Today I’m wearing

Heiii ja oikein ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille Napsittiin tänään mun asusta kuvia ja sain siinä samalla uuden idean, nimittäin ajattelin kokeilla hieman erilaista asupostausta! Saan paljon kysymyksiä koskien vaatteita, joten tällä kertaa halusin kertoa tarkemmin mitä mulla oli päällä.

IMG_5828s
Korkeakauluksinen neule Ostin tämän neuleen joskus pari kuukautta sitten BikBokista ja siitä lähtien se on ollut yksi lemppareista. Tykkään älyttömästi korkeasta kauluksesta (joka ei kuvissa valitettavasti näy) sekä sen pehmeästä materiaalista Lisäksi neule on tosi lämmin päällä!

Bannerit-001
Nahkahousut Okei tämä on viimeinen kerta, kun puhun näistä täällä :-D Aluksi mun mielipide näistä housuista oli ehdoton ei, mutta sitten näin nämä H&M;:n rekissä roikkumassa ja mukaanhan ne hetken mietinnän jälkeen lähti. Nyt niitä tulee käytettyä vähintään kerran viikossa!

IMG_5846
Putkilomainen tekonahkalaukku* Kerroinkin aiemmin, että etsin tälläistä laukkua kauan! Nyt oon niin iloinen, että vihdoinkin löysin sen Polkashopista. Laukkuun mahtuu vaikka kuinka paljon tavaraa, esimerkiksi yksi päivä mulla oli tuolla lompakko, neule, iPad, kännykkä, meikkilaukku ja kamera! Kunnon tilaihme

-002
Uusi kaulahuivi Katselin tätä huivia toissa päivänä ja kiireen takia en sitä sitten ostanut. Tänään kuitenkin kävin se aamulla hakemassa Vero Modasta! Oon jo pidemmän aikaa etsinyt paksumpaa huivia ja aluksi suunnittelin perus mustaa, mutta tämä harmaa oli itse asiassa paljon kivempi. Hintaa tällä oli 19.95€

IMG_5819s
Kengät / Korut Omistan neljät Converset, mutta aina mun jalkaan jotenkin päätyy ainoastaan nuo valkoiset. Ne toimii yksinä luottokenkiä ja ne menee melkein minkä tahansa asun kanssa. Eli ne on myös yhdet vaatekriisin pelastajat! Koruina oli ainoastaan Guessin hopean värinen sormus sekä saman värinen Guessin kello.

*saatu


69 Responses to “Today I’m wearing”

  1. Kiva postaus ja asu :)

    -Suvi

    anni-suvi.blogspot.fi

  2. Kiva tällänen vähän pitempi asupostaus. Ja ihana asu! <3

  3. Johzu sanoo:

    oi mieki oon miettiny nuit nahkahousuja mutten oo kehnnu ostaa/löytäny itelle viel sopivia =)

  4. Jutta sanoo:

    Ihana postaus :) oli kiva lukea hieman pidempää asupostausta ♥
    Ihana asu!

  5. iikku sanoo:

    Ihana asu, ja ihana sinä tietysti ♥ Meillä on kyllä niin sama maku sillä mä olis just kans tänään Vero Modalla ja meinasin ostaa ton huivin mutta en sitte ostanu, nyt kyllä harmittaa mutta saahan sen vielä ostettua :D

  6. Anonyymi sanoo:

    Ihana asu ja toi huivi on ihana ♥ toivottavasti noita huiveja myydään pitkään! :-D
    -jenna

  7. Anni S. sanoo:

    Ompas nätti asu ja ihanaa viikonloppua myös sulle ♥

  8. Jenna Juliet sanoo:

    Vau noi housut! Niin ihanat♥ Kivaa viikonloppua Saija :)

  9. Ilonaah sanoo:

    ihana postaus! ♥ ja niin ihana sinä tietenkin ♥ mä oon niin kans rakastunu noihin sun nahkahousuihin ♥

  10. Anonyymi sanoo:

    Upee asu taas kerran :33 Tuollainen huivi on pakko saada<33

  11. Anonyymi sanoo:

    Tosi kiva tällainen erilainen postaus :) Ihana asu :)

  12. Niina sanoo:

    Oi, miten kiva asu ja ihana sinä <3 tuo huivi on kyl superkivan näkönen! :)

  13. Anonyymi sanoo:

    sulla on tajuttoman hyvä tyylitaju :o ihailen sua ja tää blogis on huippis <3

  14. Anonyymi sanoo:

    Ihana huivi!

