maailman helpoin tehtävä heti alkuun! Mutta mä oon aina ollut sellainen, että jos jotain päätän niin heittäydyn ja panostan siihen sitten täysillä.

PicMonkey Collage11

LIIKUNTA

Mun kiinnostuminen juoksemiseen on lähtenyt jo ala-asteen juoksukisoista ja edelleen se toimii mulle rentoumiskeinona. Asiana, johon mä pystyn purkaa mun stressin sekä se on mulle nukkumisen ja ruuan lisäksi yksi isoimmista energian lähteistä Vaikka mulla on lievästi sanottuna tosi kiireinen elämäntyyli niin pyrin juoksemaan vähintään kolme kertaa viikossa kunnon lenkin. Mitään pakkopullaa en halua liikunnasta tehdä, joten jos on fiilistä käydä viisi kertaa lenkillä viikossa niin miksi ei! Tietysti muistaen kropan palautuksen juoksujen jäljiltä.

PicMonkey Collage2

RUOKA

”Mitä sä syöt?” Taitaa olla blogin toiseksi kysytyin kysymys koko historian ajan, joten ehkä on aika hieman avata tätä aihetta! Eli mä syön aamupalaksi yleensä aina luonnonjugurttia myslin kanssa, kaurapuuroa, ruisleipää, hedelmiä tai itse valmistettua smoothieta. Välipalaksi menee useimmiten hedelmiä tai rahkaa. Ruuaksi lounaalla ja päivällisellä taas tulee syötyä paljon kanaa, lihaa, salaatteja, wokkia sekä ihan perus kotiruokia. Illalla iltapalaksi ennen nukkumaan menoa hapankorppua, rahkaa tai hedelmiä. Nämä vaihtelee päivittäin enkä oo koskaan pitänyt mitään ruokapäiväkirjaa, joten tarkkoja määriä on hankala arvioida.

PicMonkey Collage55

HERKUTTELU

Tämän parin viikon pienen elämäntaparemontin aikana ei oo tullut herkuteltua kertaakaan eikä oo itse asiassa tehnyt edes mieli. En oo koskaan ollut mitenkään riippuvainen sokerista ja oon vasta nyt aikuisena oppinut syömään suklaatakin aina silloin tällöin muutaman palan. Mutta kuitenkin jo niiden pienten herkutteluhetkien pois jättäminen on tehnyt mun kropalle ja mielelle pelkkää hyvää Tuntuu, että energiaa on paljon enemmän mitä vähemmän kroppa saa sokeria! Kuitenkin vaikka pyrin pitämään herkuttelut minimissään niin oon sitä mieltä, että sellaiset hetket on kuitenkin itselleen välillä sallittava ja kerranhan me täällä vain eletään! Tänään on lauantai, joten mä aion ainakin hyvillä mielin syödä vähän karkkia :)

IDKUVA

HEDELMÄT

Oon aina tykännyt hedelmistä ja varsinkin klementiinit, banaanit ja vesimeloni on mun lemppareita, mutta ajattelin tämän pienen remontin myötä syödä niitä entistä enemmän ja vielä säännöllisimmin. Oon pikkuhiljaa lisännyt niitä päivittäiseen ruokarytmiin ja joka aterian yhteydessä pyrin syömään vähintään yhden hedelmän. Lisäksi syön niitä aamupalalla ja tälläkin hetkellä mun lautanen on puuron lisäksi täynnä banaania :-D Sekä esimerkiksi iltapalaksi saatan joskus tehdä kunnon hedelmälautasen, josta saa tosi monipuolisen yhdistelemällä monia eri hedelmiä tai vaikka marjoja!