  15. Anonyymi sanoo:

    paljon sulla menee kuukaudessa rahaa shoppailuun?? :)

  16. Anonyymi sanoo:

    Millaisia consseja omistat? :3

  17. Ansku sanoo:

    Vähänkö kiva idea tällänen asupostaus! :) Tykkäsin tosi paljon ♥ Ihana asu!

  18. Saijis sanoo:

    Kiitos hirmuisesti! :)

  19. Saijis sanoo:

    Munkin mielestä tämä oli tosi kiva, vaihtelua niihin normaaleihin :)! Kiitos paljon<3

  20. Saijis sanoo:

    Oi kiva! :) Ne on kyllä niin ihanat ja hyvät jalassa :p Tsemppiä housujen metsästykseen! :>

  21. Saijis sanoo:

    Kiitos paljon ihana:) Kiva kuulla, että tykkäsit tästä ♥

  22. Saijis sanoo:

    Oo kiitos ♥ :) Toivotaan!! :) Sinne mistä mä ostin niin jäi enää yksi :

  23. Saijis sanoo:

    Kiitti paljon Anni :) ♥

  24. Saijis sanoo:

    Mäki oon niin rakastunut niihin :) Kiitos paljon! ♥

  25. Saijis sanoo:

    Kiitän :))

  26. Saijis sanoo:

    Aw kiitos paljon ihana ♥! Ne on kyllä niin ihanat housut ja tosi hyvät päällä! :) ♥

  27. Saijis sanoo:

    Hihi kiitos superisti ihanuus ♥ Aijaa voi eikä :-D Haha niin on:)! Joo totta :p

  28. Saijis sanoo:

    Hihi kiitän :)! Se on niin ihana <3 Vero Modaan vain hakemaan ;-)

  29. Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että pidit :) Kiitos =)!

  30. Saijis sanoo:

    Kiitos hirmuisesti :) <3! Se on kyllä niin ihana, että sitä ei voinut olla ostamatta! :)

  31. Saijis sanoo:

    Oo ihanasti sanottu :) Kiitos älyttömästi :)<3

  32. Saijis sanoo:

    Eikö ookkin! :-)

  33. Saijis sanoo:

    Jotain 50-200€, riippuu paljon mitä ostaa jne. :))

  34. Saijis sanoo:

    Nuo valkoiset, samanlaiset kirkkaan punaisina ja korkeavartiset ruskeina ja lippukuviolla :)!

  35. Saijis sanoo:

    Ajattelin pientä vaihtelua ja tykkään pitää blogin monipuolisena :) Tosi kiva kuulla, että tykkäsit ♥! Kiitos:)!

  36. Noora sanoo:

    Ihana asu, kuten aina :) <3 vähän houkuttais kans noi nahkahousut.

  37. Saijis sanoo:

    Kiitos paljon ihana :)

  38. Anonyymi sanoo:

    tää oli kiva joten lisää tälläsiä joissa kerrot enemmän mitä sul on päällä! :-)

  39. Kata sanoo:

    Tykkäsin, itse tykkään kirjoittaa asupostauksissani hieman just niistä vaatteistakin. Mm. just omia mielipiteitä ja ajatuksia koskien yllä olevia vaatteitani. Tykkään myös lueskella muilta sen kaltasisia minkä vuoksi tää oli tosi hyvä! Mulla on ehdoton ei nahkahousujen kohdalla, mutta voisin hyvinkin kotiuttaa nahka shortsit?!

  40. Saijis sanoo:

    Oi ihana kuulla, että tykkäsit :)! Voisin kyllä alkaa tehdä näitä useammin :>

  41. Saijis sanoo:

    Hihi tosi kiva, että tykkäsit :) Joo näin saa vähä enemmän tietää vaatteista :)! Aa höh :/ Shortseinakin ne on tosi kivat:)!

  42. Saijis sanoo:

    Kiitti paljon !:)

  43. Olivia sanoo:

    Huivi ja villapaita näyttää niin ihanilta :)

  44. Anonyymi sanoo:

    Tosi ihana asu, oon ihan rakastunut tuohon sun laukkuun! Eikö tullu kylmä Consseissa? :D (vaikka itsekin kyl ihan ehta converse-tyttö, tennarit jalassa säällä kuin säällä!)

  45. Anonyymi sanoo:

    Tosi ihania vaatteita <3

  46. Anonyymi sanoo:

    Missä paikassa teet ton kollaasin? Picmonkeyllä vai millä?

  47. Anonyymi sanoo:

    minkä kokoset noi housut on ja onko venyneet käytössä? oot ihana ja sulla on niin persoonalliset piirteet!!:)

  48. Anonyymi sanoo:

    Ihan mahtava asu ja postaus! Tee näitä useemminki :)

  49. Anonyymi sanoo:

    Näin sut Ideaparkissa! ;D

  50. Saijis sanoo:

    Mäki tykkään älyttömästi :)!

  51. Saijis sanoo:

    Oii kiva:) Se on kyllä niin ihana :)! Ei tullut (muuta kuin kuvia ottaessa), mutta liikuin koko päivän autolla niin ei ehtinyt tulla kylmä :) Noni kiva :D Converset on vaan niin parhaat!:D

  52. Saijis sanoo:

    Aw kiitos paljon :)<3

  53. Saijis sanoo:

    Picasalla tein :) Tekstin laitoin PicMonkeyllä :)!

  54. Saijis sanoo:

    Mulla on koko 34 :) Eikä ole yhtään venynyt! Ihan yllätyin siitä miten hyvin ne pysyy muodossaan :)! Hih kiitti !(:

  55. Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että tykkäsit:) Täytyy kyllä alkaa tehdä näitä useammin :)!

  56. Saijis sanoo:

    Voi vähän kiva:)! Missä siellä? :) Olisit tullut moikkaamaan! ;>

  57. Anonyymi sanoo:

    Gina Tricotissa, kattelit niitä koruja kai sen Iriksen kanssa :D En meinannu uskoo silmiäni, olit vielä kauniimpi näin livenä :) Meinasin tulla moikkaan, mut en sitten uskaltanu haha!

  58. Anonyymi sanoo:

    Onko noita housuja enää myynnissä netissä? :)

  59. Kaisa Mariaa sanoo:

    Blogisi vaikuttaa todella kivalta, liityn! myös bloglovinin kautta!

    Toivottavasti vilkaiset myös minun blogini.
    http://i-am-kaisamariaa.blogspot.fi/

  60. Saijis sanoo:

    Joo katteltiin niitä aika kauan siinä :D Voi kiitos, ihanasti sanottu :) Höh :s Ensi kerralla sitten :)!

  61. Saijis sanoo:

    Joo on mun mielestä, ainakin hetki sitten näin niitä siellä!:)

  62. Saijis sanoo:

    Oii kiva kuulla :) Tervetuloa lukijaksi<3 Käyn katsomassa sun oman :)!

  63. jos haluut tietää mikä laukku on tilaihme niin käy kattoo mun postaus laukun sisällöstä :-D http://kuoletvainkerran.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-5.html. ainiin ja siis mun laukku on samankokonen kuin toi sun musta :-D

  64. Saijis sanoo:

    Noni kiva :-D! Käyn katsomassa :)

  65. Essi sanoo:

    I H A N A huivi!! <3 ja postaus tietty! :-)

  66. Saijis sanoo:

    Kiitos älyttömästi Essi :)!! <3

  67. imlacking sanoo:

    Ihana laukku :)

Kommentoi