PicMonkey Collage5

JUOMINEN

Vettä mun tulee juotua päivässä 2-3 litraa ja vesipullo kulkee mukana joka paikassa. Kroppa ja varsinkin pää on selvästi tottunut mun ns. juomarytmiin, koska jos juominen unohtuu (eli vesipullo jää kotiin) niin seurauksena on äkillinen pääkipu ja levoton olo…. Veden lisäksi juon päivittäin kupillisen tai kaksi vihreää teetä sekä aina välillä Clipperin Detox-teetä, josta on tarkempi tuotearvostelu täällä. Nämä kummatkin juomat piristää sekä puhdistaa kehoa, mutta ne myös maistuu ihanan raikkaalta


Laittakaa ihmeessä mielipiteitä kommenttiboksiin, että mitä tykkäsitte tälläisestä erilaisesta postauksesta? Ja jos tulee jotain kysymyksiä näihin tai johonkin muuhun liittyen niin vastaan mielelläni. Nyt mä syön aamupalan nopeasti loppuun ja suuntaan töihin – Kivaa lauantain jatkoa kaikille

Kuvat: Weit

The Giveaway – Pink box full of cosmetics

IMG_5420ad

Huomenna vietetään ympäri maailmaa tunnettua Mustaa perjantaita, mutta tänään mun blogin valtaa pinkki torstai! Pinkki väri on päivän teemana sen vuoksi, että sain eilen Bangerheadilta paketin, jonka sisältö koostui ainoastaan pinkeistä jutuista Tämän voisi itse asiassa laskea ennenaikaiseksi joululahjaksi (taidan sanoa näin joka vuosi kaikista ennen joulua tulevista paketeista). Ja koska jouluna on ihana ilahduttaa muita niin sain järjestettyä myös teille jotain kivaa! Sitä ennen ajattelin kuitenkin esitellä mitä pakettiin kuului:

IMG_5474s

Ensimmäisenä jotain mun luottomerkiltä Victoria’s Secretiltä! Eli paketista paljastui Midnigth Glamour-niminen vartalorasva, joka on pumppupullossa Aah voin sanoa, että parin vuoden ”normaalien” vartalorasvojen läträämisen jälkeen pumppupullo tuo luksusta arkeen. Se auttaa myös annostelemaan oikean määrän rasvaa kerrallaan. Tässä yhdistyy pinkkien marjojen sekä herkullisen vaniljan tuoksu ja mulle tuli tästä tuoksusta ainakin heti ihanan kesäinen fiilis!

IMG_5528s

Tämä Versacen Bright Crystal Absolu-hajuvesi on näkynyt täällä blogissa monesti eri inspiraatiokollaaseissa mukana, nimittäin tässä on tuoksu juuri mun makuun Oon jopa saanut äitin innostumaan tästä ja tämä on yksi niistä harvoista tuoksuista, joka sopii melkein kaikille. En oikeastaan edes tiedä ketään, joka ei tästä tykkäisi! Tuoksu on samaan aikaan kukkainen, mutta ei yhtään ällömakea… Huom tämä sekä kaikki muut hajuvedet on nyt -20%:n alennuksessa, joten joululahjojen hintakaan ei kirpaise lompakkoa ;-)

IMG_5564k

Niiden lisäksi vielä viimeisenä paketista paljastuu Bangerhead Accessories-sarjan todella tukevat pinsetit, pinkki meikkisieni, joka on mulla päivittäisessä käytössä sekä kuorintahanskat, joita kannattaa käyttää aktiivisesti varsinkin jos joskus haluaa tehdä tasaisen rusketuksen itseruskettavalla!

arvonta



ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

Sitten arvontaan – Nimittäin yksi onnekas teistä voittaa itselleen jouluksi samanlaisen pinkin laatikon sisältöineen! Arvonnan säännöt on hyvin yksinkertaiset:


1. Lisää kommenttiboksiin toimiva sähköpostiosoitteesi.

PS. Tässä arvonnassa on mahdollisuus tienata lisäarpa seuraamalla Instagramissa mua nimellä @saijis sekä Bangerheadia nimellä @bangerhead.

Aikaa osallistua on viikon verran eli 03.12.2014 kello 21.00 saakka! Paljon onnea kaikille arvontaan